Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Sat, 01 Feb 2014 19:23:45 +0200 fi Yrittäjyys ja asenteet http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159739-yrittajyys-ja-asenteet <p>Yksi asenne, jota näkee Piilaakso-henkisessä startup-kulttuurissa paljon ja jonka mielelläni näkisin leviävän Suomeenkin, on suhtautuminen yrittäjyyteen likipitäen altruistisena toimintana.<br /><br />Tuossa kulttuurissa yrittäjä on ihminen, joka löytää uuden tavan parantaa muiden elämää, ja toteuttaa sen. Olen lukennut tuosta kulttuurista tulevia "miten ryhtyä yrittäjäksi"-artikkeleita, joiden sisältö on suunnilleen tiivistettävissä muutamaan askeleeseen: 1) keksi ihmisten elämästä niin monta puutetta kuin voit 2) keksi tapoja korjata nuo puutteet hyötyen asiasta samalla myös itse 3) valitse se puute, jonka pystyt korjaamaan mahdollisimman pienellä vaivalla mahdollisimman monelta 4) ryhdy hommiin. Yrittäjä on silloin sankari, joka parantaa muiden elämänlaatua. Hän ottaa tuosta hyödystä kylläkin oman osansa, mutta kaikki tunnustavat, että hänen muille tuottamansa hyöty on aina moninkertainen siihen nähden, mitä hän itse siitä saa.<br /><br />Suomalaisesta julkisesta keskustelusta tuntuu kokonaan puuttuvan tämä asenne. Yrittäjyydestä puhutaan lähinnä tapana luoda työpaikkoja tai parantaa kansantaloutta. Nokiaakin tunnuttiin pitävän kansanaarteena lähinnä siksi, että se auttoi nostamaan maan lamasta - se, että se tuotti sadoille miljoonille ihmisille erinomaisia puhelimia tuntui olevan enemmänkin sivuseikka. <br /><br />Tämän seurauksena ei varmaan ole ihmekään, ettei yrittäjyys tunnu juuri ihmisiä kiinnostavan, tai että markkinataloutta ylipäätään kohdellaan epäilyttävänä mörkönä. Yrittäjyys on muuttunut pelkäksi tavaksi luoda rahaa, ja sen rahantekemisen keinoilla ei ole juurikaan moraalista merkitystä itsessään. Saatetaan puhua yritysten yhteiskuntavastuusta, mutta sitäkin tunnutaan ajattelevan ikään kuin jonkinlaisena hyvityksenä siitä, että yritys ylipäätään on olemassa - pientä sivupuuhastelua, jolla firma oikeuttaa toimintansa jatkumisen. Ylipäätään työnteostakin tulee ihmisten mielissä vain inhottava ja kyseenalainen pakko, jota ihmisen on pakko harrastaa saadakseen rahaa.<br /><br />Ja uskaltaisin veikata, että tämä voi hyvinkin päätyä itseääntoteuttavaksi ennustukseksi - kun liike-elämästä puhutaan vain keinona hankkia rahaa, niin sinne myös hakeutuvat pääasiassa ne ihmiset jotka kohtelevat sitä pelkkänä keinona hankkia rahaa, ja meno muuttuu askeleen kylmäverisemmäksi ja piittaamattomammaksi. Haluaisin lisää maailmanpelastajia liike-elämään.</p><p><em>(Kirjoitus julkaistu alunperin <a href="http://kajsotala.fi/2014/02/yrittajyys-ja-asenteet/">kotisivuillani</a>.)</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yksi asenne, jota näkee Piilaakso-henkisessä startup-kulttuurissa paljon ja jonka mielelläni näkisin leviävän Suomeenkin, on suhtautuminen yrittäjyyteen likipitäen altruistisena toimintana.

Tuossa kulttuurissa yrittäjä on ihminen, joka löytää uuden tavan parantaa muiden elämää, ja toteuttaa sen. Olen lukennut tuosta kulttuurista tulevia "miten ryhtyä yrittäjäksi"-artikkeleita, joiden sisältö on suunnilleen tiivistettävissä muutamaan askeleeseen: 1) keksi ihmisten elämästä niin monta puutetta kuin voit 2) keksi tapoja korjata nuo puutteet hyötyen asiasta samalla myös itse 3) valitse se puute, jonka pystyt korjaamaan mahdollisimman pienellä vaivalla mahdollisimman monelta 4) ryhdy hommiin. Yrittäjä on silloin sankari, joka parantaa muiden elämänlaatua. Hän ottaa tuosta hyödystä kylläkin oman osansa, mutta kaikki tunnustavat, että hänen muille tuottamansa hyöty on aina moninkertainen siihen nähden, mitä hän itse siitä saa.

Suomalaisesta julkisesta keskustelusta tuntuu kokonaan puuttuvan tämä asenne. Yrittäjyydestä puhutaan lähinnä tapana luoda työpaikkoja tai parantaa kansantaloutta. Nokiaakin tunnuttiin pitävän kansanaarteena lähinnä siksi, että se auttoi nostamaan maan lamasta - se, että se tuotti sadoille miljoonille ihmisille erinomaisia puhelimia tuntui olevan enemmänkin sivuseikka.

Tämän seurauksena ei varmaan ole ihmekään, ettei yrittäjyys tunnu juuri ihmisiä kiinnostavan, tai että markkinataloutta ylipäätään kohdellaan epäilyttävänä mörkönä. Yrittäjyys on muuttunut pelkäksi tavaksi luoda rahaa, ja sen rahantekemisen keinoilla ei ole juurikaan moraalista merkitystä itsessään. Saatetaan puhua yritysten yhteiskuntavastuusta, mutta sitäkin tunnutaan ajattelevan ikään kuin jonkinlaisena hyvityksenä siitä, että yritys ylipäätään on olemassa - pientä sivupuuhastelua, jolla firma oikeuttaa toimintansa jatkumisen. Ylipäätään työnteostakin tulee ihmisten mielissä vain inhottava ja kyseenalainen pakko, jota ihmisen on pakko harrastaa saadakseen rahaa.

Ja uskaltaisin veikata, että tämä voi hyvinkin päätyä itseääntoteuttavaksi ennustukseksi - kun liike-elämästä puhutaan vain keinona hankkia rahaa, niin sinne myös hakeutuvat pääasiassa ne ihmiset jotka kohtelevat sitä pelkkänä keinona hankkia rahaa, ja meno muuttuu askeleen kylmäverisemmäksi ja piittaamattomammaksi. Haluaisin lisää maailmanpelastajia liike-elämään.

(Kirjoitus julkaistu alunperin kotisivuillani.)

]]>
3 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159739-yrittajyys-ja-asenteet#comments Yrittäjyys Sat, 01 Feb 2014 17:23:45 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159739-yrittajyys-ja-asenteet
Nyky-yhteiskunta ja motivaation kuolema http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157218-nyky-yhteiskunta-ja-motivaation-kuolema <p>Päivän Hesarissa olleesta&nbsp;<a href="http://www.hs.fi/paivanlehti/29122013/mielipide/Liian+teoreettinen+koulu+tappaa+motivaation/a1388204764117">mielipidekirjoituksesta</a>:</p><p><em>Kaikki lapset aloittavat innokkaina ekaluokan, mutta osalta motivaatio loppuu jatkuvien epäonnistumisten takia jo alakoulussa. [...] Opeteltava aines on käsitteellistä, ja niinpä lapsi ei voi ymmärtää asioita, ne on vain muistettava. Minäkin olen yrittänyt opettaa 11-vuotiaalle väkisin kirkon herätysliikkeitä ja renessanssia – enkä ymmärrä miksi. [...]</em></p><p><em>Nyt pitäisi huolestua siitä, miksi niin monen motivaatio katoaa peruskoulussa. Näin menetetään hyviä rakentajia, hitsareita ja lähihoitajia. Vielä murheellisempaa on itsetunnon ja tulevaisuuden toivon heikkeneminen, kun nuori joutuu vuodesta toiseen olemaan mukana toiminnassa, jossa hänen kykyjään ei arvosteta.</em></p><p>Tästä tuli väistämättä mieleen Aamulehdessä tuoreeltaan ollut voimakassanainen teksti siitä,&nbsp;<a href="http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194862661024/artikkeli/puheenaihe+enta+jos+mikaan+ei+kiinnosta+nuorta+.html">miten joitakin nuoria "ei vain kiinnosta"</a>:</p><p><em>Mitä tarjoaisitte 22-vuotiaalle miehelle, joka kertoo haluavansa ”vain istua tietokoneella”? Siis räplätä aamusta iltaan ja päivästä toiseen tietokonetta ilman sen kummempaa tavoitetta. Entä 23-vuotiaalle miehelle, joka on viimeisen viiden vuoden aikana aloittanut ja lopettanut kuusi toisen asteen koulutusta, koska ”oikein mikään ei kiinnosta”? Mikä voisi olla sopiva paikka 27-vuotiaalle naiselle, joka on aloittanut ja lopettanut toistakymmentä koulutusta, kun ”mikään ei tunnu siltä oikealta ja omalta jutulta. Mieluiten olisin vain kotona ja silleen”? [...]</em></p><p><em>Entäpä nuorten kouluttaminen? Kuvitellaan, että heidät saataisiin sijoitettua johonkin koulutukseen, vaikka he eivät itse sinne haluakaan. Minkälaisia tuloksia odottaisitte henkilöiltä, joilla ei ole vähäisintäkään opiskelumotivaatiota eikä oikein opiskeluun vaadittavia kykyjäkään, sillä heidän aiemmat pohjatietonsa ovat joko hyvin vaatimattomia tai puuttuvat kokonaan?</em></p><p>Niin. Mistäköhän se puuttuva motivaatio mahtaisi johtua?</p><p>Aikoinaan ammatti saattoi periytyä vanhemmilta lapsille, ja lapset oppivat suoraan vanhemmiltaan sekä työn että kokemuksen sen merkityksellisyydestä. Nykyään tuollaisia ammatteja ei enää hirveästi ole, eivätkä elokuvien ja TV-sarjojenkaan sankarit juuri toimi esikuvina jotka motivoisivat mihinkään realistiseen työhön. Koulun työelämäperehdytys taas on lähinnä nimellistä, ja merkittävä osa ajasta menee siihen, että käydään läpi sisältöä joka on liian teoreettista ja elämästä irrallaan olevaa. Eivät ne työ- ja opiskelumotivaatiotkaan tule tyhjästä, ne tarvitsee oppia ja niitä tarvitsee varjella. Jos niitä ei mistään anneta, ja merkittävä osa nuoruudesta kuluu ympäristössä joka aktiivisesti tukahduttaa niitä, onko silloin mikään ihmekään jos aikuisiän tullen on lakannut kiinnostamasta?</p><p>Ja entäs sitten me, joilla ei ollut samanlaisia ongelmia teoreettisen sisällön kanssa? Väittäisin meilläkin olevan vaikeuksia, ne vain eivät ole yhtä ilmeisiä. Me mukauduimme siihen teoreettiseen, abstraktiin opetukseen siinä määrin, että konkreettisemmat asiat alkoivat käydä vieraammiksi. Kun ympäristö ei palkitse minkään oikean tekemisestä, ajatus minkään oikean tekemisestä alkaa tuntua epämiellyttävältä. Itse vierastin koulussa muita kuin lukuaineita, koska aineet joissa tarvitsi oikeasti tehdäkin jotain eivät olleet yhtä helppoja ja vaivattomia kuin sellaiset, joissa riitti ajatella ja painaa asioita mieleen. Koulumenestyksestä huolimatta minulla oli usein heikko itsetunto, osittain siksi, että tiedostin miten teoreettista ja elämästä irrallista olivat ne asiat, joihin olin keskittynyt. Joo, olin hyvä koulussa, mutta olisinko hyvä missään oikeaan elämään liittyvässä? (Ja mitä koulusta kertoo, että sitä niin helposti ajattelee erillisenä "oikeasta elämästä"?)</p><p>Kelataan vähän eteenpäin, yliopistoaikaan. Itselläni oli tuuria - onnistuin löytämään opiskelun lisäksi useitakin asioita, jotka tuntuivat mielekkäältä tekemiseltä. Silti niihin oli usein vaikea löytää energiaa, eikä hirveän moni niistä ollut sellainen, jolla olisi saanut laskut maksettua. Ajatus töihin hakeutumisesta hirvitti jollain tasolla pitkään, koska juuri mikään "oikea" työ ei tuntunut millään tasolla motivoivalta. Etenkin kun akateemisestakin urasta oli ehtinyt kuulla <a href="http://web.archive.org/web/20090109010018/http://blogitus.net/tutkijanura/">kaikenlaista epämotivoivaa</a> siitä, miten vaikeaa aitoon tutkimukseen keskittyminen nykyisen jatkuvan julkaisupaineen ja apurahanmetsästyksen aikana on. Onneksi "pelastuin" ja onnistuin löytämään töitä joihin en koe vastenmielisyyttä, mutta lähellä se oli.</p><p>Asiaa ei myöskään yhtään auta valtiomme ihana tapa heittää yrittäjät miltei kokonaan turvaverkkojen ulkopuolelle. Opintotuella varassa eläessä nyt vielä uskaltaakin harrastaa pientä sivutoimintaa ja koettaa muuttaa niitä kiinnostuksenkohteitaan tulonlähteiksi, mutta ei siihen hirveästi voi keskittyä kun pitäisi niitä opintopisteitäkin saada. Opintotukisysteemin ulkopuolella työn onkin sitten parempi olla saman tien itsessään kannattava, ellei halua ottaa valtaisia riskejä.</p><p>Nykyaikanahan luovilla ihmisillä olisi tietenkin mahdollisuus koettaa esimerkiksi kerätä ilmaislevitykseen laittamillaan teoksilla fanikuntaa ja sitten hankkia joukkorahoituksella rahaa, mutta ai niin, sekin on Suomessa&nbsp;<a href="http://senjaopettaa.fi/2012/12/04/5-syyta-joukkorahoitus-haastavaa/">pyritty tekemään mahdollisimman vaikeaksi</a>.</p><p>Ei se motivaation litistäminen rajoitu mitenkään kouluaikaan, kyllä se jatkuu ihan aikuisiälläkin.</p><p>Eräs ystäväni kirjoitti (englanniksi, vapaa suomennos omani):</p><p><em>...meidän elämiämme varjostava pelko ei ole rikollisuus vaan turhuus. Mitä jos päädymme kasvaessamme vain kroonisen alityöllistettyiksi, lapsellisiksi, muista riippuvaisiksi? Etenemme palkattomasta harjoittelusta lainarahoitteisiin jatko-opintoihin, vanhempiemme taloudellisella avustuksella, aina epävarmoina siitä olisiko meistä mihinkään omin voiminemme? Jotkut ikätoverini kohtasivat sen kohtalon. Minusta tuntuu kuin olisin vain hädin tuskin välttänyt sen. [...]</em></p><p><em>Puhe "sukupolvista" on aina harhaanjohtavaa. Silti tuntuu siltä, kuin ikäkohortissani olisi paljon ihmisiä joiden määrittävä piirre on, että he elävät omassa yksityisessä helvetissään koska eivät osaa mitään. Siitä ei saa tehtyä hyvää tragediaa televisioon. Siitä ei myöskään saa hyvää komediaa. Se on pikemminkin kaihon ja kuvottavuuden välimaaston värittämä montaasi.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Päivän Hesarissa olleesta mielipidekirjoituksesta:

Kaikki lapset aloittavat innokkaina ekaluokan, mutta osalta motivaatio loppuu jatkuvien epäonnistumisten takia jo alakoulussa. [...] Opeteltava aines on käsitteellistä, ja niinpä lapsi ei voi ymmärtää asioita, ne on vain muistettava. Minäkin olen yrittänyt opettaa 11-vuotiaalle väkisin kirkon herätysliikkeitä ja renessanssia – enkä ymmärrä miksi. [...]

Nyt pitäisi huolestua siitä, miksi niin monen motivaatio katoaa peruskoulussa. Näin menetetään hyviä rakentajia, hitsareita ja lähihoitajia. Vielä murheellisempaa on itsetunnon ja tulevaisuuden toivon heikkeneminen, kun nuori joutuu vuodesta toiseen olemaan mukana toiminnassa, jossa hänen kykyjään ei arvosteta.

Tästä tuli väistämättä mieleen Aamulehdessä tuoreeltaan ollut voimakassanainen teksti siitä, miten joitakin nuoria "ei vain kiinnosta":

Mitä tarjoaisitte 22-vuotiaalle miehelle, joka kertoo haluavansa ”vain istua tietokoneella”? Siis räplätä aamusta iltaan ja päivästä toiseen tietokonetta ilman sen kummempaa tavoitetta. Entä 23-vuotiaalle miehelle, joka on viimeisen viiden vuoden aikana aloittanut ja lopettanut kuusi toisen asteen koulutusta, koska ”oikein mikään ei kiinnosta”? Mikä voisi olla sopiva paikka 27-vuotiaalle naiselle, joka on aloittanut ja lopettanut toistakymmentä koulutusta, kun ”mikään ei tunnu siltä oikealta ja omalta jutulta. Mieluiten olisin vain kotona ja silleen”? [...]

Entäpä nuorten kouluttaminen? Kuvitellaan, että heidät saataisiin sijoitettua johonkin koulutukseen, vaikka he eivät itse sinne haluakaan. Minkälaisia tuloksia odottaisitte henkilöiltä, joilla ei ole vähäisintäkään opiskelumotivaatiota eikä oikein opiskeluun vaadittavia kykyjäkään, sillä heidän aiemmat pohjatietonsa ovat joko hyvin vaatimattomia tai puuttuvat kokonaan?

Niin. Mistäköhän se puuttuva motivaatio mahtaisi johtua?

Aikoinaan ammatti saattoi periytyä vanhemmilta lapsille, ja lapset oppivat suoraan vanhemmiltaan sekä työn että kokemuksen sen merkityksellisyydestä. Nykyään tuollaisia ammatteja ei enää hirveästi ole, eivätkä elokuvien ja TV-sarjojenkaan sankarit juuri toimi esikuvina jotka motivoisivat mihinkään realistiseen työhön. Koulun työelämäperehdytys taas on lähinnä nimellistä, ja merkittävä osa ajasta menee siihen, että käydään läpi sisältöä joka on liian teoreettista ja elämästä irrallaan olevaa. Eivät ne työ- ja opiskelumotivaatiotkaan tule tyhjästä, ne tarvitsee oppia ja niitä tarvitsee varjella. Jos niitä ei mistään anneta, ja merkittävä osa nuoruudesta kuluu ympäristössä joka aktiivisesti tukahduttaa niitä, onko silloin mikään ihmekään jos aikuisiän tullen on lakannut kiinnostamasta?

Ja entäs sitten me, joilla ei ollut samanlaisia ongelmia teoreettisen sisällön kanssa? Väittäisin meilläkin olevan vaikeuksia, ne vain eivät ole yhtä ilmeisiä. Me mukauduimme siihen teoreettiseen, abstraktiin opetukseen siinä määrin, että konkreettisemmat asiat alkoivat käydä vieraammiksi. Kun ympäristö ei palkitse minkään oikean tekemisestä, ajatus minkään oikean tekemisestä alkaa tuntua epämiellyttävältä. Itse vierastin koulussa muita kuin lukuaineita, koska aineet joissa tarvitsi oikeasti tehdäkin jotain eivät olleet yhtä helppoja ja vaivattomia kuin sellaiset, joissa riitti ajatella ja painaa asioita mieleen. Koulumenestyksestä huolimatta minulla oli usein heikko itsetunto, osittain siksi, että tiedostin miten teoreettista ja elämästä irrallista olivat ne asiat, joihin olin keskittynyt. Joo, olin hyvä koulussa, mutta olisinko hyvä missään oikeaan elämään liittyvässä? (Ja mitä koulusta kertoo, että sitä niin helposti ajattelee erillisenä "oikeasta elämästä"?)

Kelataan vähän eteenpäin, yliopistoaikaan. Itselläni oli tuuria - onnistuin löytämään opiskelun lisäksi useitakin asioita, jotka tuntuivat mielekkäältä tekemiseltä. Silti niihin oli usein vaikea löytää energiaa, eikä hirveän moni niistä ollut sellainen, jolla olisi saanut laskut maksettua. Ajatus töihin hakeutumisesta hirvitti jollain tasolla pitkään, koska juuri mikään "oikea" työ ei tuntunut millään tasolla motivoivalta. Etenkin kun akateemisestakin urasta oli ehtinyt kuulla kaikenlaista epämotivoivaa siitä, miten vaikeaa aitoon tutkimukseen keskittyminen nykyisen jatkuvan julkaisupaineen ja apurahanmetsästyksen aikana on. Onneksi "pelastuin" ja onnistuin löytämään töitä joihin en koe vastenmielisyyttä, mutta lähellä se oli.

Asiaa ei myöskään yhtään auta valtiomme ihana tapa heittää yrittäjät miltei kokonaan turvaverkkojen ulkopuolelle. Opintotuella varassa eläessä nyt vielä uskaltaakin harrastaa pientä sivutoimintaa ja koettaa muuttaa niitä kiinnostuksenkohteitaan tulonlähteiksi, mutta ei siihen hirveästi voi keskittyä kun pitäisi niitä opintopisteitäkin saada. Opintotukisysteemin ulkopuolella työn onkin sitten parempi olla saman tien itsessään kannattava, ellei halua ottaa valtaisia riskejä.

Nykyaikanahan luovilla ihmisillä olisi tietenkin mahdollisuus koettaa esimerkiksi kerätä ilmaislevitykseen laittamillaan teoksilla fanikuntaa ja sitten hankkia joukkorahoituksella rahaa, mutta ai niin, sekin on Suomessa pyritty tekemään mahdollisimman vaikeaksi.

Ei se motivaation litistäminen rajoitu mitenkään kouluaikaan, kyllä se jatkuu ihan aikuisiälläkin.

Eräs ystäväni kirjoitti (englanniksi, vapaa suomennos omani):

...meidän elämiämme varjostava pelko ei ole rikollisuus vaan turhuus. Mitä jos päädymme kasvaessamme vain kroonisen alityöllistettyiksi, lapsellisiksi, muista riippuvaisiksi? Etenemme palkattomasta harjoittelusta lainarahoitteisiin jatko-opintoihin, vanhempiemme taloudellisella avustuksella, aina epävarmoina siitä olisiko meistä mihinkään omin voiminemme? Jotkut ikätoverini kohtasivat sen kohtalon. Minusta tuntuu kuin olisin vain hädin tuskin välttänyt sen. [...]

Puhe "sukupolvista" on aina harhaanjohtavaa. Silti tuntuu siltä, kuin ikäkohortissani olisi paljon ihmisiä joiden määrittävä piirre on, että he elävät omassa yksityisessä helvetissään koska eivät osaa mitään. Siitä ei saa tehtyä hyvää tragediaa televisioon. Siitä ei myöskään saa hyvää komediaa. Se on pikemminkin kaihon ja kuvottavuuden välimaaston värittämä montaasi.

]]>
0 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157218-nyky-yhteiskunta-ja-motivaation-kuolema#comments Koulu Psykologia Sukupolvet Yrittäminen Sun, 29 Dec 2013 09:42:05 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157218-nyky-yhteiskunta-ja-motivaation-kuolema
Kansalaisaloite on vaaleja luotettavampi tahdonilmaus http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135097-kansalaisaloite-on-vaaleja-luotettavampi-tahdonilmaus <p>Helsingin Sanomat uutisoi eduskunnan pääsihteeri <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/Eduskunnan+p%C3%A4%C3%A4sihteeri+s%C3%A4ttii+kansalaisaloitetta/a1362978217346">Seppo Tiitisen vähättelevän kansalaisaloitetta</a>:</p> <p><em>Hänen mukaansa uudella järjestelmällä ei ole tarkoitus muuttaa normaalia käytäntöä, jonka mukaan lainsäädäntöaloite on pääsääntöisesti hallituksella.</em></p> <p><em>“Kun aloitteenteko kohdentuu joko marginaalisiin tai muutoin riidanalaisiin asioihin, se ei voi olla se tie, jolla kansalaisten valitseman eduskunnan enemmistön tahto alkaa syrjäytyä”, sanoo Tiitinen.</em></p> <p><em>“Eduskunnassa on edelleen sama vaaleissa ilmaistu tahto. Sen mukaan mennään vaalikausi.”</em></p> <p>Tiitinen tuntuisi koettavan sanoa, ettei kansalaisaloitteita tulisi ottaa kovin vakavasti, sillä niiden takana on vain pieni osuus kansasta. Vaaleissa valitulla eduskunnalla taas on kansan valtaosan tuki puolellaan, joten eduskunnan itsensä tekemät lakialoitteet heijastavat kansan tahtoa paremmin.</p> <p>Tämä päättely on kuitenkin virheellistä, sillä vaalitulos kertoo kovin vähän siitä, mitä mieltä kansa jostakin yksittäisestä mielipiteestä on. Valtaosa kansasta saattaa kannattaa jotakin lakialoitetta, vaikka valtaosa eduskunnasta vastustaisi sitä. Voimme havainnollistaa tätä yksinkertaisella mallilla.</p> <p>Ajatellaan ensin, että eduskunta voisi koko virkakautensa aikana äänestää vain yhdestä asiasta, että kaikki kansanedustajaehdokkaat kertoisivat etukäteen kantansa tähän asiaan, että kaikki valituksi tulleet ehdokkaat äänestäisivät vaalilupauksensa mukaisesti, ja että käytössä olisi jokin <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirto%C3%A4%C3%A4nivaalitapa">siirtoäänivaalitavan</a> kaltainen äänestysjärjestelmä. Tässä tapauksessa kansanedustajien vaali ei eroaisi periaatteessa mitenkään siitä, että kansa äänestäisi päätettävänä olevasta asiasta suoraan, ja eduskunnan koostumuksen voitaisiin todellakin sanoa heijastavan kansan tahtoa. Voisin kansalaisena päättää kantani asiaan, etsiä kantaani noudattavan ehdokkaan, ja äänestää häntä.</p> <p>Mitä jos eduskunta voisikin äänestää kahdesta eri asiasta? Nyt minun tarvitsisi etsiä ehdokas, joka olisi kanssani samaa mieltä molemmista asioista. Mutta ehdokkaita on sen verran paljon, että tämänlaisia ehdokkaita löytyisi varmasti vielä hyvin monia jos aiemmin kanssani samaa mieltä olevia ehdokkaita oli puolet, nyt heitä saattaisi olla kenties neljännes kaikista ehdokkaista.</p> <p>Monestako eri asiasta eduskunta voi oikeasti päättää? Lakeja voi säätää periaatteessa mihin tahansa liittyen, joten erittäin monesta. Eduskunnan kotisivujen haku löysi viime vaalikaudelta 5744 eri aloitetta, joista noin kymmenesosa (549) oli lakialoitteita. Monikohan kansanedustajaehdokas olisi kanssani samaa mieltä 549 eri asiasta? Jos leikimme, että jokaisen uuden asian lisääminen eduskunnan päätösvaltaan puolittaa samaa mieltä olevien ihmisten määrän, ja katsomme pelkästään lakialoitteita, niin kanssani täysin samaa mieltä olevia ehdokkaita olisi 50%^(549) = 5*10^(-164) prosenttia eli nolla pilkku 163 nollaa viisi prosenttia. Eli vielä selvemmin sanottuna, ei yhtikäs ketään.</p> <p>En siis voi löytää ehdokasta, joka olisi kanssani samaa mieltä aivan kaikesta. Täytyy siis tyytyä ehdokkaaseen, joka on kanssani samaa mieltä minulle tärkeimmistä asioista. Kenties suosikkiehdokkaani on kanssani samaa mieltä vaikkapa kymmenestä eri asiasta. Kaikista lopuista asioista tarvitsee vain hyväksyä se, että valitsemani ehdokas äänestää tahtoni vastaisesti. Eduskuntaan saattaisi siis hyvinkin päätyä hallitus, jotka olisivat äänestäjiensä kanssa samaa mieltä pienestä määrästä asioita, mutta eri mieltä valtaosasta muita. Kansalaisaloitteen kohdalla tiedämme sentään varmasti, että ainakin 50 000 ihmistä oli sen ajaman aloitteen kanssa samaa mieltä. Vaalituloksen perusteella tiedämme paljon vähemmän siitä, mitä mieltä ihmiset loppujen lopuksi olivat.</p> <p>Tässä kohtaa joku saattaisi protestoida. Jos ihmiset kerran äänestävät sen perusteella, mitä asioita pitävät tärkeimpinä, eikö se tarkoita että pelkästään kansalaisaloitteella keskusteluun saadut asiat eivät ole erityisen monen mielestä kovinkaan tärkeitä?</p> <p>Kenties. Mutta tässä kohtaa meidän kannattaa ottaa huomioon kasa muitakin asioita, jotka tekevät vaikeammaksi päätellä kansan tahdon eduskunnan tahdon perusteella. Alla niistä joitakin:</p> <ul><li><strong>Tiedon puute</strong>. Yksittäisen äänestäjän on hyvin vaikea tietää, mitä kaikkia asioita hänen suosikkiehdokkaansa todella pitää tärkeimpinä. Ei riitä, että joku ehdokas kannattaa enimmäkseen kaikkia samoja asioita kuin minäkin – hänen tarvitsee myös pitää tärkeimpänä niitä asioita kuin mitä minäkin. Muuten hän saattaa uhrata minulle tärkeän asian edistääkseen jotakin asiaa, joka on minulle yhdentekevä. Vaalikoneista ei saa luotettavaa kuvaa, sillä ehdokkaiden kannattaa usein pyrkiä antamaan vastauksia, jotka miellyttävät mahdollisimman montaa. Harva äänestäjä edes vaivautuu tutkimaan ehdokkaiden kantoja kunnolla, äänestäen ennemmin hatarien mielikuvien varassa.</li><li><strong>Vinoutunut tieto</strong>. Liittyy olennaisesti edelliseen kohtaan. Koska kansanedustajat tarvitsevat kansan ääniä pysyäkseen vallassa, on heille tärkeintä <em>vaikuttaa</em> siltä kuin he pyrkisivät toteuttamaan kansan tahtoa. Tämä ei mitenkään välttämättä ole sama, kuin kansan tahdon toteuttaminen. On arkipäivää, että poliitikot antavat tarkoituksella lausuntoja jotka kätkevät heidän todellisen kantansa, tai koettavat piilottaa eri toimenpiteiden varsinaiset seuraukset. Saatan siis äänestää jotakuta joka väittää kannattavansa minulle tärkeää asiaa, mutta ei oikeasti kannatakaan, tai ainakin pitää sitä paljon vähemmän tärkeänä kuin mitä väittää.</li><li><strong>Keinotekoiset rajoitteet kansan tahdon toteuttamisessa</strong>. En voi äänestää ketä tahansa ehdokasta, sillä Suomi on jaettu vaalipiireihin. Mitä jos jostain ihmeen kaupalla löytyykin minulle täydellinen ehdokas, mutta hän ei ole omassa vaalipiirissäni? Englantilainen sanoisi tähän “tough luck”, Dna Oy:n mainosmies taas että “elämä on”. Puhumattakaan <a href="http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2481590/eduskuntavaaleihin-tulossa-kolmen-prosentin-aanikynnys">äänikynnyksestä</a>, jonka kautta nykyiset eduskuntapuolueet ovat pyrkineet sulkemaan pienemmät tulokkaat ulos.</li><li><strong>Suomen vaalitapa</strong>. Olen tähän asti puhunut vain ehdokkaan äänestämisestä. Suomen vaalitavassa äänestetään kuitenkin ensisijaisesti puoluetta ja vasta toissijaisesti ehdokasta. Enää ei siis riitä, että löydän ehdokkaan joka tukee kantojani – hänen puolueensa on myös oltava samoilla linjoilla, ja mahdollisia puolueita on paljon vähemmän! On siis hyvin todennäköistä, että merkittävä osa äänestäni päätyy tukemaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olen enimmäkseen eri mieltä. Vaikka löytäisinkin sen itselleni täydellisen ehdokkaan, voi olla, ettei minun siltikään kannattaisi äänestää häntä, koska hän on väärässä puolueessa.</li></ul> <p>Näitä tekijöitä voisi halutessaan löytää paljon lisääkin. Esimerkiksi se, että kansanedustajehdokkaiksi valikoituu ylipäätänsäkin vain tietynlaisia ihmisiä, vaikuttaa varmasti lisää kansan mahdollisuuksiin saada tahtonsa lävitse. Ja suhteellinen matala äänestysprosentti kertoo siitä, että tarpeeksi moni kansalainen tietää vaikutusmahdollisuuksiensa olevan niin huonot, ettei mielipidettään kannata vaivautua ilmaisemaan lainkaan. Ja niin edelleen.</p> <p>Tämän kaiken huomioonottaen, mitä eduskunnan tahto siis kertoo kansan tahdosta? Mieli tekisi sanoa “ei yhtään mitään”, mutta se olisi jo liioittelua. Mutta ei nyt kuitenkaan hirvittävän paljoa. Kansalaisaloitteen hyväksyminen taas kertoo sentään sen, että sillä on 50 000 ihmisen tuki. Näin poikkeuksellisen selvälle viestille olisi hyvä antaa edes vähän painoa.</p> <p>Onko “kansan tahto” muuten ylipäätään erityisen hyvä perustelu päätösten tekemiselle? Olen tästä hieman skeptinen. Mutta jos sitä pitää hyvänä perusteluna, niin ei ainakaan voi ruveta vähättelemään kansalaisaloitteita.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Tämä kirjoitus löytyy myös <a href="http://kajsotala.fi/2013/03/kansalaisaloite-on-vaaleja-luotettavampi-tahdonilmaus/">kotisivultani</a>.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin Sanomat uutisoi eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen vähättelevän kansalaisaloitetta:

Hänen mukaansa uudella järjestelmällä ei ole tarkoitus muuttaa normaalia käytäntöä, jonka mukaan lainsäädäntöaloite on pääsääntöisesti hallituksella.

“Kun aloitteenteko kohdentuu joko marginaalisiin tai muutoin riidanalaisiin asioihin, se ei voi olla se tie, jolla kansalaisten valitseman eduskunnan enemmistön tahto alkaa syrjäytyä”, sanoo Tiitinen.

“Eduskunnassa on edelleen sama vaaleissa ilmaistu tahto. Sen mukaan mennään vaalikausi.”

Tiitinen tuntuisi koettavan sanoa, ettei kansalaisaloitteita tulisi ottaa kovin vakavasti, sillä niiden takana on vain pieni osuus kansasta. Vaaleissa valitulla eduskunnalla taas on kansan valtaosan tuki puolellaan, joten eduskunnan itsensä tekemät lakialoitteet heijastavat kansan tahtoa paremmin.

Tämä päättely on kuitenkin virheellistä, sillä vaalitulos kertoo kovin vähän siitä, mitä mieltä kansa jostakin yksittäisestä mielipiteestä on. Valtaosa kansasta saattaa kannattaa jotakin lakialoitetta, vaikka valtaosa eduskunnasta vastustaisi sitä. Voimme havainnollistaa tätä yksinkertaisella mallilla.

Ajatellaan ensin, että eduskunta voisi koko virkakautensa aikana äänestää vain yhdestä asiasta, että kaikki kansanedustajaehdokkaat kertoisivat etukäteen kantansa tähän asiaan, että kaikki valituksi tulleet ehdokkaat äänestäisivät vaalilupauksensa mukaisesti, ja että käytössä olisi jokin siirtoäänivaalitavan kaltainen äänestysjärjestelmä. Tässä tapauksessa kansanedustajien vaali ei eroaisi periaatteessa mitenkään siitä, että kansa äänestäisi päätettävänä olevasta asiasta suoraan, ja eduskunnan koostumuksen voitaisiin todellakin sanoa heijastavan kansan tahtoa. Voisin kansalaisena päättää kantani asiaan, etsiä kantaani noudattavan ehdokkaan, ja äänestää häntä.

Mitä jos eduskunta voisikin äänestää kahdesta eri asiasta? Nyt minun tarvitsisi etsiä ehdokas, joka olisi kanssani samaa mieltä molemmista asioista. Mutta ehdokkaita on sen verran paljon, että tämänlaisia ehdokkaita löytyisi varmasti vielä hyvin monia jos aiemmin kanssani samaa mieltä olevia ehdokkaita oli puolet, nyt heitä saattaisi olla kenties neljännes kaikista ehdokkaista.

Monestako eri asiasta eduskunta voi oikeasti päättää? Lakeja voi säätää periaatteessa mihin tahansa liittyen, joten erittäin monesta. Eduskunnan kotisivujen haku löysi viime vaalikaudelta 5744 eri aloitetta, joista noin kymmenesosa (549) oli lakialoitteita. Monikohan kansanedustajaehdokas olisi kanssani samaa mieltä 549 eri asiasta? Jos leikimme, että jokaisen uuden asian lisääminen eduskunnan päätösvaltaan puolittaa samaa mieltä olevien ihmisten määrän, ja katsomme pelkästään lakialoitteita, niin kanssani täysin samaa mieltä olevia ehdokkaita olisi 50%^(549) = 5*10^(-164) prosenttia eli nolla pilkku 163 nollaa viisi prosenttia. Eli vielä selvemmin sanottuna, ei yhtikäs ketään.

En siis voi löytää ehdokasta, joka olisi kanssani samaa mieltä aivan kaikesta. Täytyy siis tyytyä ehdokkaaseen, joka on kanssani samaa mieltä minulle tärkeimmistä asioista. Kenties suosikkiehdokkaani on kanssani samaa mieltä vaikkapa kymmenestä eri asiasta. Kaikista lopuista asioista tarvitsee vain hyväksyä se, että valitsemani ehdokas äänestää tahtoni vastaisesti. Eduskuntaan saattaisi siis hyvinkin päätyä hallitus, jotka olisivat äänestäjiensä kanssa samaa mieltä pienestä määrästä asioita, mutta eri mieltä valtaosasta muita. Kansalaisaloitteen kohdalla tiedämme sentään varmasti, että ainakin 50 000 ihmistä oli sen ajaman aloitteen kanssa samaa mieltä. Vaalituloksen perusteella tiedämme paljon vähemmän siitä, mitä mieltä ihmiset loppujen lopuksi olivat.

Tässä kohtaa joku saattaisi protestoida. Jos ihmiset kerran äänestävät sen perusteella, mitä asioita pitävät tärkeimpinä, eikö se tarkoita että pelkästään kansalaisaloitteella keskusteluun saadut asiat eivät ole erityisen monen mielestä kovinkaan tärkeitä?

Kenties. Mutta tässä kohtaa meidän kannattaa ottaa huomioon kasa muitakin asioita, jotka tekevät vaikeammaksi päätellä kansan tahdon eduskunnan tahdon perusteella. Alla niistä joitakin:

  • Tiedon puute. Yksittäisen äänestäjän on hyvin vaikea tietää, mitä kaikkia asioita hänen suosikkiehdokkaansa todella pitää tärkeimpinä. Ei riitä, että joku ehdokas kannattaa enimmäkseen kaikkia samoja asioita kuin minäkin – hänen tarvitsee myös pitää tärkeimpänä niitä asioita kuin mitä minäkin. Muuten hän saattaa uhrata minulle tärkeän asian edistääkseen jotakin asiaa, joka on minulle yhdentekevä. Vaalikoneista ei saa luotettavaa kuvaa, sillä ehdokkaiden kannattaa usein pyrkiä antamaan vastauksia, jotka miellyttävät mahdollisimman montaa. Harva äänestäjä edes vaivautuu tutkimaan ehdokkaiden kantoja kunnolla, äänestäen ennemmin hatarien mielikuvien varassa.
  • Vinoutunut tieto. Liittyy olennaisesti edelliseen kohtaan. Koska kansanedustajat tarvitsevat kansan ääniä pysyäkseen vallassa, on heille tärkeintä vaikuttaa siltä kuin he pyrkisivät toteuttamaan kansan tahtoa. Tämä ei mitenkään välttämättä ole sama, kuin kansan tahdon toteuttaminen. On arkipäivää, että poliitikot antavat tarkoituksella lausuntoja jotka kätkevät heidän todellisen kantansa, tai koettavat piilottaa eri toimenpiteiden varsinaiset seuraukset. Saatan siis äänestää jotakuta joka väittää kannattavansa minulle tärkeää asiaa, mutta ei oikeasti kannatakaan, tai ainakin pitää sitä paljon vähemmän tärkeänä kuin mitä väittää.
  • Keinotekoiset rajoitteet kansan tahdon toteuttamisessa. En voi äänestää ketä tahansa ehdokasta, sillä Suomi on jaettu vaalipiireihin. Mitä jos jostain ihmeen kaupalla löytyykin minulle täydellinen ehdokas, mutta hän ei ole omassa vaalipiirissäni? Englantilainen sanoisi tähän “tough luck”, Dna Oy:n mainosmies taas että “elämä on”. Puhumattakaan äänikynnyksestä, jonka kautta nykyiset eduskuntapuolueet ovat pyrkineet sulkemaan pienemmät tulokkaat ulos.
  • Suomen vaalitapa. Olen tähän asti puhunut vain ehdokkaan äänestämisestä. Suomen vaalitavassa äänestetään kuitenkin ensisijaisesti puoluetta ja vasta toissijaisesti ehdokasta. Enää ei siis riitä, että löydän ehdokkaan joka tukee kantojani – hänen puolueensa on myös oltava samoilla linjoilla, ja mahdollisia puolueita on paljon vähemmän! On siis hyvin todennäköistä, että merkittävä osa äänestäni päätyy tukemaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olen enimmäkseen eri mieltä. Vaikka löytäisinkin sen itselleni täydellisen ehdokkaan, voi olla, ettei minun siltikään kannattaisi äänestää häntä, koska hän on väärässä puolueessa.

Näitä tekijöitä voisi halutessaan löytää paljon lisääkin. Esimerkiksi se, että kansanedustajehdokkaiksi valikoituu ylipäätänsäkin vain tietynlaisia ihmisiä, vaikuttaa varmasti lisää kansan mahdollisuuksiin saada tahtonsa lävitse. Ja suhteellinen matala äänestysprosentti kertoo siitä, että tarpeeksi moni kansalainen tietää vaikutusmahdollisuuksiensa olevan niin huonot, ettei mielipidettään kannata vaivautua ilmaisemaan lainkaan. Ja niin edelleen.

Tämän kaiken huomioonottaen, mitä eduskunnan tahto siis kertoo kansan tahdosta? Mieli tekisi sanoa “ei yhtään mitään”, mutta se olisi jo liioittelua. Mutta ei nyt kuitenkaan hirvittävän paljoa. Kansalaisaloitteen hyväksyminen taas kertoo sentään sen, että sillä on 50 000 ihmisen tuki. Näin poikkeuksellisen selvälle viestille olisi hyvä antaa edes vähän painoa.

Onko “kansan tahto” muuten ylipäätään erityisen hyvä perustelu päätösten tekemiselle? Olen tästä hieman skeptinen. Mutta jos sitä pitää hyvänä perusteluna, niin ei ainakaan voi ruveta vähättelemään kansalaisaloitteita.

 

Tämä kirjoitus löytyy myös kotisivultani.

]]>
6 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135097-kansalaisaloite-on-vaaleja-luotettavampi-tahdonilmaus#comments Kotimaa Tue, 12 Mar 2013 11:47:21 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135097-kansalaisaloite-on-vaaleja-luotettavampi-tahdonilmaus
Lisääkö talouskasvu hyvinvointia? http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98770-lis%C3%A4%C3%A4k%C3%B6-talouskasvu-hyvinvointia <p><em>Talouskasvu lisää selkeästi aineellista vaurauttamme, mutta totumme nopeasti muuttuneeseen elintasoon, joten ei ole varmaa missä määrin talouskasvu lisää varsinaista hyvinvointiamme.</em></p><p><strong>Mitä talouskasvu on.</strong> Alkuun minun on määriteltävä, mitä tarkoitan talouskasvulla. Englanti-Wikipedian <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Economic_growth">määritelmä</a> on ”talouden kasvava kyky tyydyttää yhteiskunnan jäsenten halut tuotteille ja palveluille”. Kirjahyllyssäni oleva taloustieteen oppikirja taas puhuu talouden kyvystä tuottaa enemmän hyödykkeitä käyttämättä välttämättä kuitenkaan enempää resursseja. Nämä ovat aika lähellä sitä talouskasvun määritelmää jota tarkoitan, joten mennään niillä.</p><p><strong>Klassinen talousliberaali argumentti</strong> menee osapuilleen seuraavasti: ”Vapaassa markkintaloudessa jokainen voi ansaita elantonsa tekemällä jotain, millä on arvoa toisille ihmisille. Vastineeksi hän saa asioita, joilla on arvoa hänelle.</p><p>Talouskasvun myötä saman asian tekemiseen tarvitaan yhä vähemmän ihmisiä ja luonnonvaroja. Entisaikaan valtaosa väestöstä oli sidottu pelkkään maanviljelyyn. Nykyään koko yhteiskunnan ruokkimiseen tarvitaan vain pieni määrä maanviljelijöitä ja muut ovat vapaita tekemään muuta. Yksi Fordin varhaisista tehtaista kokosi autoja käsityönä ja sai valmistettua vain 11 autoa ensimmäisen olemassaolokuukautensa aikana. Kymmentä vuotta myöhemmin saman yhtiön kehittyneempi tehdas tarvitsi vain puolitoista tuntia yhden auton kokoamiseen.</p><p>Kun tuotanto näin tehostuu, hinnat halpenevat ja jokainen tarvitsee yhä vähemmän rahaa saadakseen yhä enemmän sellaisia asioita, joilla on hänelle arvoa. Tuotantomäärien kasvun lisäksi tuotteiden laatu paranee, ja yhä harvinaisempia ja erikoisempia haluja voidaan palvella. Aikoinaan keskiluokkainen ihminen sai olla tyytyväinen mikäli ei joutunut näkemään koko vuoden aikana kertaakaan nälkää. Nykyään vastaavan sosiaaliluokan ihmisellä on varaa nauttia erinomaisesta ruuasta, hyvännäköisistä vaatteista,&nbsp; niin paljosta kirjallisuudesta, elokuvatarjonnasta, musiikista, videopeleistä ja muusta viihteestä kuin vain ehtii, ulkomaanmatkoista, toisella puolella planeettaa olevien ihmisten kanssa keskustelmisesta tosiaikaisesti, ja niin edelleen. Kaikki tämä on tullut mahdolliseksi talouskasvun myötä.”</p><p>Pidän tätä argumenttia pääpiirteissään oikeana. Olen samaa mieltä siitä, että talouskasvun myötä tulee yhä helpommaksi tyydyttää entistä paremmin yhä suurempaa kirjoa ihmisten haluja. Kysymys siitä, tyydyttääkö talouskasvu ihmisten haluja entistä paremmin, on kuitenkin eri kuin kysymys siitä, lisääkö talouskasvu ihmisten hyvinvointia.</p><p><strong>Tarpeiden tyydyttäminen vastaan hyvinvointi.</strong> ”Hyvinvoinnilla” tarkoitan jotakin, mistä psykologisessa tutkimuksessa käytetään ilmaisua ”subjektiivinen hyvinvointi” (<a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Subjective_well-being">subjective well-being</a>) [1]. Siihen kuuluu osa-alueita kuten yksilön yleinen tyytyväisyys elämäänsä sekä hänen kokemiensa positiivisten ja negatiivisten tuntemuksien ja tunnetilojen määrä. Arkikielisesti voitaisiin puhua onnellisuudesta.</p><p>Lisääkö talouskasvu siis hyvinvointia? Se varsin todennäköisesti tekee sitä köyhissä maissa, joissa ruuansaannin ja terveydenhoidon kaltaiset perusedellytykset eivät täyty. Elämästään on vaikea nauttia, jos joutuu joka päivä miettimään sitä, mistä saisi jotain suuhunpantavaa. Näissä maissa talouskasvu onkin positiivinen voima, joka tälläkin hetkellä <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64467-rikkaat-rikastuvat-koyhat-keskiluokkaistuvat">nostaa miljoonia ihmisiä vuodessa</a> pois köyhyydestä.</p><p>Mutta lisääkö talouskasvu hyvinvointia länsimaissa, joissa elämän perusedellytykset ovat jo kunnossa? Vastaus kysymykseen on kiistanalainen. Ns. <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Easterlin_paradox">Easterlinin paradoksi</a> viittaa tutkimustulokseen, jonka mukaan rikkaampien maiden asukkaat ovat tyypillisesti onnellisempia kuin köyhien maiden asukkaat, mutta maan keskimääräinen onnellisuus ei tunnu kasvavan maan rikastuessa. Kyseisestä tuloksesta on väännetty taloustieteilijöiden keskuudessa kättä aina 1970-luvulta lähtien, mutta käsittäkseeni sitä ei olla pystytty vakuuttavasti kumoamaan, joskaan ei aivan aukottomasti osoittamaankaan. Koska tulokset eivät ole aivan yksiselitteisiä, tarkastelen seuraavaksi joitakin teoreettisia syitä sille, miksi talouskasvu <em>ei</em> lisäisi hyvinvointia.</p><p><strong>Sopeutuminen muutoksiin. </strong>Merkittävin syy on, että ihmiset tottuvat yllättävänkin nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin. Saatamme uneksia pitkään ylennyksestä, ison projektin saamisesta valmiiksi tai jostakin kalliista ostoksesta, mutta tyypillisesti asian saavuttamisesta seuraava ilo menee nopeasti ohitse. Pian unelmoimme jo seuraavasta asista, ja miltei jo unohdamme sen, että aiempi asia koskaan olikaan meille niin tärkeä.</p><p>Psykologisessa tutkimuksessa on osoitettu, että kullakin ihmisellä on tietty luonteesta riippuva onnellisuuden perustaso, josta suurin osa muutoksista ei pysty muuttamaan kuin väliaikaisesti. Monet valtaisetkin elämänmuutokset, kuten lottovoitot, ylennykset, potkujen saaminen, ja jopa selkärankahalvaantuminen tuottavat onnellisuustilassa voimakkaan mutta lyhytaikaisen muutoksen [1]. Tämänlaisten tapahtumien vaikutukset onnellisuuteen hälvenevät tyypillisesti viimeistään vuoden sisään, kun ihmiset tottuvat uuteen tilanteeseensa [1, 2]. Myös taloudellisen tilanteen vaikutus onnellisuuteen katoaa, kun ihmiset saavuttavat sen pisteen, jossa heidän ei tarvitse enää huolehtia elämänsä perusedellytyksistä. Ihminen joka joutuu jatkuvasti miettimään, onko hänellä varaa syödä, on vähemmän onnellinen kuin sellainen joka ei joudu. Mutta vaurastumisella ei tuon pisteen jälkeen enää ole merkittävää vaikutusta hyvinvointiin.</p><p>Ajatus siitä, että totumme nopeasti valtaosaan elintason muutoksista, voi olla joidenkin mielestä vaikea uskoa. Mutta vaikka siihen ei uskoisikaan, on silti järkeenkäyvää ajatella, että taloudellinen tilanne ei tietyn pisteen jälkeen vaikuttaisi onnellisuuteen. Ihmiset pyrkivät käyttämään rahaa ensisijaisesti niihin asioihin, jotka kokevat itselleen tärkeimpinä. Ensin maksetaan vuokra ja ruoka, sitten kiinnostavimmat harrastukset, ja sitten jos rahaa jää yli, niin mietitään jos vielä haluttaisiin jotain lisää. Mitä enemmän rahaa on käytettävissä, sen vähemmän jää jäljelle sellaisia asioita, joita haluaisi kovasti mutta joihin ei ole varaa. Tämä tunnetaan taloustieteessä laskevan rajahyödyn periaatteena – mitä enemmän ihmisellä on jotain asiaa (kuten rahaa) omasta takaa, sen vähemmän hän hyötyisi siitä että saisi sitä jotain lisää. Vaikka talouskasvun myötä saisikin hankittua samalla rahamäärällä yhä enemmän asioita, talouskasvun jatkuessa käy yhä epätodennäköisemmäksi, että niille ylimääräisille asioille olisi merkittävää käyttöä.</p><p><strong>Osaammeko investoida hyvinvointiin? </strong>Voi toisaalta myös olla, että ihmiset eivät vain osaa ostaa niitä asioita, jotka tekisivät heidät onnellisimmiksi. Positiivisten ihmissuhteiden määrä ja laatu on yksi niistä asioista, joilla on todettu olevan selkeä ja pysyvä vaikutus hyvinvointiin. On olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että kokemusten – esimerkiksi hiihtolomien, konserttien tai aterioiden – ostaminen tekee ihmiset onnellisemmiksi kuin tavaroiden – esimerkiksi vaatteiden, korujen tai elektroniikan. Osasyyksi on esitetty, että kokemukset antavat meille tilaisuuden viettää aikaa ihmisten kanssa, siinä missä tavaroita ostetaan usein osittain siksi, että tehtäisiin muihin ihmisiin vaikutus. Tai kuten psykologi Jonathan Haidt tiivistää asian, ”asioiden tekeminen yhdistää meidät toisiimme, siinä missä tavarat usein erottavat meitä toisistamme”. [2, 3]</p><p>Mikäli talouskasvu auttaa meitä saavuttamaan parempia kokemuksia muiden ihmisten kanssa, voi se tehdä meidät onnellisimmiksi. Jos kasvu taas kohdistuu pääosin vain parempien tavaroiden kehittämiseen, tai jos markkinointi saa meidät haluamaan yhä enemmän tavaroita, emme välttämättä voi siitä yhtään paremmin.</p><p>Toinen tähän liittyvä ongelma on, että asiat, joita on helpoin markkinoida eivät mitenkään väistämättä ole niitä, jotka saavat meidät voimaan parhaiten. Suurimmat voitot ja siten myös suurimmat markkinointibudjetit kertyvät niille, jotka voivat myydä ihmisille asioita kerta toisensa jälkeen. Aliedustetuiksi jäävät sellaiset asiat, joita ihmisten ei tarvitse hankkia kuin muutaman kerran. Esimerkiksi roolipeliala on pysynyt niin pienenä kuin on osittain siksi, että suosittujenkin pelien ostajat pystyvät usein pelikirjan-pari hankittuaan käyttämään niitä peleihinsä vuosikausia, ostamatta alkuperäiseltä tekijältä enää mitään muuta. Ei ole mitään erityistä syytä olettaa, että jonkin asian markkinoitavuus ja tuottavuus kulkisivat käsi kädessä sen kanssa, miten paljon se tekee meitä onnellisemmiksi.</p><p>Toisaalta nettiin on ajan kuluessa syntynyt yhä enemmän tiiviitä yhteisöjä, joiden kautta ihmiset voivat olla läheisissä tekemisissä keskenään ja mm. <a href="http://idealab.talkingpointsmemo.com/2012/02/kickstarter-expects-to-provide-more-funding-to-the-arts-than-nea.php">osallistua yhteisöllisesti kiinnostavien projektien rahoittamiseen</a>. Tämäkin on talouskasvua, vaikka sitä ei sellaiseksi heti miellettäisikään – ja se tuottaa ihmisille nimenomaan kokemuksia. Kenties ajan kuluessa ihmiset tiedostavat yhä paremmin sen, mikä todella tuottaa hyvinvointia, ja talouskasvu ohjautuu luonnostaan siihen suuntaan.</p><p><strong>Talouskasvu ja länsimaiden köyhät. </strong>Aiemmista huomioista herää eräs kysymys. Mikäli kerran ihmisten taloudellinen tilanne voi vielä länsimaissakin olla niin huono, että se vähentää elämänlaatua, eikö lisätalouskasvu olisi silloin edelleen hyödyksi? Ehkä tarvitsemme lisää talouskasvua varmistaaksemme, että köyhimpienkään ihmisten ei tarvitse huolehtia peruspärjäämisestään?</p><p>Jollain tasolla ajatus pitää varmasti paikkansa: mitä vähemmän ihmiset joutuvat uhraamaan omasta elämäntasostaan auttaakseen muita, sen helpommaksi myös köyhimpien auttaminen tulee. Monissa maissa, Suomi mukaanlukien, rikkinäiset sosiaaliturvajärjestelmät tuntuvat kuitenkin olevan yksi köyhyyden suurimpia syitä. Kannustinloukkujen poistaminen ja suoranaisen <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55632-loppu-mielenterveysongelmaisten-ja-vahavaraisten-raakkaamiselle">köyhimpien päähänpotkimisen</a> lopettaminen olisivat muutoksia, jotka voitaisiin <a href="http://vesirajassa.blogspot.com/2012/02/perustulo.html">toteuttaa heti</a> ja ilman ylimääräistä talouskasvuakin. <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/fi/wiki/Perustulo">Perustulon</a> käyttöönotto auttaisi vähävaraisimpia tällä hetkellä paljon enemmän kuin merkittäväkään talouskasvu. (Se todennäköisesti <a href="http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Perustulo+v%C3%A4hent%C3%A4isi+ty%C3%B6tt%C3%B6myytt%C3%A4/1135248179438">jopa lisäisi talouskasvua</a>.)</p><p><strong>Tiede ja teknologia. </strong>On vielä yksi merkittävä asianhaara, jota en ole vielä käsitellyt. Talouskasvu liittyy hyvin läheisesti tieteelliseen kehitykseen: olenkin jossain määrin käsitellyt näitä kahta samana asiana. Tekniikan kehittyessä paranee myös kykymme parantaa tauteja, käyttää asioiden tuottamiseen vähemmän luonnonvaroja, ja niin edelleen. Mitä voimakkaampi talous, sen enemmän meillä on varaa käyttää myös rahaa tekniikan kehitykseen. Tieteen ja tekniikan kehityksen vaikutus hyvinvointiin on kuitenkin liian laaja aihe käsiteltäväksi tässä. Tyydyn vain sanomaan, että tiede tuntuu tuovan mukanaan paljon lupaavia asioita, mutta myös paljon uhkaavia. Näiden nettovaikutusta on mahdotonta arvioida tällä hetkellä.</p><p><strong>Yhteenvetona</strong> olennaisimmista huomioista:</p><ul><li>Talouskasvu lisää selkeästi aineellista hyvinvointiamme ja kykyämme tyydyttää erilaisia halujamme.</li><li>Talouskasvu todennäköisesti lisää hyvinvointia kehitysmaissa, mutta länsimaissa asia on paljon kiistanalaisempi.</li><li>Ihmisillä on tietty onnellisuuden perustaso, ja merkittävä osa haluistamme on luonteeltaan sellaisia, ettei niiden tyydyttäminen vaikuta tuohon perustasoon kuin korkeintaan hetkellisesti. Totumme muuttuneeseen elintasoon nopeasti.</li><li>Ei ole selvää, tarvitsemmeko enää enempää aineellista hyvinvointia. Toisaalta talouskasvu voi auttaa meitä hankkimaan parempia kokemuksia, jotka mahdollisesti nostavat onnellisuutta.</li><li>Ei myöskään ole selvää, missä määrin talouskasvu tosiaan ohjautuu parempien kokemusten - tai ylipäätään hyvinvointiamme lisäävien asioiden - hankkimiseen. Asioiden markkinoitavuus ei välttämättä korreloi niiden hyvinvointia lisäävän vaikutuksen kanssa kuin heikosti.</li><li>Talouskasvu voisi auttaa köyhimpiä, tosin kunnon perustulo auttaisi enemmän.</li></ul><p>Lisääkö talouskasvu siis hyvinvointia, näin loppujen lopuksi?</p><p>Hitostako minä muka tietäisin.</p><p><strong>Lähteitä</strong></p><p>[1] Diener, E. (2000). Subjective well-being: The science of happiness and a proposal for a national index. <em>American Psychologist</em>, vol 55., no. 1, 34-43.&nbsp; <a href="http://internal.psychology.illinois.edu/~broberts/Diener%202000.pdf">http://internal.psychology.illinois.edu/~broberts/Diener%202000.pdf</a></p><p>[2] Haidt, J. (2006) The Happiness Hypothesis: Finding Modern Truth in Ancient Wisdom. <a href="http://www.amazon.com/Happiness-Hypothesis-Finding-Modern-Ancient/dp/0465028020/">http://www.amazon.com/Happiness-Hypothesis-Finding-Modern-Ancient/dp/0465028020/</a></p><p>[3] Van Boven, L. &amp; Gilovich, T. (2003) To Do or to Have? That Is The Question. <em>Journal of Personality and Social Psychology</em>, vol. 85, no. 6, 1193-1202. <a href="http://psych.colorado.edu/~vanboven/VanBoven/Publications_files/vb_gilo_2003.pdf">http://psych.colorado.edu/~vanboven/VanBoven/Publications_files/vb_gilo_2003.pdf</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Talouskasvu lisää selkeästi aineellista vaurauttamme, mutta totumme nopeasti muuttuneeseen elintasoon, joten ei ole varmaa missä määrin talouskasvu lisää varsinaista hyvinvointiamme.

Mitä talouskasvu on. Alkuun minun on määriteltävä, mitä tarkoitan talouskasvulla. Englanti-Wikipedian määritelmä on ”talouden kasvava kyky tyydyttää yhteiskunnan jäsenten halut tuotteille ja palveluille”. Kirjahyllyssäni oleva taloustieteen oppikirja taas puhuu talouden kyvystä tuottaa enemmän hyödykkeitä käyttämättä välttämättä kuitenkaan enempää resursseja. Nämä ovat aika lähellä sitä talouskasvun määritelmää jota tarkoitan, joten mennään niillä.

Klassinen talousliberaali argumentti menee osapuilleen seuraavasti: ”Vapaassa markkintaloudessa jokainen voi ansaita elantonsa tekemällä jotain, millä on arvoa toisille ihmisille. Vastineeksi hän saa asioita, joilla on arvoa hänelle.

Talouskasvun myötä saman asian tekemiseen tarvitaan yhä vähemmän ihmisiä ja luonnonvaroja. Entisaikaan valtaosa väestöstä oli sidottu pelkkään maanviljelyyn. Nykyään koko yhteiskunnan ruokkimiseen tarvitaan vain pieni määrä maanviljelijöitä ja muut ovat vapaita tekemään muuta. Yksi Fordin varhaisista tehtaista kokosi autoja käsityönä ja sai valmistettua vain 11 autoa ensimmäisen olemassaolokuukautensa aikana. Kymmentä vuotta myöhemmin saman yhtiön kehittyneempi tehdas tarvitsi vain puolitoista tuntia yhden auton kokoamiseen.

Kun tuotanto näin tehostuu, hinnat halpenevat ja jokainen tarvitsee yhä vähemmän rahaa saadakseen yhä enemmän sellaisia asioita, joilla on hänelle arvoa. Tuotantomäärien kasvun lisäksi tuotteiden laatu paranee, ja yhä harvinaisempia ja erikoisempia haluja voidaan palvella. Aikoinaan keskiluokkainen ihminen sai olla tyytyväinen mikäli ei joutunut näkemään koko vuoden aikana kertaakaan nälkää. Nykyään vastaavan sosiaaliluokan ihmisellä on varaa nauttia erinomaisesta ruuasta, hyvännäköisistä vaatteista,  niin paljosta kirjallisuudesta, elokuvatarjonnasta, musiikista, videopeleistä ja muusta viihteestä kuin vain ehtii, ulkomaanmatkoista, toisella puolella planeettaa olevien ihmisten kanssa keskustelmisesta tosiaikaisesti, ja niin edelleen. Kaikki tämä on tullut mahdolliseksi talouskasvun myötä.”

Pidän tätä argumenttia pääpiirteissään oikeana. Olen samaa mieltä siitä, että talouskasvun myötä tulee yhä helpommaksi tyydyttää entistä paremmin yhä suurempaa kirjoa ihmisten haluja. Kysymys siitä, tyydyttääkö talouskasvu ihmisten haluja entistä paremmin, on kuitenkin eri kuin kysymys siitä, lisääkö talouskasvu ihmisten hyvinvointia.

Tarpeiden tyydyttäminen vastaan hyvinvointi. ”Hyvinvoinnilla” tarkoitan jotakin, mistä psykologisessa tutkimuksessa käytetään ilmaisua ”subjektiivinen hyvinvointi” (subjective well-being) [1]. Siihen kuuluu osa-alueita kuten yksilön yleinen tyytyväisyys elämäänsä sekä hänen kokemiensa positiivisten ja negatiivisten tuntemuksien ja tunnetilojen määrä. Arkikielisesti voitaisiin puhua onnellisuudesta.

Lisääkö talouskasvu siis hyvinvointia? Se varsin todennäköisesti tekee sitä köyhissä maissa, joissa ruuansaannin ja terveydenhoidon kaltaiset perusedellytykset eivät täyty. Elämästään on vaikea nauttia, jos joutuu joka päivä miettimään sitä, mistä saisi jotain suuhunpantavaa. Näissä maissa talouskasvu onkin positiivinen voima, joka tälläkin hetkellä nostaa miljoonia ihmisiä vuodessa pois köyhyydestä.

Mutta lisääkö talouskasvu hyvinvointia länsimaissa, joissa elämän perusedellytykset ovat jo kunnossa? Vastaus kysymykseen on kiistanalainen. Ns. Easterlinin paradoksi viittaa tutkimustulokseen, jonka mukaan rikkaampien maiden asukkaat ovat tyypillisesti onnellisempia kuin köyhien maiden asukkaat, mutta maan keskimääräinen onnellisuus ei tunnu kasvavan maan rikastuessa. Kyseisestä tuloksesta on väännetty taloustieteilijöiden keskuudessa kättä aina 1970-luvulta lähtien, mutta käsittäkseeni sitä ei olla pystytty vakuuttavasti kumoamaan, joskaan ei aivan aukottomasti osoittamaankaan. Koska tulokset eivät ole aivan yksiselitteisiä, tarkastelen seuraavaksi joitakin teoreettisia syitä sille, miksi talouskasvu ei lisäisi hyvinvointia.

Sopeutuminen muutoksiin. Merkittävin syy on, että ihmiset tottuvat yllättävänkin nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin. Saatamme uneksia pitkään ylennyksestä, ison projektin saamisesta valmiiksi tai jostakin kalliista ostoksesta, mutta tyypillisesti asian saavuttamisesta seuraava ilo menee nopeasti ohitse. Pian unelmoimme jo seuraavasta asista, ja miltei jo unohdamme sen, että aiempi asia koskaan olikaan meille niin tärkeä.

Psykologisessa tutkimuksessa on osoitettu, että kullakin ihmisellä on tietty luonteesta riippuva onnellisuuden perustaso, josta suurin osa muutoksista ei pysty muuttamaan kuin väliaikaisesti. Monet valtaisetkin elämänmuutokset, kuten lottovoitot, ylennykset, potkujen saaminen, ja jopa selkärankahalvaantuminen tuottavat onnellisuustilassa voimakkaan mutta lyhytaikaisen muutoksen [1]. Tämänlaisten tapahtumien vaikutukset onnellisuuteen hälvenevät tyypillisesti viimeistään vuoden sisään, kun ihmiset tottuvat uuteen tilanteeseensa [1, 2]. Myös taloudellisen tilanteen vaikutus onnellisuuteen katoaa, kun ihmiset saavuttavat sen pisteen, jossa heidän ei tarvitse enää huolehtia elämänsä perusedellytyksistä. Ihminen joka joutuu jatkuvasti miettimään, onko hänellä varaa syödä, on vähemmän onnellinen kuin sellainen joka ei joudu. Mutta vaurastumisella ei tuon pisteen jälkeen enää ole merkittävää vaikutusta hyvinvointiin.

Ajatus siitä, että totumme nopeasti valtaosaan elintason muutoksista, voi olla joidenkin mielestä vaikea uskoa. Mutta vaikka siihen ei uskoisikaan, on silti järkeenkäyvää ajatella, että taloudellinen tilanne ei tietyn pisteen jälkeen vaikuttaisi onnellisuuteen. Ihmiset pyrkivät käyttämään rahaa ensisijaisesti niihin asioihin, jotka kokevat itselleen tärkeimpinä. Ensin maksetaan vuokra ja ruoka, sitten kiinnostavimmat harrastukset, ja sitten jos rahaa jää yli, niin mietitään jos vielä haluttaisiin jotain lisää. Mitä enemmän rahaa on käytettävissä, sen vähemmän jää jäljelle sellaisia asioita, joita haluaisi kovasti mutta joihin ei ole varaa. Tämä tunnetaan taloustieteessä laskevan rajahyödyn periaatteena – mitä enemmän ihmisellä on jotain asiaa (kuten rahaa) omasta takaa, sen vähemmän hän hyötyisi siitä että saisi sitä jotain lisää. Vaikka talouskasvun myötä saisikin hankittua samalla rahamäärällä yhä enemmän asioita, talouskasvun jatkuessa käy yhä epätodennäköisemmäksi, että niille ylimääräisille asioille olisi merkittävää käyttöä.

Osaammeko investoida hyvinvointiin? Voi toisaalta myös olla, että ihmiset eivät vain osaa ostaa niitä asioita, jotka tekisivät heidät onnellisimmiksi. Positiivisten ihmissuhteiden määrä ja laatu on yksi niistä asioista, joilla on todettu olevan selkeä ja pysyvä vaikutus hyvinvointiin. On olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että kokemusten – esimerkiksi hiihtolomien, konserttien tai aterioiden – ostaminen tekee ihmiset onnellisemmiksi kuin tavaroiden – esimerkiksi vaatteiden, korujen tai elektroniikan. Osasyyksi on esitetty, että kokemukset antavat meille tilaisuuden viettää aikaa ihmisten kanssa, siinä missä tavaroita ostetaan usein osittain siksi, että tehtäisiin muihin ihmisiin vaikutus. Tai kuten psykologi Jonathan Haidt tiivistää asian, ”asioiden tekeminen yhdistää meidät toisiimme, siinä missä tavarat usein erottavat meitä toisistamme”. [2, 3]

Mikäli talouskasvu auttaa meitä saavuttamaan parempia kokemuksia muiden ihmisten kanssa, voi se tehdä meidät onnellisimmiksi. Jos kasvu taas kohdistuu pääosin vain parempien tavaroiden kehittämiseen, tai jos markkinointi saa meidät haluamaan yhä enemmän tavaroita, emme välttämättä voi siitä yhtään paremmin.

Toinen tähän liittyvä ongelma on, että asiat, joita on helpoin markkinoida eivät mitenkään väistämättä ole niitä, jotka saavat meidät voimaan parhaiten. Suurimmat voitot ja siten myös suurimmat markkinointibudjetit kertyvät niille, jotka voivat myydä ihmisille asioita kerta toisensa jälkeen. Aliedustetuiksi jäävät sellaiset asiat, joita ihmisten ei tarvitse hankkia kuin muutaman kerran. Esimerkiksi roolipeliala on pysynyt niin pienenä kuin on osittain siksi, että suosittujenkin pelien ostajat pystyvät usein pelikirjan-pari hankittuaan käyttämään niitä peleihinsä vuosikausia, ostamatta alkuperäiseltä tekijältä enää mitään muuta. Ei ole mitään erityistä syytä olettaa, että jonkin asian markkinoitavuus ja tuottavuus kulkisivat käsi kädessä sen kanssa, miten paljon se tekee meitä onnellisemmiksi.

Toisaalta nettiin on ajan kuluessa syntynyt yhä enemmän tiiviitä yhteisöjä, joiden kautta ihmiset voivat olla läheisissä tekemisissä keskenään ja mm. osallistua yhteisöllisesti kiinnostavien projektien rahoittamiseen. Tämäkin on talouskasvua, vaikka sitä ei sellaiseksi heti miellettäisikään – ja se tuottaa ihmisille nimenomaan kokemuksia. Kenties ajan kuluessa ihmiset tiedostavat yhä paremmin sen, mikä todella tuottaa hyvinvointia, ja talouskasvu ohjautuu luonnostaan siihen suuntaan.

Talouskasvu ja länsimaiden köyhät. Aiemmista huomioista herää eräs kysymys. Mikäli kerran ihmisten taloudellinen tilanne voi vielä länsimaissakin olla niin huono, että se vähentää elämänlaatua, eikö lisätalouskasvu olisi silloin edelleen hyödyksi? Ehkä tarvitsemme lisää talouskasvua varmistaaksemme, että köyhimpienkään ihmisten ei tarvitse huolehtia peruspärjäämisestään?

Jollain tasolla ajatus pitää varmasti paikkansa: mitä vähemmän ihmiset joutuvat uhraamaan omasta elämäntasostaan auttaakseen muita, sen helpommaksi myös köyhimpien auttaminen tulee. Monissa maissa, Suomi mukaanlukien, rikkinäiset sosiaaliturvajärjestelmät tuntuvat kuitenkin olevan yksi köyhyyden suurimpia syitä. Kannustinloukkujen poistaminen ja suoranaisen köyhimpien päähänpotkimisen lopettaminen olisivat muutoksia, jotka voitaisiin toteuttaa heti ja ilman ylimääräistä talouskasvuakin. Perustulon käyttöönotto auttaisi vähävaraisimpia tällä hetkellä paljon enemmän kuin merkittäväkään talouskasvu. (Se todennäköisesti jopa lisäisi talouskasvua.)

Tiede ja teknologia. On vielä yksi merkittävä asianhaara, jota en ole vielä käsitellyt. Talouskasvu liittyy hyvin läheisesti tieteelliseen kehitykseen: olenkin jossain määrin käsitellyt näitä kahta samana asiana. Tekniikan kehittyessä paranee myös kykymme parantaa tauteja, käyttää asioiden tuottamiseen vähemmän luonnonvaroja, ja niin edelleen. Mitä voimakkaampi talous, sen enemmän meillä on varaa käyttää myös rahaa tekniikan kehitykseen. Tieteen ja tekniikan kehityksen vaikutus hyvinvointiin on kuitenkin liian laaja aihe käsiteltäväksi tässä. Tyydyn vain sanomaan, että tiede tuntuu tuovan mukanaan paljon lupaavia asioita, mutta myös paljon uhkaavia. Näiden nettovaikutusta on mahdotonta arvioida tällä hetkellä.

Yhteenvetona olennaisimmista huomioista:

  • Talouskasvu lisää selkeästi aineellista hyvinvointiamme ja kykyämme tyydyttää erilaisia halujamme.
  • Talouskasvu todennäköisesti lisää hyvinvointia kehitysmaissa, mutta länsimaissa asia on paljon kiistanalaisempi.
  • Ihmisillä on tietty onnellisuuden perustaso, ja merkittävä osa haluistamme on luonteeltaan sellaisia, ettei niiden tyydyttäminen vaikuta tuohon perustasoon kuin korkeintaan hetkellisesti. Totumme muuttuneeseen elintasoon nopeasti.
  • Ei ole selvää, tarvitsemmeko enää enempää aineellista hyvinvointia. Toisaalta talouskasvu voi auttaa meitä hankkimaan parempia kokemuksia, jotka mahdollisesti nostavat onnellisuutta.
  • Ei myöskään ole selvää, missä määrin talouskasvu tosiaan ohjautuu parempien kokemusten - tai ylipäätään hyvinvointiamme lisäävien asioiden - hankkimiseen. Asioiden markkinoitavuus ei välttämättä korreloi niiden hyvinvointia lisäävän vaikutuksen kanssa kuin heikosti.
  • Talouskasvu voisi auttaa köyhimpiä, tosin kunnon perustulo auttaisi enemmän.

Lisääkö talouskasvu siis hyvinvointia, näin loppujen lopuksi?

Hitostako minä muka tietäisin.

Lähteitä

[1] Diener, E. (2000). Subjective well-being: The science of happiness and a proposal for a national index. American Psychologist, vol 55., no. 1, 34-43.  http://internal.psychology.illinois.edu/~broberts/Diener%202000.pdf

[2] Haidt, J. (2006) The Happiness Hypothesis: Finding Modern Truth in Ancient Wisdom. http://www.amazon.com/Happiness-Hypothesis-Finding-Modern-Ancient/dp/0465028020/

[3] Van Boven, L. & Gilovich, T. (2003) To Do or to Have? That Is The Question. Journal of Personality and Social Psychology, vol. 85, no. 6, 1193-1202. http://psych.colorado.edu/~vanboven/VanBoven/Publications_files/vb_gilo_2003.pdf

]]>
10 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98770-lis%C3%A4%C3%A4k%C3%B6-talouskasvu-hyvinvointia#comments Raha Sun, 26 Feb 2012 18:04:57 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98770-lisääkö-talouskasvu-hyvinvointia
Sydämeni on vasemmalla, aivoni eivät tiedä missä olisivat http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83420-sydameni-on-vasemmalla-aivoni-eivat-tieda-missa-olisivat <p>Jos minulta kysyttäisiin olenko oikealla vai vasemmalla, en osaisi vastata. Tai ainakaan en osaisi tiivistää vastaustani pariin sanaan.</p><p>Pohjimmaisia arvojani voi pitää suhteellisen vasemmistolaisina. Minusta valtion tehtävänä on luoda tilanne, jossa mahdollisimman moni yhteiskunnan jäsen voi mahdollisimman hyvin. Pidän <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51218-taloudellinen-vapaus-on-sosiaalista-vapautta">vapautta</a> <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59075-miksi-jonkun-pitaisi-saada-kayttaa-kenkia">tärkeänä</a>, mutta pohjimmiltaan kuitenkin välinearvona. Jos valtion harjoittama sääntely vähentää vapautta mutta lisää hyvinvointia, on tilanne minusta hyväksyttävä. Koen pohjimmiltaan epäreiluksi sen, että eri ihmiset saavat eri määrän palkkaa vain, koska tekevät eri töitä.</p><p>Toisaalta on selvää, ettei suunnitelmatalous toimi. Vapaa markkinatalous luo tilanteen, jossa jokainen voi vapaasti toteuttaa omia halujaan ja tarpeitaan. Kilpailu auttaa pitämään hinnat alhaalla, ja kysynnän ja tarjonnan mekanismit ohjaavat tuotantoa paljon tehokkaammin, kuin mikään valtiollinen järjestelmä. <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa">Päättäjiä on usein monta syytä epäillä</a>, ja ylhäältä päin sanellut päätökset ovat herkästi huonompia kuin ihmisistä itsestään lähtevät.</p><p>Mutta puhdas markkinatalouskaan ei tunnu oikealta. Minulla on pitkään ollut tarkoituksena laatia "mihin valtiota tarvitaan"-niminen kirjoitussarja, joka kävisi lävitse pitkän listan vapaan markkinatalouden ongelmia. Vapaa päätöksenteko aiheuttaa ylituotantoa mikäli tuottaja ei maksa kaikkia tuotannon kustannuksia (<a href="http://www.recombinantrecords.net/2010/12/06/green-tax-shift/">esim. saasteiden aiheuttamia haittoja</a>) (<a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Externality#Negative">negatiiviset ulkoisvaikutukset</a>). Toisaalta seuraa alituotantoa, mikäli kolmannet osapuolet keräävät merkittäviä hyötyjä mitä tuottaja ei saa (<a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Externality#Positive">positiiviset ulkoisvaikutukset</a>). Ihmisille saattaa olla yksilöllisesti hyödyllistä toimia yhdellä tavalla, vaikka olisi kokonaisuudessaan kannattavampaa jos kaikki toimisivat toisin (<a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Coordination_problem">koordinaatio-ongelmat</a> ja <a href="http://www.soininvaara.fi/2008/12/10/inkrementalismista-ei-ole-suunnitteluperiaatteeksi/">osittaisoptimointi</a>). Yksi yritys voi saavuttaa aseman, jossa se voi ilman valtion väliintuloa pyytää kuluttajilta käytännössä mielivaltaisia hintoja (<a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Natural_monopoly">luonnolliset monopolit</a>). Korkeat tuloerot voivat herkästi johtaa epätasa-arvoiseen ja segregoituneeseen yhteiskuntaan, joka toimisi paremmin jos tuloeroja tasattaisiin.</p><p>Klassinen vapaan markkinatalouden ideaali olettaa myös ihmiset rationaalisiksi, omia halujaan järkevästi toteuttaviksi yksilöiksi. Mitä enemmän opin ihmispsykologiasta, sen skeptisemmin suhtaudun tähän ajatukseen. Ihmiset tavoittelevat sitä minkä kuvittelevat tekevän heidän onnellisiksi, eivät sitä mikä todella tekisi heidät onnelliseksi. Ja mitä tyypilliseen ihmiskäytökseen tulee, on tämäkin usein liioittelua: ihmiset tekevät usein asioita, joita tietävät katuvansa myöhemmin. Ihmiset eivät myöskään pyri uskomaan asioita jotka ovat tosia, vaan asioita joihin on mukava uskoa. <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64467-rikkaat-rikastuvat-koyhat-keskiluokkaistuvat">Talouskasvu on valtaisan hyvä asia kehitysmaissa</a>, mutta länsimaissa sen hyöty on paljon kyseenalaisempi.</p><p>Mutta tarkoittaako mikään tästä sitä, että olisi perusteltua kannattaa vahvaa valtiota? Libertaareja on montaa lajia, mutta heistä järkevimmät päättelevät <a href="http://www.cato-unbound.org/2011/09/07/eliezer-yudkowsky/is-that-your-true-rejection/">jotakuinkin seuraavasti</a>:</p><p><em>I think my libertarianism rests chiefly on the empirical proposition—a factual belief which is either false or true, depending on how the universe actually works—that 90% of the time you have a bright idea like “offer government mortgage guarantees so that more people can own houses,” someone will somehow manage to screw it up, or there’ll be side effects you didn’t think about, and most of the time you’ll end up doing more harm than good, and the next time won’t be much different from the last time.</em></p><p>Toisin sanoen vapaa markkinatalous on paha juttu, mutta valtio saa aikaan vieläkin pahempia tuloksia. <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Public_choice">Julkisen valinnan teorian</a> mukaan valtion sääntely johtaa herkästi siihen, että päättäjät päätyvät eturyhmien ja firmojen taskuun. Teollisuudenaloja sääntelemään perustetut valtionvirastot <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Regulatory_capture">päätyvät ajamaan kyseisten teollisuudenalojen etuja</a>. Alussa hyvääkin tarkoittava valtiovalta tuottaa lopulta vapaata markkinatalouttakin pahemman tilanteen. Valtaan päässeet tahot käyttävät valtiota asenaan, jolla tuhota kilpailijansa.</p><p>Mitä taas tulee ihmisten epärationaalisuuteen, valtaan pääseminen ei maagisesti tee ihmisestä rationaalisesti ajattelevaa. Tavallinen harhakuvitelmien vallassa oleva ihminen voi tyypillisesti vahingoittaa lähinnä itseään ja lähipiiriään. Eduskunnassa oleva harhakuvitelmainen ihminen voi vahingoittaa kaikkia maansa asukkaita, ja globalisaation myötä miltei koko ihmiskuntaa. <a href="http://www.overcomingbias.com/2007/03/paternalism_is_.html">Robin Hanson</a>:</p><p><em>Paternalism is policy intended to benefit some people by limiting their choices, like a parent who stops a kid from playing in the street.&nbsp; Examples include laws requiring professional licensing and product safety features, or banning risky buildings, food, drugs, and financial investments. [...]</em></p><p><em>To evaluate if paternalism is good or bad, we need more than the sort of evidence that would convince regulators that they are less biased than citizens, or that would convince citizens that they are less biased than regulators.&nbsp; After all, we expect each group to be biased in underestimating their own bias.</em></p><p><em>Without such evidence, paternalism is just arrogance, i.e., an unsupported presumption by regulators of their own superiority. </em></p><p>Päättäjät vaikuttavat usein aivan yhtä irrationaalisilta, kuin tavallinenkin kansa. Eli ehkä olisi pienempi paha, jos valtion tehtäviä rajoitettaisiin mahdollisimman paljon. Mutta sitten taas toisaalta... libertaarit esittävät monia hyviä huomioita, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää että he olisivat ääripessimisminsä suhteen oikeassa. Valtioilla, <a href="http://lesswrong.com/lw/lv/every_cause_wants_to_be_a_cult/">kuten ihmisyhteisöillä yleensä</a>, tuntuu olevan selkeä taipumus ajautua huonompaan suuntaan. Mutta sääntely saa silti aikaan paljon <a href="http://raikoth.net/libertarian.html">hyvää ja tarpeellista</a>. Pohjoismaat tuntuisivat olevan niin hyvinvoivia kuin ovat nimenomaan suhteellisen ison ja vahvan valtion vuoksi. Ehkä valtion mahdollistama hyvinvointi on saavutettavissa, <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70467-vapauden-hintana-on-ikuinen-valppaus">vaikka se vaatisikin ikuista valppautta</a>. Ehkä libertaarit korostavat valtiovallan huonoja puolia vähän liikaakin. <a href="http://lesswrong.com/r/discussion/lw/7i0/is_that_your_true_rejection_by_eliezer_yudkowsky/4siu">Scott Siskind</a>:</p><p><em>(for example, it's easy to think of ways modern Western civilization is better than primitive tribal civilization - more wealth, less prejudice, fewer tapeworms. There are also a few counterintuitive hard-to-understand ways primitive tribal civilizations are better than us - closer family bonds, more attuned to the natural world. And so many intellectuals focus on these to the exclusion of everything else and talk about how Western society is hopelessly corrupt and evil. Where they should be saying "Western civ is great, but not quite as great as the average person might think," we instead get "Western civ is awful." This passes unchallenged because the good things about Western civ like absence of tapeworms have become background noise to which everyone has adjusted. One interesting marker for this kind of behavior is that people still feel contrarian when they say it even though everyone who hears it agrees with them.)</em></p><p><em>I feel that some aspects of opposition to regulation might be this kind of behavior. There's a large background of successful regulation (like banning lead and fluorinating water and not dumping trash on the streets and so on) that no one ever notices (unless they've just come back from a country that doesn't have it!) There's also some highly available examples of regulation that goes wrong. People feel like these must be hard to catch and so can start a <a href="http://lesswrong.com/lw/lm/affective_death_spirals/">death spiral</a> around how intelligent they are to notice.</em></p><p>Kukaan ei tunnu oikeasti tietävän, missä oikea tasapaino valtion sääntelyn ja vapaan markkinatalouden välillä menee. En ainakaan minä. Tällä hetkellä kallistuin jossain määrin <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46851-elakoon-raaka-kilpailu-ja-turvattu-elanto">vahvan sosiaaliturvan ja varsin vapaiden markkinoiden yhdistelmään</a>, mutta en tiedä onko sekään paras ratkaisu. Olen melko varma vain siitä, että tulen vielä muuttamaan mieltäni useaan otteeseen.</p><p><em>Minua voi myös halutessaan seurata <a href="https://plus.google.com/106597887376283858570/posts">Google Plussassa</a> ja <a href="https://www.facebook.com/Xuenay">Facebookissa</a>.</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jos minulta kysyttäisiin olenko oikealla vai vasemmalla, en osaisi vastata. Tai ainakaan en osaisi tiivistää vastaustani pariin sanaan.

Pohjimmaisia arvojani voi pitää suhteellisen vasemmistolaisina. Minusta valtion tehtävänä on luoda tilanne, jossa mahdollisimman moni yhteiskunnan jäsen voi mahdollisimman hyvin. Pidän vapautta tärkeänä, mutta pohjimmiltaan kuitenkin välinearvona. Jos valtion harjoittama sääntely vähentää vapautta mutta lisää hyvinvointia, on tilanne minusta hyväksyttävä. Koen pohjimmiltaan epäreiluksi sen, että eri ihmiset saavat eri määrän palkkaa vain, koska tekevät eri töitä.

Toisaalta on selvää, ettei suunnitelmatalous toimi. Vapaa markkinatalous luo tilanteen, jossa jokainen voi vapaasti toteuttaa omia halujaan ja tarpeitaan. Kilpailu auttaa pitämään hinnat alhaalla, ja kysynnän ja tarjonnan mekanismit ohjaavat tuotantoa paljon tehokkaammin, kuin mikään valtiollinen järjestelmä. Päättäjiä on usein monta syytä epäillä, ja ylhäältä päin sanellut päätökset ovat herkästi huonompia kuin ihmisistä itsestään lähtevät.

Mutta puhdas markkinatalouskaan ei tunnu oikealta. Minulla on pitkään ollut tarkoituksena laatia "mihin valtiota tarvitaan"-niminen kirjoitussarja, joka kävisi lävitse pitkän listan vapaan markkinatalouden ongelmia. Vapaa päätöksenteko aiheuttaa ylituotantoa mikäli tuottaja ei maksa kaikkia tuotannon kustannuksia (esim. saasteiden aiheuttamia haittoja) (negatiiviset ulkoisvaikutukset). Toisaalta seuraa alituotantoa, mikäli kolmannet osapuolet keräävät merkittäviä hyötyjä mitä tuottaja ei saa (positiiviset ulkoisvaikutukset). Ihmisille saattaa olla yksilöllisesti hyödyllistä toimia yhdellä tavalla, vaikka olisi kokonaisuudessaan kannattavampaa jos kaikki toimisivat toisin (koordinaatio-ongelmat ja osittaisoptimointi). Yksi yritys voi saavuttaa aseman, jossa se voi ilman valtion väliintuloa pyytää kuluttajilta käytännössä mielivaltaisia hintoja (luonnolliset monopolit). Korkeat tuloerot voivat herkästi johtaa epätasa-arvoiseen ja segregoituneeseen yhteiskuntaan, joka toimisi paremmin jos tuloeroja tasattaisiin.

Klassinen vapaan markkinatalouden ideaali olettaa myös ihmiset rationaalisiksi, omia halujaan järkevästi toteuttaviksi yksilöiksi. Mitä enemmän opin ihmispsykologiasta, sen skeptisemmin suhtaudun tähän ajatukseen. Ihmiset tavoittelevat sitä minkä kuvittelevat tekevän heidän onnellisiksi, eivät sitä mikä todella tekisi heidät onnelliseksi. Ja mitä tyypilliseen ihmiskäytökseen tulee, on tämäkin usein liioittelua: ihmiset tekevät usein asioita, joita tietävät katuvansa myöhemmin. Ihmiset eivät myöskään pyri uskomaan asioita jotka ovat tosia, vaan asioita joihin on mukava uskoa. Talouskasvu on valtaisan hyvä asia kehitysmaissa, mutta länsimaissa sen hyöty on paljon kyseenalaisempi.

Mutta tarkoittaako mikään tästä sitä, että olisi perusteltua kannattaa vahvaa valtiota? Libertaareja on montaa lajia, mutta heistä järkevimmät päättelevät jotakuinkin seuraavasti:

I think my libertarianism rests chiefly on the empirical proposition—a factual belief which is either false or true, depending on how the universe actually works—that 90% of the time you have a bright idea like “offer government mortgage guarantees so that more people can own houses,” someone will somehow manage to screw it up, or there’ll be side effects you didn’t think about, and most of the time you’ll end up doing more harm than good, and the next time won’t be much different from the last time.

Toisin sanoen vapaa markkinatalous on paha juttu, mutta valtio saa aikaan vieläkin pahempia tuloksia. Julkisen valinnan teorian mukaan valtion sääntely johtaa herkästi siihen, että päättäjät päätyvät eturyhmien ja firmojen taskuun. Teollisuudenaloja sääntelemään perustetut valtionvirastot päätyvät ajamaan kyseisten teollisuudenalojen etuja. Alussa hyvääkin tarkoittava valtiovalta tuottaa lopulta vapaata markkinatalouttakin pahemman tilanteen. Valtaan päässeet tahot käyttävät valtiota asenaan, jolla tuhota kilpailijansa.

Mitä taas tulee ihmisten epärationaalisuuteen, valtaan pääseminen ei maagisesti tee ihmisestä rationaalisesti ajattelevaa. Tavallinen harhakuvitelmien vallassa oleva ihminen voi tyypillisesti vahingoittaa lähinnä itseään ja lähipiiriään. Eduskunnassa oleva harhakuvitelmainen ihminen voi vahingoittaa kaikkia maansa asukkaita, ja globalisaation myötä miltei koko ihmiskuntaa. Robin Hanson:

Paternalism is policy intended to benefit some people by limiting their choices, like a parent who stops a kid from playing in the street.  Examples include laws requiring professional licensing and product safety features, or banning risky buildings, food, drugs, and financial investments. [...]

To evaluate if paternalism is good or bad, we need more than the sort of evidence that would convince regulators that they are less biased than citizens, or that would convince citizens that they are less biased than regulators.  After all, we expect each group to be biased in underestimating their own bias.

Without such evidence, paternalism is just arrogance, i.e., an unsupported presumption by regulators of their own superiority.

Päättäjät vaikuttavat usein aivan yhtä irrationaalisilta, kuin tavallinenkin kansa. Eli ehkä olisi pienempi paha, jos valtion tehtäviä rajoitettaisiin mahdollisimman paljon. Mutta sitten taas toisaalta... libertaarit esittävät monia hyviä huomioita, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää että he olisivat ääripessimisminsä suhteen oikeassa. Valtioilla, kuten ihmisyhteisöillä yleensä, tuntuu olevan selkeä taipumus ajautua huonompaan suuntaan. Mutta sääntely saa silti aikaan paljon hyvää ja tarpeellista. Pohjoismaat tuntuisivat olevan niin hyvinvoivia kuin ovat nimenomaan suhteellisen ison ja vahvan valtion vuoksi. Ehkä valtion mahdollistama hyvinvointi on saavutettavissa, vaikka se vaatisikin ikuista valppautta. Ehkä libertaarit korostavat valtiovallan huonoja puolia vähän liikaakin. Scott Siskind:

(for example, it's easy to think of ways modern Western civilization is better than primitive tribal civilization - more wealth, less prejudice, fewer tapeworms. There are also a few counterintuitive hard-to-understand ways primitive tribal civilizations are better than us - closer family bonds, more attuned to the natural world. And so many intellectuals focus on these to the exclusion of everything else and talk about how Western society is hopelessly corrupt and evil. Where they should be saying "Western civ is great, but not quite as great as the average person might think," we instead get "Western civ is awful." This passes unchallenged because the good things about Western civ like absence of tapeworms have become background noise to which everyone has adjusted. One interesting marker for this kind of behavior is that people still feel contrarian when they say it even though everyone who hears it agrees with them.)

I feel that some aspects of opposition to regulation might be this kind of behavior. There's a large background of successful regulation (like banning lead and fluorinating water and not dumping trash on the streets and so on) that no one ever notices (unless they've just come back from a country that doesn't have it!) There's also some highly available examples of regulation that goes wrong. People feel like these must be hard to catch and so can start a death spiral around how intelligent they are to notice.

Kukaan ei tunnu oikeasti tietävän, missä oikea tasapaino valtion sääntelyn ja vapaan markkinatalouden välillä menee. En ainakaan minä. Tällä hetkellä kallistuin jossain määrin vahvan sosiaaliturvan ja varsin vapaiden markkinoiden yhdistelmään, mutta en tiedä onko sekään paras ratkaisu. Olen melko varma vain siitä, että tulen vielä muuttamaan mieltäni useaan otteeseen.

Minua voi myös halutessaan seurata Google Plussassa ja Facebookissa.

]]>
54 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83420-sydameni-on-vasemmalla-aivoni-eivat-tieda-missa-olisivat#comments Raha Sun, 18 Sep 2011 07:49:11 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83420-sydameni-on-vasemmalla-aivoni-eivat-tieda-missa-olisivat
Saako hississä pyytää seksiä? http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77706-saako-hississa-pyytaa-seksia <p>Hissit ovat näemmä päivän Internets-puheenaihe. Riippuen siitä keneltä kysyy, puhe on <a href="http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77678-dawkinsgate">feministeistä jotka pitävät kaikkia miehiä potentiaalisina raiskaajina</a>, siitä että <a href="http://scienceblogs.com/pharyngula/2011/07/always_name_names.php#comment-4295492">viattomasta ehdottelusta ärsyyntyvät eivät välitä tyttöjen ympärileikkauksista</a>, tai siitä että <a href="http://blogs.discovermagazine.com/badastronomy/2011/07/05/richard-dawkins-and-male-privilege/">kahville pyytäminen on ahdistelua</a>.</p> <p>Anteeksi mitä?</p> <p>Juttu alkoi <a href="http://skepchick.org/2011/06/about-mythbusters-robot-eyes-feminism-and-jokes/">viattomasta videoblogauksesta</a>, jossa Rebecca Watson kertoi siitä mitä on viime aikoina puuhastellut. Kaiken muun lisäksi hän tuli maininneeksi aavistuksen epämiellyttävästä tilanteesta jonka hän koki eräässä konferenssissa käydessään:</p> <p><em>"At the bar later that night, actually at four in the morning, we were at the hotel bar, at four AM I said you know, I've had enough guys, I'm exhausted, going to bed. So I walked to the elevator, a man got on the elevator with me, and said, 'don't take this the wrong way, but I find you very interesting and I would like to talk more, would you like to come to my hotel room for coffee?'. Just a word for the wise here, guys, don't do that. You know, I don't really know how else to explain how this makes me incredibly uncomfortable, but I'll just sort of lay it out that I was a single woman, you know, in a foreign country, four AM in a hotel elevator with you, just you, and... don't invite me back to your hotel room right after I finish talking about how it creeps me out and makes me uncomfortable when men sexualize me in that manner."</em></p> <p>Noin 16 sekunnin sivuhuomio kahdeksan minuutin mittaisessa videossa. "Jos olen juuri ollut paneelikeskustelussa jossa kerron miten koen sen epämukavaksi kun miehet seksualisoivat minua, älä ehdottele minua asioita kun olemme neljältä aamulla hotellin hississä kahden." Tiivistettynä: <strong>omaa järkeä saa käyttää.</strong> Asia oli vielä sanottu melko hyväntuuliseen sävyyn.</p> <p>Juttu ei kuitenkaan jäänyt siihen. Se olisi ollut aivan liian järkevää. Mm. biologi PZ Myers kirjoitti <a href="http://scienceblogs.com/pharyngula/2011/07/always_name_names.php">oman blogitekstinsä</a>, jossa hän viittasi Watsonin videoon. Myers kirjoitti tekstinsä kahdessa ekassa kappaleessa, että peruskohteliaisuudeksi ei riitä että teemme selkeästi sopimattomia ehdotuksia ja hyväksymme sitten kiltisti kielteisen vastauksen. Kohteliaisuutta on se, ettemme kysy mitään selkeästi sopimatonta ylipäätänsäkään. Sitten hän siirtyi aasinsillan kautta toiseen aiheeseen josta kirjoitti kuuden kappaleen verran.</p> <p>Myersin tekstin kommenttiosiossa syntyi myrsky, jossa mm. kuuluisa tieteen popularisoija ja ateisti <a href="https://secure.wikimedia.org/wikipedia/en/wiki/Richard_dawkins">Richard Dawkins</a> esitti Watsonin mielipidettä vähätteleviä kantoja, ja vertasi Watsonin kuulemaa ehdotusta purukumin syömiseen. Kolmas blogaaja <a href="http://blogs.discovermagazine.com/badastronomy/2011/07/05/richard-dawkins-and-male-privilege/">nosti Dawkinsin kommentit esille ja kritisoi niitä</a>.</p> <p>Uuden Suomen puolella Panu Horsmalahti <a href="http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77678-dawkinsgate">luonnehti siihenastisia tapahtumia</a> siten, että "feministit" olivat suorastaan "<em>raivostuneet</em>" Watsonin alunperin kuulemasta ehdotuksesta. Tämä koko juttu kuulema kertoi siitä, miten "feministien" mielestä "jokainen mies on potentiaalinen on raiskaaja". Toki Watson oli itse feministi ja painotti videossaan sitä, miten kaikki muut konferenssikävijät - miehet mukaanlukien - olivat olleet aivan mahtavia. Ja muutenkin blogeissa tunnuttiin enemmänkin kritisoivan tietynlaista käytöstä tietynlaisessa tilanteessa - sitä että ollaan kaksin pienessä suljetussa tilassa hotellissa jossa kaikki muut nukkuvat, ja aletaan tekemään ehdotuksia naiselle joka on aiemmin ilmaissut kokevansa ne epämukavina.</p> <p>Huokaus.</p> <p>Otetaanpa alusta. En usko, että Watsonin mainitsema mies aikoi mitään pahaa. Hän oli vain aavistuksen ajattelematon. Ja minusta on puhtaasti hyvä asia, että Watson kommentoi asiasta julkisesti. Monet ihmiset nimittäin <em>eivät vain aidosti tule ajatelleeksi</em> sitä, että vastaavanlainen käytös saattaisi olla jostakusta ahdistavaa. He tulevat tehneeksi mahdollisesti ahdistavia asioita <em>tietämättään</em>. "Jos olet tekemässä vieraalle ihmiselle jotain, jota saatetaan pitää merkkinä jostain uhkaavasta, älä tee sitä kun olette kaksin suljetussa tilassa jos et halua ahdistaa häntä" on perusjärkeä. <strong>Tämän sanominen ääneen on hyvä idea, vaikka olisi yleisesti ottaen sitä mieltä että tuosta ahdistuminen oli naurettavaa.</strong> Jos aikoo tehdä jotain josta toinen saattaa ahdistua, on parempi että ainakin tekee sen tietoisesti eikä vahingossa.</p> <p>Tuon alkuperäisen neuvon maalaaminen jotenkin hirveän sukupuolittuneeneksi ja asian vääntäminen sukupuolten sodaksi on aika turhaa. Ensinnäkin, miehenä <em>ja ihmisenä</em> minä arvostan tietoa siitä, mitkä tekoni saattavat ahdistaa muita. En haluaisi ahdistaa muita turhaan, joten haluan että minulle kerrotaan miten voin välttää sen. Toisekseen, kyllä minäkin olisin Watsonin kengissä saattanut kokea saman tilanteen jos en ahdistavana niin ainakin hermostuttavana. Se että olen itse mies ei muuta asiaa mihinkään.</p> <p>"Olisiko Watsonin pitänyt sanoa asiasta mitään julkisesti" on yksi kysymys. Toinen kysymys on se, että mitä jos mies olisi tiedostanut saattavansa aiheuttaa ahdistusta. Jos hän olisi toiminut tietoisena tästä, olisiko se ollut tuomittavaa?</p> <p><a href="http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77678-dawkinsgate">Osa jutun kommentoijista</a> on sitä mieltä, että tuollaisen käytöksen paheksuminen on kaikkiin miehiin kohdistuvaa vainoa. Jos paheksuu miestä joka tietyssä tilanteessa pyysi naista kahville, paheksuu sitä että miehet ylipäätään kutsuvat naisia kahville! Paitsi ettei siitä ole kyse, vaan siitä tilanteesta jossa pyyntö esitettiin.</p> <p><em>Oliko </em>tuossa tilanteessa aiheellista ahdistua? Raiskauksia nyt valitettavasti tapahtuu. Juuri tuon tyyppisissä tilanteissa niitä tapahtuu suhteellisen vähän. Ystävän tai sukulaisen luona tapahtuvat raiskaukset ovat paljon yleisempiä. Siitä huolimatta niitä tapahtuu myös tämänlaisissa tilanteissa. Miten todennäköistä se olisi ollut?</p> <p>Katsotaanpa tilannetta. Watson on juuri ollut paneelissa, jossa hän on puhunut siitä miten hän kokee itsensä olonsa epämukavaksi kun häntä kohdellaan seksiobjektina. Videollaan annetaan ymmärtää (joskaan ei sanota ihan suoraan), että kyseessä ollut mies oli myös ollut kuulemassa kun Watson puhui asiasta. Hän oli myös baarissa ja kuuli, kun Watson sanoi olevansa uupunut ja menevänsä nukkumaan. Sen jälkeen hän seuraa Watsonin perässä ja tekee tälle selkeän seksuaalisen ehdotuksen. Toki olisi ollut <em>mahdollista</em> ettei tuota ehdotusta ollut tarkoitettu seksuaaliseksi, mutta kuten Watson itse kommentoi: </p> <p>"<em>There is a small chance that this man meant nothing sexual in his comment, despite the fact that I had clearly indicated my wish to go to bed (alone) and the fact that the bar had coffee and therefore there was absolutely zero reason to go to anyone’s hotel room to have it. Sure. There’s a chance.</em>"</p> <p><em>But regardless, the point I was making was that people need to be aware of how their comments might make someone feel extraordinarily uncomfortable and even feel as though they are in danger. This person failed to recognize that even though I had been speaking about little else all day long.</em>"</p> <p>Vaihtoehtoja on nyt kaksi. Joko mies on oikeasti vain täysin ajattelematon, eikä ole kaikesta huolimatta tajunnut tekevänsä Watsonin oloa epämukavaksi. Toinen vaihtoehto on, että hän on asiasta täysin tietoinen. Hän on valmis aiheuttamaan Watsonille epämukavan olon, jos se tarkoittaa mahdollisuutta saada seksiä.</p> <p>Ei, kahville pyytäminen ei tarkoita, että ihminen olisi millään mielekkäällä todennäköisyydellä raiskaaja. Edes kahville pyytäminen kun ollaan hississä kahdestaan ei tarkoita sitä. Mutta se, että <em>ihminen joka ei selkeästikään kunnoita mukavuusrajojasi ja on kiinnostuneempi omasta nautinnostaan kuin siltä mitä sinusta tuntuu </em>ehdottaa jotakin tuollaista? Siinä kohtaa on jo aiheellista soittaa muutamia hälytyskelloja. Etenkin jos on sellaisessa tilanteessa, jossa ei todennäköisesti saisi mistään apua jos toinen kävisi päälle.</p> <p>Kun Watson sanoi ei, niin mies hyväksyi sen kiltisti. Luultavasti kyseessä oli siis vain puhdas ajattelemattomuus. Mutta riski oli todellinen vaikkakin edelleen epätodennäköinen - kenties jotain 0,1 ja 1 prosentin väliltä. Mahdolliset seuraukset huomioonottaen se on tarpeeksi suuri riski siihen, että asiasta on jo aiheellista hermostua.</p> <p>Kantaani on kritisoitu sillä, että jos paheksumme miehen käytöstä tuossa tilanteessa, päädymme vielä kieltämään kaiken mikä saattaakin ahdistaa jotakuta. En voi olla samaa mieltä. Mahdollinen piittaamattomuus toisen tunteista <em>on </em>varoittava merkki, ei jotakin täysin tuulesta temmattua josta on täysin turha huolestua. Etenkin, kun Watson on <a href="http://skepchick.org/2011/07/the-privilege-delusion/">saanut sähköposteja</a>, joissa ihmiset ovat sanoneet toivovansa, että hänet "raiskattaisiin ja kidutettaisiin ja tapettaisiin". Etenkin, kun Watsonia on kosketeltu konferenseissa luvatta aiemminkin.</p> <p>Niin pitkään kuin naisiin kohdistuu tuollaista käytöstä, <em>on täysin perusteltua </em>olla varuillaan mahdollisesti uhkaavissa tilanteissa. Tietenkin on epäreilua, että siinä samassa täysin viattomatkin miehet joutuvat epäillyiksi. Tietenkin olisi parempi, jos hyvää tarkoittavien miesten - ja naisten - ei tarvitsisi olla varpaillaan ja varoa käytöstään. Mutta se vaatii sen, että saamme ne loputkin miehet lopettamaan asiattomien sähköpostien lähettelyn, luvattoman kähmimisen ja varsinaiset raiskaukset.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hissit ovat näemmä päivän Internets-puheenaihe. Riippuen siitä keneltä kysyy, puhe on feministeistä jotka pitävät kaikkia miehiä potentiaalisina raiskaajina, siitä että viattomasta ehdottelusta ärsyyntyvät eivät välitä tyttöjen ympärileikkauksista, tai siitä että kahville pyytäminen on ahdistelua.

Anteeksi mitä?

Juttu alkoi viattomasta videoblogauksesta, jossa Rebecca Watson kertoi siitä mitä on viime aikoina puuhastellut. Kaiken muun lisäksi hän tuli maininneeksi aavistuksen epämiellyttävästä tilanteesta jonka hän koki eräässä konferenssissa käydessään:

"At the bar later that night, actually at four in the morning, we were at the hotel bar, at four AM I said you know, I've had enough guys, I'm exhausted, going to bed. So I walked to the elevator, a man got on the elevator with me, and said, 'don't take this the wrong way, but I find you very interesting and I would like to talk more, would you like to come to my hotel room for coffee?'. Just a word for the wise here, guys, don't do that. You know, I don't really know how else to explain how this makes me incredibly uncomfortable, but I'll just sort of lay it out that I was a single woman, you know, in a foreign country, four AM in a hotel elevator with you, just you, and... don't invite me back to your hotel room right after I finish talking about how it creeps me out and makes me uncomfortable when men sexualize me in that manner."

Noin 16 sekunnin sivuhuomio kahdeksan minuutin mittaisessa videossa. "Jos olen juuri ollut paneelikeskustelussa jossa kerron miten koen sen epämukavaksi kun miehet seksualisoivat minua, älä ehdottele minua asioita kun olemme neljältä aamulla hotellin hississä kahden." Tiivistettynä: omaa järkeä saa käyttää. Asia oli vielä sanottu melko hyväntuuliseen sävyyn.

Juttu ei kuitenkaan jäänyt siihen. Se olisi ollut aivan liian järkevää. Mm. biologi PZ Myers kirjoitti oman blogitekstinsä, jossa hän viittasi Watsonin videoon. Myers kirjoitti tekstinsä kahdessa ekassa kappaleessa, että peruskohteliaisuudeksi ei riitä että teemme selkeästi sopimattomia ehdotuksia ja hyväksymme sitten kiltisti kielteisen vastauksen. Kohteliaisuutta on se, ettemme kysy mitään selkeästi sopimatonta ylipäätänsäkään. Sitten hän siirtyi aasinsillan kautta toiseen aiheeseen josta kirjoitti kuuden kappaleen verran.

Myersin tekstin kommenttiosiossa syntyi myrsky, jossa mm. kuuluisa tieteen popularisoija ja ateisti Richard Dawkins esitti Watsonin mielipidettä vähätteleviä kantoja, ja vertasi Watsonin kuulemaa ehdotusta purukumin syömiseen. Kolmas blogaaja nosti Dawkinsin kommentit esille ja kritisoi niitä.

Uuden Suomen puolella Panu Horsmalahti luonnehti siihenastisia tapahtumia siten, että "feministit" olivat suorastaan "raivostuneet" Watsonin alunperin kuulemasta ehdotuksesta. Tämä koko juttu kuulema kertoi siitä, miten "feministien" mielestä "jokainen mies on potentiaalinen on raiskaaja". Toki Watson oli itse feministi ja painotti videossaan sitä, miten kaikki muut konferenssikävijät - miehet mukaanlukien - olivat olleet aivan mahtavia. Ja muutenkin blogeissa tunnuttiin enemmänkin kritisoivan tietynlaista käytöstä tietynlaisessa tilanteessa - sitä että ollaan kaksin pienessä suljetussa tilassa hotellissa jossa kaikki muut nukkuvat, ja aletaan tekemään ehdotuksia naiselle joka on aiemmin ilmaissut kokevansa ne epämukavina.

Huokaus.

Otetaanpa alusta. En usko, että Watsonin mainitsema mies aikoi mitään pahaa. Hän oli vain aavistuksen ajattelematon. Ja minusta on puhtaasti hyvä asia, että Watson kommentoi asiasta julkisesti. Monet ihmiset nimittäin eivät vain aidosti tule ajatelleeksi sitä, että vastaavanlainen käytös saattaisi olla jostakusta ahdistavaa. He tulevat tehneeksi mahdollisesti ahdistavia asioita tietämättään. "Jos olet tekemässä vieraalle ihmiselle jotain, jota saatetaan pitää merkkinä jostain uhkaavasta, älä tee sitä kun olette kaksin suljetussa tilassa jos et halua ahdistaa häntä" on perusjärkeä. Tämän sanominen ääneen on hyvä idea, vaikka olisi yleisesti ottaen sitä mieltä että tuosta ahdistuminen oli naurettavaa. Jos aikoo tehdä jotain josta toinen saattaa ahdistua, on parempi että ainakin tekee sen tietoisesti eikä vahingossa.

Tuon alkuperäisen neuvon maalaaminen jotenkin hirveän sukupuolittuneeneksi ja asian vääntäminen sukupuolten sodaksi on aika turhaa. Ensinnäkin, miehenä ja ihmisenä minä arvostan tietoa siitä, mitkä tekoni saattavat ahdistaa muita. En haluaisi ahdistaa muita turhaan, joten haluan että minulle kerrotaan miten voin välttää sen. Toisekseen, kyllä minäkin olisin Watsonin kengissä saattanut kokea saman tilanteen jos en ahdistavana niin ainakin hermostuttavana. Se että olen itse mies ei muuta asiaa mihinkään.

"Olisiko Watsonin pitänyt sanoa asiasta mitään julkisesti" on yksi kysymys. Toinen kysymys on se, että mitä jos mies olisi tiedostanut saattavansa aiheuttaa ahdistusta. Jos hän olisi toiminut tietoisena tästä, olisiko se ollut tuomittavaa?

Osa jutun kommentoijista on sitä mieltä, että tuollaisen käytöksen paheksuminen on kaikkiin miehiin kohdistuvaa vainoa. Jos paheksuu miestä joka tietyssä tilanteessa pyysi naista kahville, paheksuu sitä että miehet ylipäätään kutsuvat naisia kahville! Paitsi ettei siitä ole kyse, vaan siitä tilanteesta jossa pyyntö esitettiin.

Oliko tuossa tilanteessa aiheellista ahdistua? Raiskauksia nyt valitettavasti tapahtuu. Juuri tuon tyyppisissä tilanteissa niitä tapahtuu suhteellisen vähän. Ystävän tai sukulaisen luona tapahtuvat raiskaukset ovat paljon yleisempiä. Siitä huolimatta niitä tapahtuu myös tämänlaisissa tilanteissa. Miten todennäköistä se olisi ollut?

Katsotaanpa tilannetta. Watson on juuri ollut paneelissa, jossa hän on puhunut siitä miten hän kokee itsensä olonsa epämukavaksi kun häntä kohdellaan seksiobjektina. Videollaan annetaan ymmärtää (joskaan ei sanota ihan suoraan), että kyseessä ollut mies oli myös ollut kuulemassa kun Watson puhui asiasta. Hän oli myös baarissa ja kuuli, kun Watson sanoi olevansa uupunut ja menevänsä nukkumaan. Sen jälkeen hän seuraa Watsonin perässä ja tekee tälle selkeän seksuaalisen ehdotuksen. Toki olisi ollut mahdollista ettei tuota ehdotusta ollut tarkoitettu seksuaaliseksi, mutta kuten Watson itse kommentoi:

"There is a small chance that this man meant nothing sexual in his comment, despite the fact that I had clearly indicated my wish to go to bed (alone) and the fact that the bar had coffee and therefore there was absolutely zero reason to go to anyone’s hotel room to have it. Sure. There’s a chance."

But regardless, the point I was making was that people need to be aware of how their comments might make someone feel extraordinarily uncomfortable and even feel as though they are in danger. This person failed to recognize that even though I had been speaking about little else all day long."

Vaihtoehtoja on nyt kaksi. Joko mies on oikeasti vain täysin ajattelematon, eikä ole kaikesta huolimatta tajunnut tekevänsä Watsonin oloa epämukavaksi. Toinen vaihtoehto on, että hän on asiasta täysin tietoinen. Hän on valmis aiheuttamaan Watsonille epämukavan olon, jos se tarkoittaa mahdollisuutta saada seksiä.

Ei, kahville pyytäminen ei tarkoita, että ihminen olisi millään mielekkäällä todennäköisyydellä raiskaaja. Edes kahville pyytäminen kun ollaan hississä kahdestaan ei tarkoita sitä. Mutta se, että ihminen joka ei selkeästikään kunnoita mukavuusrajojasi ja on kiinnostuneempi omasta nautinnostaan kuin siltä mitä sinusta tuntuu ehdottaa jotakin tuollaista? Siinä kohtaa on jo aiheellista soittaa muutamia hälytyskelloja. Etenkin jos on sellaisessa tilanteessa, jossa ei todennäköisesti saisi mistään apua jos toinen kävisi päälle.

Kun Watson sanoi ei, niin mies hyväksyi sen kiltisti. Luultavasti kyseessä oli siis vain puhdas ajattelemattomuus. Mutta riski oli todellinen vaikkakin edelleen epätodennäköinen - kenties jotain 0,1 ja 1 prosentin väliltä. Mahdolliset seuraukset huomioonottaen se on tarpeeksi suuri riski siihen, että asiasta on jo aiheellista hermostua.

Kantaani on kritisoitu sillä, että jos paheksumme miehen käytöstä tuossa tilanteessa, päädymme vielä kieltämään kaiken mikä saattaakin ahdistaa jotakuta. En voi olla samaa mieltä. Mahdollinen piittaamattomuus toisen tunteista on varoittava merkki, ei jotakin täysin tuulesta temmattua josta on täysin turha huolestua. Etenkin, kun Watson on saanut sähköposteja, joissa ihmiset ovat sanoneet toivovansa, että hänet "raiskattaisiin ja kidutettaisiin ja tapettaisiin". Etenkin, kun Watsonia on kosketeltu konferenseissa luvatta aiemminkin.

Niin pitkään kuin naisiin kohdistuu tuollaista käytöstä, on täysin perusteltua olla varuillaan mahdollisesti uhkaavissa tilanteissa. Tietenkin on epäreilua, että siinä samassa täysin viattomatkin miehet joutuvat epäillyiksi. Tietenkin olisi parempi, jos hyvää tarkoittavien miesten - ja naisten - ei tarvitsisi olla varpaillaan ja varoa käytöstään. Mutta se vaatii sen, että saamme ne loputkin miehet lopettamaan asiattomien sähköpostien lähettelyn, luvattoman kähmimisen ja varsinaiset raiskaukset.

]]>
31 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77706-saako-hississa-pyytaa-seksia#comments Fri, 08 Jul 2011 17:53:22 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77706-saako-hississa-pyytaa-seksia
Vapauden hintana on ikuinen valppaus http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70467-vapauden-hintana-on-ikuinen-valppaus <p>Demokratian suurin ongelma ja etu on, että päätökset tehdään enemmistön halun mukaan. Se johtaa sekä epäreiluun päätöksentekoon ja eturyhmien suosimiseen, että vääryyksien välttämiseen ja asioiden paranemiseen. Asiat voivat mennä parempaan suuntaan, mutta se vaatii jatkuvaa työtä niiden eteen.</p><p><a href="http://www.jstor.org/stable/1827311">Kuvitellaan, että ison valtatien varrella asuu sata maanviljelijää</a>. Valtatieltä lähtee pienempiä sorateitä, joista jokainen vie noin 4-5 maanviljelijän luokse. Soratiet ovat varsin huonokuntoisia, ja viljelijät haluaisivat korvata ne kunnon teillä. Yksi mahdollisuus olisi, että kukin 4-5 maanviljelijän porukka maksaisi yhdessä oman tiensä parantamisen. Toisena mahdollisuutena kaikki sata voisivat yhdessä maksaa kaikkien teiden parannustyöt. Silloin he voisivat saada työlle neuvoteltua paremman hinnan, kuin jos kukin porukka ostaisi työn erikseen.</p><p>Demokraattisessa yhteisössä on kuitenkin vielä kolmaskin mahdollisuus. 51 maanviljelijää voi liittoutua ja määrätä, että loput 49 joutuvat maksamaan parannustyön omasta pussistaan enemmistölle. Liittouman muodostaneet 51 maksavat koko hommasta pyöreät nolla euroa, mutta saavat silti itselleen uuden tien. Vähemmistöön jääneet 49 joutuvat maksamaan parannustyöt, mutta eivät saa siitä vastikkeeksi mitään.</p><p>Jos käytössä on demokratia jossa kaikki ajattelevat omaa etuaan, kannattaa enemmistön aina liittoutua vähemmistöä vastaan. Enemmistön kannalta paras tilanne on se, jossa heidän ylivoimansa on niin pieni kuin mahdollinen. 51 prosentin enemmistö ja 49 prosentin vähemmistö on parempi kuin 60 prosentin enemmistö ja 40 prosentin vähemmistö. Tämä siksi, että 49 prosentilta saa kerättyä enemmän rahaa tai muita etuja, ja se voidaan myös jakaa pienemmän porukan kesken. Jokainen enemmistöliittouman jäsen hyötyy silloin itse eniten.</p><p>Tarkkaavaiset lukijat saattavat huomata yhteyden ajankohtaiseen aiheeseen. Uuden eduskunnan valitsemisen jälkeen puolueet neuvottelevat keskenään ja koettavat muodostaa enemmistöhallituksen. Vastineeksi yhteistyöstä kukin hallituspuolue saa jotain mitä itse haluaa. Jotta jokainen hallitukseen pääsevä puolue saisi mahdollisimman paljon haluamiaan asioita, ei hallitukseen tavallisissa olosuhteissa oteta enempää puolueita kuin on pakko.</p><p>Enemmistö ei tietenkään voi toimia täysin mielivaltaisesti. Useimpien ihmisten omatunto ja moraali eivät salli heidän tehdä vähemmistölle aivan mitä vain. Valta myös vaihtuu neljän vuoden välein, ja periaatteessa mikä tahansa puolue voi yhtäkkiä päätyä takaisin oppositioon. Tämä kannustaa noudattamaan tiettyjä herrasmiessääntöjä. Kohtuuttomaksi koettu lainsäädäntö johtaa myös siihen, että ihmiset lakkaavat kunnioittamasta lakia. Silloin enemmistöllekin voi tulla kannattavammaksi lieventää lainsäädäntöä, koska sen valvominen on liian kallista tai jopa mahdotonta.</p><p>Paljon haitallista lainsäädäntöä voidaan kuitenkin silti ajaa läpi. Mikäli joku ryhmä haluaa jotain asiaa erityisen paljon, voi se ostaa tiensä enemmistöliittoumaan lupaamalla vastineeksi tehdä yhteistyötä muissa asioissa. RKP on tällä tapaa saanut <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22259-poistetaan-pakkoruotsi-sailytetaan-ruotsinkieliset-palvelut">pakkoruotsin</a> pakotettua koko kansalle, vaikka vain noin neljä prosenttia kansasta äänestää RKP:tä. Vastaavalla tavalla jokainen puolue pyrkii ensisijaisesti kahmimaan omille äänestäjilleen tarpeeksi etuja saadakseen heidän äänensä edelleen ja pysyäkseen siten vallassa.</p><p>En väitä, etteikö kaikkien puolueiden riveissä olisi myös paljon pyyteettömästi toimivia kansanedustajia, jotka haluavat tehdä aidosti koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä. Mutta jos he haluavat saada koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä läpi, on heidän pysyttävä vallassa jollakin tapaa. Ihmiset toisaalta äänestävät herkemmin juuri heidän etujaan ajavia päättäjiä, ja toisaalta kapealla ohjelmalla on helpompi päästä enemmistöliittoumiin mukaan. Epäitsekkäidenkin päättäjien on siis käytännön syistä pelattava samaa peliä kuin muidenkin.</p><p>Kannattaa kuitenkin huomata, että asialla on myös hyvät puolensa. Vaikka se mahdollistaa lievät epäoikeudenmukaisuudet, auttaa se myös estämään räikeimmät sellaiset. Ajatellaan vaikka, että enemmistöllä kansasta olisi lievä halu ajaa kaikki suomenruotsalaiset pois maasta. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan tulisi onnistumaan, sillä suomenruotsalaiset ja heidän tukijansa hyväksyisivät silloin lähes minkä tahansa kaupan jolla tämä saataisiin estettyä. Pakkoruotsinkin ongelma on <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22259-poistetaan-pakkoruotsi-sailytetaan-ruotsinkieliset-palvelut">tehottomuus ja haitallisuus</a>, ei se että olisi väärin tarjota palveluita jonkun äidinkielellä.</p><p>Myös järjestelmä jossa <em>ei</em> tapahtuisi kuvatunlaista äänikauppaa ja liittoumia olisi epäoikeudenmukainen. Jotkut äänestäjät haluavat jotain asiaa hyvin voimakkaasti. Toiset vastustavat sitä, mutta asialla ei loppujen lopuksi ole heille hirvittävän suurta merkitystä. Jos kaikki äänestäisivät suoraan halujensa mukaan, 51 asiaa lievästi vastustavan äänestäjän äänet voittaisivat 49 voimakkaasti kannattavan äänestäjän äänet. Sekään ei olisi oikein. Äänikauppa mahdollistaa päätösten painottumisen sen mukaan, mikä on kullekin tärkeää. Se tekee myös <a href="http://www.piraattipuolue.fi/">Piraattipuolueen</a> kapeasta ohjelmasta edun, sillä se tekee helpommaksi suojella kansalaisoikeuksia keskittymällä vain niihin.</p><p>Järjestelmässä on siis sekä hyvät että huonot puolensa. Toisaalta se mahdollistaa sen, että yksittäiset eturyhmät voivat kahmia etuja jotka hyödyttävät vain heitä. Toisaalta se mahdollistaa sen, että räikeät epäoikeudenmukaisuudet saadaan torjuttua. Sanoin ylempänä, että myös epäitsekkäät edustajat joutuvat pelaamaan tätä peliä. Pelin pelaaminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita periaatteidensa myymistä, vaan sillä voi myös edistää aidosti ihailtavia asioita.</p><p>Mikä erottaa eturyhmän harrastaman etujen kahmimisen aidosti jalon aatteen puolustamisesta? Kysymys ei ole aivan helppo. Itse käyttäisin mittatikkuna jonkinlaista <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeudenmukaisuusteoria#Tiet.C3.A4m.C3.A4tt.C3.B6myyden_verho">tietämättömyyden verhon</a> periaatetta: kannattaisitko päätöstä, jos et tietäisi, mikä tulee olemaan asemasi yhteiskunnassa?</p><p>Esimerkiksi melkein kaikki haluavat itselleen enemmän rahaa. Jos tietää kuuluvansa johonkin tiettyyn ammattiryhmään, kannattaa tukea päätöstä joka lisää sen ammattiryhmän tuloja. Jos taas ei tiedä mihin ihmisryhmään kuuluu, kannattaa suosia maltillisia tulonsiirtoja kaikilta rikkailta kaikille köyhille. Silloin varmistaa sen, että saa ainakin peruselintason asemastaan riippumatta. Perusteltuja ovat sellaiset päätökset, jotka mahdollistavat jokaiselle hyvän elämän, olivat hänen olosuhteensa millaisia tahansa.</p><p>Vapauden ja oikeudenmukaisuuden hintana on ikuinen valppaus. Eduskunta ja valtio tekee jatkuvasti päätöksiä, joista osa on suunniteltu antamaan tietyille tahoille epäreiluja etuja. Näitä tulee pyrkiä vastustamaan aina kun mahdollista. Toiset päätökset ovat aidosti sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistäviä ja kaikkien etua ajavia. Niitä tulee pyrkiä edistämään. Koska kaikki päättäjät <em>väittävät</em> ajavansa kaikkien etua, pitää <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa">kaikkia päättäjiä epäillä</a> ja kaikki ehdotukset alistaa ankaralle kritiikille.</p><p>Jos näin ei tee, tulee maasta aina vain epäoikeudenmukaisempi. Mutta jos näin onnistutaan tekemään, tulee maasta aina vain parempi paikka elää. Sen puolesta kannattaa taistella.</p> Demokratian suurin ongelma ja etu on, että päätökset tehdään enemmistön halun mukaan. Se johtaa sekä epäreiluun päätöksentekoon ja eturyhmien suosimiseen, että vääryyksien välttämiseen ja asioiden paranemiseen. Asiat voivat mennä parempaan suuntaan, mutta se vaatii jatkuvaa työtä niiden eteen.

Kuvitellaan, että ison valtatien varrella asuu sata maanviljelijää. Valtatieltä lähtee pienempiä sorateitä, joista jokainen vie noin 4-5 maanviljelijän luokse. Soratiet ovat varsin huonokuntoisia, ja viljelijät haluaisivat korvata ne kunnon teillä. Yksi mahdollisuus olisi, että kukin 4-5 maanviljelijän porukka maksaisi yhdessä oman tiensä parantamisen. Toisena mahdollisuutena kaikki sata voisivat yhdessä maksaa kaikkien teiden parannustyöt. Silloin he voisivat saada työlle neuvoteltua paremman hinnan, kuin jos kukin porukka ostaisi työn erikseen.

Demokraattisessa yhteisössä on kuitenkin vielä kolmaskin mahdollisuus. 51 maanviljelijää voi liittoutua ja määrätä, että loput 49 joutuvat maksamaan parannustyön omasta pussistaan enemmistölle. Liittouman muodostaneet 51 maksavat koko hommasta pyöreät nolla euroa, mutta saavat silti itselleen uuden tien. Vähemmistöön jääneet 49 joutuvat maksamaan parannustyöt, mutta eivät saa siitä vastikkeeksi mitään.

Jos käytössä on demokratia jossa kaikki ajattelevat omaa etuaan, kannattaa enemmistön aina liittoutua vähemmistöä vastaan. Enemmistön kannalta paras tilanne on se, jossa heidän ylivoimansa on niin pieni kuin mahdollinen. 51 prosentin enemmistö ja 49 prosentin vähemmistö on parempi kuin 60 prosentin enemmistö ja 40 prosentin vähemmistö. Tämä siksi, että 49 prosentilta saa kerättyä enemmän rahaa tai muita etuja, ja se voidaan myös jakaa pienemmän porukan kesken. Jokainen enemmistöliittouman jäsen hyötyy silloin itse eniten.

Tarkkaavaiset lukijat saattavat huomata yhteyden ajankohtaiseen aiheeseen. Uuden eduskunnan valitsemisen jälkeen puolueet neuvottelevat keskenään ja koettavat muodostaa enemmistöhallituksen. Vastineeksi yhteistyöstä kukin hallituspuolue saa jotain mitä itse haluaa. Jotta jokainen hallitukseen pääsevä puolue saisi mahdollisimman paljon haluamiaan asioita, ei hallitukseen tavallisissa olosuhteissa oteta enempää puolueita kuin on pakko.

Enemmistö ei tietenkään voi toimia täysin mielivaltaisesti. Useimpien ihmisten omatunto ja moraali eivät salli heidän tehdä vähemmistölle aivan mitä vain. Valta myös vaihtuu neljän vuoden välein, ja periaatteessa mikä tahansa puolue voi yhtäkkiä päätyä takaisin oppositioon. Tämä kannustaa noudattamaan tiettyjä herrasmiessääntöjä. Kohtuuttomaksi koettu lainsäädäntö johtaa myös siihen, että ihmiset lakkaavat kunnioittamasta lakia. Silloin enemmistöllekin voi tulla kannattavammaksi lieventää lainsäädäntöä, koska sen valvominen on liian kallista tai jopa mahdotonta.

Paljon haitallista lainsäädäntöä voidaan kuitenkin silti ajaa läpi. Mikäli joku ryhmä haluaa jotain asiaa erityisen paljon, voi se ostaa tiensä enemmistöliittoumaan lupaamalla vastineeksi tehdä yhteistyötä muissa asioissa. RKP on tällä tapaa saanut pakkoruotsin pakotettua koko kansalle, vaikka vain noin neljä prosenttia kansasta äänestää RKP:tä. Vastaavalla tavalla jokainen puolue pyrkii ensisijaisesti kahmimaan omille äänestäjilleen tarpeeksi etuja saadakseen heidän äänensä edelleen ja pysyäkseen siten vallassa.

En väitä, etteikö kaikkien puolueiden riveissä olisi myös paljon pyyteettömästi toimivia kansanedustajia, jotka haluavat tehdä aidosti koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä. Mutta jos he haluavat saada koko kansaa hyödyttäviä päätöksiä läpi, on heidän pysyttävä vallassa jollakin tapaa. Ihmiset toisaalta äänestävät herkemmin juuri heidän etujaan ajavia päättäjiä, ja toisaalta kapealla ohjelmalla on helpompi päästä enemmistöliittoumiin mukaan. Epäitsekkäidenkin päättäjien on siis käytännön syistä pelattava samaa peliä kuin muidenkin.

Kannattaa kuitenkin huomata, että asialla on myös hyvät puolensa. Vaikka se mahdollistaa lievät epäoikeudenmukaisuudet, auttaa se myös estämään räikeimmät sellaiset. Ajatellaan vaikka, että enemmistöllä kansasta olisi lievä halu ajaa kaikki suomenruotsalaiset pois maasta. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan tulisi onnistumaan, sillä suomenruotsalaiset ja heidän tukijansa hyväksyisivät silloin lähes minkä tahansa kaupan jolla tämä saataisiin estettyä. Pakkoruotsinkin ongelma on tehottomuus ja haitallisuus, ei se että olisi väärin tarjota palveluita jonkun äidinkielellä.

Myös järjestelmä jossa ei tapahtuisi kuvatunlaista äänikauppaa ja liittoumia olisi epäoikeudenmukainen. Jotkut äänestäjät haluavat jotain asiaa hyvin voimakkaasti. Toiset vastustavat sitä, mutta asialla ei loppujen lopuksi ole heille hirvittävän suurta merkitystä. Jos kaikki äänestäisivät suoraan halujensa mukaan, 51 asiaa lievästi vastustavan äänestäjän äänet voittaisivat 49 voimakkaasti kannattavan äänestäjän äänet. Sekään ei olisi oikein. Äänikauppa mahdollistaa päätösten painottumisen sen mukaan, mikä on kullekin tärkeää. Se tekee myös Piraattipuolueen kapeasta ohjelmasta edun, sillä se tekee helpommaksi suojella kansalaisoikeuksia keskittymällä vain niihin.

Järjestelmässä on siis sekä hyvät että huonot puolensa. Toisaalta se mahdollistaa sen, että yksittäiset eturyhmät voivat kahmia etuja jotka hyödyttävät vain heitä. Toisaalta se mahdollistaa sen, että räikeät epäoikeudenmukaisuudet saadaan torjuttua. Sanoin ylempänä, että myös epäitsekkäät edustajat joutuvat pelaamaan tätä peliä. Pelin pelaaminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita periaatteidensa myymistä, vaan sillä voi myös edistää aidosti ihailtavia asioita.

Mikä erottaa eturyhmän harrastaman etujen kahmimisen aidosti jalon aatteen puolustamisesta? Kysymys ei ole aivan helppo. Itse käyttäisin mittatikkuna jonkinlaista tietämättömyyden verhon periaatetta: kannattaisitko päätöstä, jos et tietäisi, mikä tulee olemaan asemasi yhteiskunnassa?

Esimerkiksi melkein kaikki haluavat itselleen enemmän rahaa. Jos tietää kuuluvansa johonkin tiettyyn ammattiryhmään, kannattaa tukea päätöstä joka lisää sen ammattiryhmän tuloja. Jos taas ei tiedä mihin ihmisryhmään kuuluu, kannattaa suosia maltillisia tulonsiirtoja kaikilta rikkailta kaikille köyhille. Silloin varmistaa sen, että saa ainakin peruselintason asemastaan riippumatta. Perusteltuja ovat sellaiset päätökset, jotka mahdollistavat jokaiselle hyvän elämän, olivat hänen olosuhteensa millaisia tahansa.

Vapauden ja oikeudenmukaisuuden hintana on ikuinen valppaus. Eduskunta ja valtio tekee jatkuvasti päätöksiä, joista osa on suunniteltu antamaan tietyille tahoille epäreiluja etuja. Näitä tulee pyrkiä vastustamaan aina kun mahdollista. Toiset päätökset ovat aidosti sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistäviä ja kaikkien etua ajavia. Niitä tulee pyrkiä edistämään. Koska kaikki päättäjät väittävät ajavansa kaikkien etua, pitää kaikkia päättäjiä epäillä ja kaikki ehdotukset alistaa ankaralle kritiikille.

Jos näin ei tee, tulee maasta aina vain epäoikeudenmukaisempi. Mutta jos näin onnistutaan tekemään, tulee maasta aina vain parempi paikka elää. Sen puolesta kannattaa taistella.

]]>
2 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70467-vapauden-hintana-on-ikuinen-valppaus#comments Tue, 19 Apr 2011 11:22:35 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70467-vapauden-hintana-on-ikuinen-valppaus
Kolme syytä epäillä valtiovaltaa http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa <p>En pidä valtiota vihollisena tai pahana mörkönä. Siitä huolimatta on kolme hyvää syytä suhtautua epäluuloisesti kaikkeen valtion toimintaan.</p><p><strong>1. Päättäjien kannustimet ovat vinoutuneet.</strong> Parasta olisi, jos poliitikot pyrkisivät tekemään mahdollisimman hyviä päätöksiä. Sen jälkeen heitä äänestettäisiin sen perusteella, miten hyviä päätöksiä he ovat saaneet tehtyä. Valitettavasti äänestäjä ei voi tietää, miten hyviä päätöksiä poliitikko on tehnyt. Hän voi vain tietää, miten hyviä päätöksiä poliitikko <em>vaikuttaa tehneen</em>. Mikäli kansanedustaja haluaa pitää virkansa, on hänelle tärkeämpää näyttää hyvältä kuin olla hyvä. Jos kansa vaatii toimia jonkin asian eteen, voi olla parempi toteuttaa haitallinenkin toimi ja väittää sitä hyödylliseksi kuin olla tekemättä mitään. Muuten antaisi sen kuvan, ettei välitä asiasta. (Usein äänestäjät <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/06/18/politiikassa-ei-ole-kyse-paatoksista">eivät edes ylipäätään ole kiinnostuneet päätösten seurauksista</a>.) Mahdollinen esimerkki tästä löytyy valtion niin kutsutusta "tuottavuusohjelmasta", joka nimestään huolimatta on välillä päätynyt nostamaan kustannuksia.</p><p><em>Erään valtion laitoksen johtaja kertoi minulle, että heidän laitoksessaan on ulkoistettu kaikki, mikä ei kuulu laitoksen ydinosaamiseen; esimerkiksi aulan vahtimestarin palvelut ostetaan ulkopuoliselta yritykseltä. Kysyin, paljonko tämä säästää, ja sain vastaukseksi, että se lisää menoja, mutta on välttämätöntä tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.</em> (<a href="http://www.soininvaara.fi/wordpress/wp-content/uploads/2007/04/julkaisusarja_1_julkisensektorintuottavuu.pdf">Osmo Soininvaara, Julkisen sektorin tuottavuus</a>)</p><p><strong>2. Päätösten kaikkia seurauksia ei voi tietää.</strong> Monet hyviltä vaikuttavat päätökset tuottavat ongelmia, jotka eivät ole heti ilmeisiä. Usein esimerkiksi unohtuu, että tuet muuttavat ihmisten käyttäytymistä. Asumiskustannusten tuet nostavat asumiskustannuksia. Työmatkatuet rohkaisevat asumaan kauempana töistä, vaikka se olisi henkisesti rasittavampaa. Toisaalta jonkin asian kieltäminen saattaa siirtää sen laillisen talouden piiristä järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. Kielletyllä asialla saattaa myös olla hyviä käyttötapoja, joita ei olla otettu täysin huomioon.</p><p>Tietenkin päätöksillä voi myös olla odottamattomia <em>hyviä</em> puolia. Ja on tapauksia, joissa on selvää että hyvät puolet ovat huonoja painavampia. Tieteellinen tutkimus voi myös paljastaa asioita, joista tavalliset ihmiset eivät ole tietoisia ja joista valtion on siten perusteltua päättää. Mutta eduskunnassa on 200 päättäjää, siinä missä Suomessa on kokonaisuudessaan viisi miljoonaa ihmistä. Jos kansalle suodaan enemmän vapautta, on usein todennäköisempää että he itse keksivät omaan elämäänsä parhaat toimintatavat. Haluaisitko ennemmin sata euroa vapaasti käytettäväksi, vai sata euroa joiden käyttötarkoitus on päätetty puolestasi? Jos olet keksinyt täydellisen tavan elää, on turhauttavaa tietää että valtio estää sen.</p><p><strong>3. Eturyhmät ostavat itselleen etuja.</strong> Ajatellaan että jokin yritys haluaa verohelpotuksen, tuen tai muun itseään hyödyttävän lain. Lain arvo yritykselle on 10 miljoonaa euroa vuodessa. Tällöin yrityksen kannattaa käyttää miltei 10 euroa miljoonaa vuodessa vaikuttaakseen päättäjiin ja saadakseen lakinsa läpi. Muiden ei kuitenkaan kannata käyttää merkittävästi rahaa asian vastustamiseen. Jos asia maksaa yhteiskunnalle 10 miljoonaa vuodessa, tarkoittaa se Suomen kokoisessa maassa vain vajaata kahta euroa asukasta kohden. Harvaa kiinnostaa järin aktiivisesti vastustaa asiaa, joka maksaa heille kahta euroa vuodessa. Ajan kanssa eri eturyhmien ostamat lait kuitenkin kasaantuvat, kunnes ne alkavat käydä todella kalliiksi.</p><p>Tekijänoikeuden suoja-ajat ovat hyvä esimerkki ostetusta edusta. 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen kestävä suoja-aika <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/05/21/tekijanoikeuden-hinta">maksaa yhteiskunnalle miljoonia</a>, mutta hyödyttää vain suuryhtiöitä. 2008-2009 taas haluttiin pidentää äänitteiden tekijänoikeudelle läheistä sukua olevaa ns. lähisuojaa. Tätä perusteltiin artistien eläketurvalla, mutta todellisuudessa pidennyksen artisteille suuntautuva lisätuotto ei valtaosassa tapauksia olisi kattanut edes pankkimaksuja. Sen sijaan neljä suurinta levy-yhtiötä olisi ottanut kolme neljäsosaa näin saaduista voitoista. (Lähteet ja kattavampi analyysi tapauksesta löytyy <a href="http://ahtoapajalahti.fi/uploads/2010/03/jokapiraatinoikeus.pdf">Jokapiraatinoikeuden</a> 5. luvusta.)</p><p>Tekijänoikeuden lisäksi EU:n maataloustuet ovat myös ostettu etu. Yhden analyysin mukaan jokainen euro maataloustukiin maksaa veronmaksajille ja ruuan ostajille puolitoista euroa. Lisäksi monessa maassa suurituloiset saavat suuremman osuuden tulonsiirroista kuin pienituloiset, mikä selittyy myös erilaisilla ostetuilla eduilla. [1]</p><p><strong>En ole libertaari enkä minarkisti.</strong> Uskon näistä tekijöistä huolimatta, että valtio tekee kokonaisuudessaan enemmän hyvää kuin pahaa. Uskon myös, että valtion on täysin perusteltua tukea tai rajoittaa monia asioita. Olen sivunnut näiden uskomusten syitä aiemmin, mm. kun mainitsin <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51218-taloudellinen-vapaus-on-sosiaalista-vapautta">vapauden lisäämisen perustelluksi syyksi valtion säätelylle</a>. ("<em>Mikäli esimerkiksi hyväksymme sen ajatuksen, että raha on vaihdon väline joka vapauttaa ihmisen tekemään haluamiaan asioita, seuraa siitä että rikkailla on enemmän vapautta kuin köyhillä. Tulonsiirrot ja varallisuuden tasaaminen on silloin perusteltua, sillä oikein tehtynä se lisää köyhien vapauksia enemmän kuin vie niitä rikkailta.</em>") Palaan aiheeseen vielä yksityiskohtaisemmin myöhemmin. Siihen asti mainitsen vain allekirjoittavani kaiken sen libertarismin kritiikin, jonka <a href="http://raikoth.net/libertarian.html">Scott Siskindin Non-Libertarian FAQ</a> esittää.</p><p><strong>On kuitenkin olennaista tiedostaa, että Suomessa ei epäillä valtiovaltaa läheskään niin paljoa kuin pitäisi.</strong> Oletetaan että on jokin kaikkein paras säätelyn taso. Miltei riippumatta siitä missä tämä piste sijaitsee, tulee erityisesti eturyhmien vaikutus jatkuvasti vetämään valtiota sen ohitse, kohti haitallista ylisäätelyä. Emme vain mene kohti liiallista säätelyä, menemme myös kohti säätelyä joka hyödyttää vain niitä, jotka ovat jo valmiiksi hyvässä asemassa. Vain heillä on varaa ostaa valtiolta itseään hyödyttäviä lakeja.</p><p>Kaikilta uusilla lakiehdotuksilta ja budjetin laajennuksilta tulisi vaatia hyvin raskasta todistustaakkaa. Tekeekö tämä laki varmasti sen, mitä väitetään? Minkä tiedon perusteella? Auttaako se lähinnä muutenkin hyvässä asemassa olevaa eturyhmää? Päätöksenteko pitäisi saada julkisemmaksi ja avoimemmaksi, jotta tämänlaista kritiikkiä voitaisiin esittää paremmin. Tällä hetkellä lainsäädännön on aivan liian helppo mennä täysin metsään. Vielä olennaisempaa olisi kuitenkin alkaa suhtautumaan lähtökohtaisesti skeptisesti <em>kaikkeen </em>valtion harrastamaan säätelyyn.</p><p>[1] Mueller, Dennis C. (2003) <a href="http://www.amazon.com/Public-Choice-III-Dennis-Mueller/dp/0521894751/">Public Choice III</a>, Cambridge University Press. Sivut 61-63.</p><p><em>Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani <a href="http://www.facebook.com/pages/Kaj-Sotala-eduskuntaan/117729548283096">Facebook-fanisivulle</a>.</em></p> En pidä valtiota vihollisena tai pahana mörkönä. Siitä huolimatta on kolme hyvää syytä suhtautua epäluuloisesti kaikkeen valtion toimintaan.

1. Päättäjien kannustimet ovat vinoutuneet. Parasta olisi, jos poliitikot pyrkisivät tekemään mahdollisimman hyviä päätöksiä. Sen jälkeen heitä äänestettäisiin sen perusteella, miten hyviä päätöksiä he ovat saaneet tehtyä. Valitettavasti äänestäjä ei voi tietää, miten hyviä päätöksiä poliitikko on tehnyt. Hän voi vain tietää, miten hyviä päätöksiä poliitikko vaikuttaa tehneen. Mikäli kansanedustaja haluaa pitää virkansa, on hänelle tärkeämpää näyttää hyvältä kuin olla hyvä. Jos kansa vaatii toimia jonkin asian eteen, voi olla parempi toteuttaa haitallinenkin toimi ja väittää sitä hyödylliseksi kuin olla tekemättä mitään. Muuten antaisi sen kuvan, ettei välitä asiasta. (Usein äänestäjät eivät edes ylipäätään ole kiinnostuneet päätösten seurauksista.) Mahdollinen esimerkki tästä löytyy valtion niin kutsutusta "tuottavuusohjelmasta", joka nimestään huolimatta on välillä päätynyt nostamaan kustannuksia.

Erään valtion laitoksen johtaja kertoi minulle, että heidän laitoksessaan on ulkoistettu kaikki, mikä ei kuulu laitoksen ydinosaamiseen; esimerkiksi aulan vahtimestarin palvelut ostetaan ulkopuoliselta yritykseltä. Kysyin, paljonko tämä säästää, ja sain vastaukseksi, että se lisää menoja, mutta on välttämätöntä tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. (Osmo Soininvaara, Julkisen sektorin tuottavuus)

2. Päätösten kaikkia seurauksia ei voi tietää. Monet hyviltä vaikuttavat päätökset tuottavat ongelmia, jotka eivät ole heti ilmeisiä. Usein esimerkiksi unohtuu, että tuet muuttavat ihmisten käyttäytymistä. Asumiskustannusten tuet nostavat asumiskustannuksia. Työmatkatuet rohkaisevat asumaan kauempana töistä, vaikka se olisi henkisesti rasittavampaa. Toisaalta jonkin asian kieltäminen saattaa siirtää sen laillisen talouden piiristä järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. Kielletyllä asialla saattaa myös olla hyviä käyttötapoja, joita ei olla otettu täysin huomioon.

Tietenkin päätöksillä voi myös olla odottamattomia hyviä puolia. Ja on tapauksia, joissa on selvää että hyvät puolet ovat huonoja painavampia. Tieteellinen tutkimus voi myös paljastaa asioita, joista tavalliset ihmiset eivät ole tietoisia ja joista valtion on siten perusteltua päättää. Mutta eduskunnassa on 200 päättäjää, siinä missä Suomessa on kokonaisuudessaan viisi miljoonaa ihmistä. Jos kansalle suodaan enemmän vapautta, on usein todennäköisempää että he itse keksivät omaan elämäänsä parhaat toimintatavat. Haluaisitko ennemmin sata euroa vapaasti käytettäväksi, vai sata euroa joiden käyttötarkoitus on päätetty puolestasi? Jos olet keksinyt täydellisen tavan elää, on turhauttavaa tietää että valtio estää sen.

3. Eturyhmät ostavat itselleen etuja. Ajatellaan että jokin yritys haluaa verohelpotuksen, tuen tai muun itseään hyödyttävän lain. Lain arvo yritykselle on 10 miljoonaa euroa vuodessa. Tällöin yrityksen kannattaa käyttää miltei 10 euroa miljoonaa vuodessa vaikuttaakseen päättäjiin ja saadakseen lakinsa läpi. Muiden ei kuitenkaan kannata käyttää merkittävästi rahaa asian vastustamiseen. Jos asia maksaa yhteiskunnalle 10 miljoonaa vuodessa, tarkoittaa se Suomen kokoisessa maassa vain vajaata kahta euroa asukasta kohden. Harvaa kiinnostaa järin aktiivisesti vastustaa asiaa, joka maksaa heille kahta euroa vuodessa. Ajan kanssa eri eturyhmien ostamat lait kuitenkin kasaantuvat, kunnes ne alkavat käydä todella kalliiksi.

Tekijänoikeuden suoja-ajat ovat hyvä esimerkki ostetusta edusta. 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen kestävä suoja-aika maksaa yhteiskunnalle miljoonia, mutta hyödyttää vain suuryhtiöitä. 2008-2009 taas haluttiin pidentää äänitteiden tekijänoikeudelle läheistä sukua olevaa ns. lähisuojaa. Tätä perusteltiin artistien eläketurvalla, mutta todellisuudessa pidennyksen artisteille suuntautuva lisätuotto ei valtaosassa tapauksia olisi kattanut edes pankkimaksuja. Sen sijaan neljä suurinta levy-yhtiötä olisi ottanut kolme neljäsosaa näin saaduista voitoista. (Lähteet ja kattavampi analyysi tapauksesta löytyy Jokapiraatinoikeuden 5. luvusta.)

Tekijänoikeuden lisäksi EU:n maataloustuet ovat myös ostettu etu. Yhden analyysin mukaan jokainen euro maataloustukiin maksaa veronmaksajille ja ruuan ostajille puolitoista euroa. Lisäksi monessa maassa suurituloiset saavat suuremman osuuden tulonsiirroista kuin pienituloiset, mikä selittyy myös erilaisilla ostetuilla eduilla. [1]

En ole libertaari enkä minarkisti. Uskon näistä tekijöistä huolimatta, että valtio tekee kokonaisuudessaan enemmän hyvää kuin pahaa. Uskon myös, että valtion on täysin perusteltua tukea tai rajoittaa monia asioita. Olen sivunnut näiden uskomusten syitä aiemmin, mm. kun mainitsin vapauden lisäämisen perustelluksi syyksi valtion säätelylle. ("Mikäli esimerkiksi hyväksymme sen ajatuksen, että raha on vaihdon väline joka vapauttaa ihmisen tekemään haluamiaan asioita, seuraa siitä että rikkailla on enemmän vapautta kuin köyhillä. Tulonsiirrot ja varallisuuden tasaaminen on silloin perusteltua, sillä oikein tehtynä se lisää köyhien vapauksia enemmän kuin vie niitä rikkailta.") Palaan aiheeseen vielä yksityiskohtaisemmin myöhemmin. Siihen asti mainitsen vain allekirjoittavani kaiken sen libertarismin kritiikin, jonka Scott Siskindin Non-Libertarian FAQ esittää.

On kuitenkin olennaista tiedostaa, että Suomessa ei epäillä valtiovaltaa läheskään niin paljoa kuin pitäisi. Oletetaan että on jokin kaikkein paras säätelyn taso. Miltei riippumatta siitä missä tämä piste sijaitsee, tulee erityisesti eturyhmien vaikutus jatkuvasti vetämään valtiota sen ohitse, kohti haitallista ylisäätelyä. Emme vain mene kohti liiallista säätelyä, menemme myös kohti säätelyä joka hyödyttää vain niitä, jotka ovat jo valmiiksi hyvässä asemassa. Vain heillä on varaa ostaa valtiolta itseään hyödyttäviä lakeja.

Kaikilta uusilla lakiehdotuksilta ja budjetin laajennuksilta tulisi vaatia hyvin raskasta todistustaakkaa. Tekeekö tämä laki varmasti sen, mitä väitetään? Minkä tiedon perusteella? Auttaako se lähinnä muutenkin hyvässä asemassa olevaa eturyhmää? Päätöksenteko pitäisi saada julkisemmaksi ja avoimemmaksi, jotta tämänlaista kritiikkiä voitaisiin esittää paremmin. Tällä hetkellä lainsäädännön on aivan liian helppo mennä täysin metsään. Vielä olennaisempaa olisi kuitenkin alkaa suhtautumaan lähtökohtaisesti skeptisesti kaikkeen valtion harrastamaan säätelyyn.

[1] Mueller, Dennis C. (2003) Public Choice III, Cambridge University Press. Sivut 61-63.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

]]>
6 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa#comments Fri, 15 Apr 2011 18:12:58 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69884-kolme-syyta-epailla-valtiovaltaa
Älä tuhoa omaa aatettasi, vaikka se tuntuisikin kivalta http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69506-ala-tuhoa-omaa-aatettasi-vaikka-se-tuntuisikin-kivalta <p>Monesti se, mitä jonkin asian eteen kannattaisi tehdä on aivan eri kuin se, mikä tuntuu hienolta ja hohdokkaalta. Valitettavasti monet pitävät silti kiinni siitä "hohdokkaasta" toimintatavasta, vaikka tekevätkin sillä hallaa omalle aatteelleen.</p><p>Ihmisten ajattelu perustuu hyvin pitkälti mielikuviin ja siihen, herättääkö jokin asia hyviä vai huonoja fiiliksiä. <a href="http://lesswrong.com/lw/2p5/humans_are_not_automatically_strategic/">Ihmiset eivät ole automaattisesti strategisia</a>. Joku saattaa päättää kouluttautua tietylle alalle koska haluaa saada hyvän palkan - selvittämättä ensin, mikä alan keskipalkka itseasiassa on. Mielikuva hyväpalkkaisuudesta riittää.</p><p>Vastaavasti saatamme aidosti ja rehellisesti haluta auttaa jotakin asiaa. Saatamme haluta edistää jotain poliittista aatetta, auttaa jotakin hyväntekeväisyyttä tai vain edetä omalla urallamme. Silti toimimme edelleen mielikuvien ja <a href="http://lesswrong.com/lw/k5/cached_thoughts/">pureskelemattomien ajatusten</a> perusteella. Jos jokin asia on esitetty hienona ja hohdokkaana, se on paljon kiinnostavampi kuin tylsältä ja arkipäiväiseltä vaikuttava.</p><p>Itselläni oli pitkään ongelmana, että koetin tehdä päivässä liikaa asioita, koska oli hienoa ja uhrautuvaa käyttää kaikki aikansa tehden töitä. Jos olisin ajatellut asiaa kunnolla, olisin tajunnut että tekemällä lyhempää päivää ei väsytä itseään niin tehokkaasti. Sillä saa enemmän aikaan kuin täydellä työpanoksella. Monien vapaaehtoisvoimin pyörivien projektien ongelma taas on, että kaikki haluavat tehdä hienolta tuntuvia asioita, eikä tylsiin mutta aivan yhtä tärkeisiin perushommiin riitä tekijöitä. Eräässä yhteydessä mainitsin olevani haluton tekemään jotain, koska tuntui että kuka tahansa voisi tehdä sitä. Keskustelukumppanini huomautti, että varsin monet eivät pystyisi tekemään sitä <em>nimenomaan siksi</em>, että sen koetaan olevan "kenen tahansa" tehtävissä.</p><p>Mielikuvien voiman vuoksi saatamme olla haluttomia tekemään jotain missä olisimme loistavia. Voimme myös haluta tehdä jotain, missä olemme huonoja. On vaikeaa hyväksyä, ettei ole paras ihminen tekemään jotain tehtävää. Siinä saattaa jopa itse tehdä vahinkoa. Asia on sen vaikeampi, mitä hohdokkaammalta tehtävä tuntuu. Silloin kannattaa kysyä, tahtooko ensisijaisesti saada hyvää oloa hienossa tehtävässä olosta? Vai haluaisiko sittenkin saada hyvän olon siitä, että tietää antavansa tärkeälle asialle parhaan mahdollisen panoksen?</p><p>Kysy ensin mitä haluat saada aikaan, ja kysy sitten miten voisit parhaiten edistää sitä. Älä juutu ensimmäiseen päähäsi tulevaan mielikuvaan, etenkään jos se asettaa sinut hohdokkaaseen asemaan. On tietenkin <em>mahdollista</em>, että voit saada asioita parhaiten aikaan siitä asemasta käsin. Mutta on myös täysin mahdollista, että olisit vielä hyödyllisempi jossain vähemmän hohdokkaassa tehtävässä.</p><p>Lähdin Piraattipuolueen alkuaikoina puolueen tiedottajaksi, koska tiesin osaavani kirjoittaa. Lisäksi ajatus puolueen julkisuuskuvana toimimisesta tuntui hienolta. Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei tämä toiminut. Pärjään kohtalaisesti kun voin sanoa asioita joita olen miettinyt rauhassa ja moneen otteeseen läpi. Asiaa auttaa myös jos kyse on keskustelutilanteesta, jossa voi toisen puhuessa miettiä mitä itse sanoa seuraavaksi ja jossa väärinymmärrykset ehtii korjata. Haastatteluissa on kuitenkin itse vastaamassa kysymyksiin, lyhyesti ja nopeasti. Monet kysymyksistä olivat sellaisia, ettei minulle ollut koskaan edes tullut mieleen jonkun voivan ajatella siten. Seurauksena oli takeltelua ja änkytystä, ja ainakin yksi radiohaastattelu oli varsin katastrofi.</p><p>Tässä kohtaa tiesin, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko panostaisin heti ja voimakkaasti puhetaitojen kehittämiseen, tai vaihtoehtoisesti vetäytyisin hommasta syrjään. Kaiken muun puoluetyön, opiskelun ja muun keskellä ei minulta riittänyt energia kehittää vielä puhetaitojakin. Tiesin tekeväni puolueelle siinä tehtävässä vain vahinkoa, joten aloin hiljaisesti delegoimaan haastatteluita muiden hoidettavaksi.</p><p>Hohdokkainta on tehdä tärkeää työtä, sen hohdokkuudesta riippumatta. Älä tuhoa omaa aatettasi, vaikka se tuntuisikin kivalta.</p><p><em>Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani <a href="http://www.facebook.com/pages/Kaj-Sotala-eduskuntaan/117729548283096">Facebook-fanisivulle</a>.</em></p> Monesti se, mitä jonkin asian eteen kannattaisi tehdä on aivan eri kuin se, mikä tuntuu hienolta ja hohdokkaalta. Valitettavasti monet pitävät silti kiinni siitä "hohdokkaasta" toimintatavasta, vaikka tekevätkin sillä hallaa omalle aatteelleen.

Ihmisten ajattelu perustuu hyvin pitkälti mielikuviin ja siihen, herättääkö jokin asia hyviä vai huonoja fiiliksiä. Ihmiset eivät ole automaattisesti strategisia. Joku saattaa päättää kouluttautua tietylle alalle koska haluaa saada hyvän palkan - selvittämättä ensin, mikä alan keskipalkka itseasiassa on. Mielikuva hyväpalkkaisuudesta riittää.

Vastaavasti saatamme aidosti ja rehellisesti haluta auttaa jotakin asiaa. Saatamme haluta edistää jotain poliittista aatetta, auttaa jotakin hyväntekeväisyyttä tai vain edetä omalla urallamme. Silti toimimme edelleen mielikuvien ja pureskelemattomien ajatusten perusteella. Jos jokin asia on esitetty hienona ja hohdokkaana, se on paljon kiinnostavampi kuin tylsältä ja arkipäiväiseltä vaikuttava.

Itselläni oli pitkään ongelmana, että koetin tehdä päivässä liikaa asioita, koska oli hienoa ja uhrautuvaa käyttää kaikki aikansa tehden töitä. Jos olisin ajatellut asiaa kunnolla, olisin tajunnut että tekemällä lyhempää päivää ei väsytä itseään niin tehokkaasti. Sillä saa enemmän aikaan kuin täydellä työpanoksella. Monien vapaaehtoisvoimin pyörivien projektien ongelma taas on, että kaikki haluavat tehdä hienolta tuntuvia asioita, eikä tylsiin mutta aivan yhtä tärkeisiin perushommiin riitä tekijöitä. Eräässä yhteydessä mainitsin olevani haluton tekemään jotain, koska tuntui että kuka tahansa voisi tehdä sitä. Keskustelukumppanini huomautti, että varsin monet eivät pystyisi tekemään sitä nimenomaan siksi, että sen koetaan olevan "kenen tahansa" tehtävissä.

Mielikuvien voiman vuoksi saatamme olla haluttomia tekemään jotain missä olisimme loistavia. Voimme myös haluta tehdä jotain, missä olemme huonoja. On vaikeaa hyväksyä, ettei ole paras ihminen tekemään jotain tehtävää. Siinä saattaa jopa itse tehdä vahinkoa. Asia on sen vaikeampi, mitä hohdokkaammalta tehtävä tuntuu. Silloin kannattaa kysyä, tahtooko ensisijaisesti saada hyvää oloa hienossa tehtävässä olosta? Vai haluaisiko sittenkin saada hyvän olon siitä, että tietää antavansa tärkeälle asialle parhaan mahdollisen panoksen?

Kysy ensin mitä haluat saada aikaan, ja kysy sitten miten voisit parhaiten edistää sitä. Älä juutu ensimmäiseen päähäsi tulevaan mielikuvaan, etenkään jos se asettaa sinut hohdokkaaseen asemaan. On tietenkin mahdollista, että voit saada asioita parhaiten aikaan siitä asemasta käsin. Mutta on myös täysin mahdollista, että olisit vielä hyödyllisempi jossain vähemmän hohdokkaassa tehtävässä.

Lähdin Piraattipuolueen alkuaikoina puolueen tiedottajaksi, koska tiesin osaavani kirjoittaa. Lisäksi ajatus puolueen julkisuuskuvana toimimisesta tuntui hienolta. Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei tämä toiminut. Pärjään kohtalaisesti kun voin sanoa asioita joita olen miettinyt rauhassa ja moneen otteeseen läpi. Asiaa auttaa myös jos kyse on keskustelutilanteesta, jossa voi toisen puhuessa miettiä mitä itse sanoa seuraavaksi ja jossa väärinymmärrykset ehtii korjata. Haastatteluissa on kuitenkin itse vastaamassa kysymyksiin, lyhyesti ja nopeasti. Monet kysymyksistä olivat sellaisia, ettei minulle ollut koskaan edes tullut mieleen jonkun voivan ajatella siten. Seurauksena oli takeltelua ja änkytystä, ja ainakin yksi radiohaastattelu oli varsin katastrofi.

Tässä kohtaa tiesin, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko panostaisin heti ja voimakkaasti puhetaitojen kehittämiseen, tai vaihtoehtoisesti vetäytyisin hommasta syrjään. Kaiken muun puoluetyön, opiskelun ja muun keskellä ei minulta riittänyt energia kehittää vielä puhetaitojakin. Tiesin tekeväni puolueelle siinä tehtävässä vain vahinkoa, joten aloin hiljaisesti delegoimaan haastatteluita muiden hoidettavaksi.

Hohdokkainta on tehdä tärkeää työtä, sen hohdokkuudesta riippumatta. Älä tuhoa omaa aatettasi, vaikka se tuntuisikin kivalta.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

]]>
3 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69506-ala-tuhoa-omaa-aatettasi-vaikka-se-tuntuisikin-kivalta#comments Wed, 13 Apr 2011 15:02:27 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69506-ala-tuhoa-omaa-aatettasi-vaikka-se-tuntuisikin-kivalta
Piraatteja kannattaa äänestää tyhmyyksistä huolimatta http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69121-piraatteja-kannattaa-aanestaa-tyhmyyksista-huolimatta <p><em>Monet piraatit ovat antaneet itsestään vähintäänkin kyseenalaisen kuvan. He ovat kuitenkin äänekkyydestään huolimatta edelleen vähemmistössä piraattien keskuudessa.</em></p><p><strong>Tommi Uschanov</strong> kirjoitti pamfletissaan <a href="http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&amp;id=207">Mikä vasemmistoa vaivaa</a> Suomen EU-kansanäänestyksestä ja jäsenyyden vastustajien imagosta. Hän sanoi toivoneensa pitkään, että joku fiksu EU-jäsenyyden vastustaja tulisi esiin ja sanoisi EU:ta vastaan voitavan äänestää <em>siitä huolimatta</em>, että kaikki siihenastiset jäsenyyden vastustajat olivat olleet täydellisiä pellejä. Kun näin ei käynyt, oli hänenkin pakko äänestää kyllä.</p><p>Ei tehdä samaa mokaa. Jotta kuvaillunkaltainen tapaus ei toistuisi, todettakoon että Piraattipuoluetta kannattaa edelleen äänestää, vaikka meilläkin on tehty kaikkea tyhmää. Fiksujen ehdokkaiden määrä ylittää edelleen hölmöilevien ehdokkaiden, vaikka hölmöilevät pääsevätkin helpommin näkyviin.</p><p>Otetaan vaikka se <a href="http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/">Panu Horsmalahti</a>. Sinänsä en usko, että hänen mielipiteensä ovat läheskään niin pahoja kuin miltä äkkiseltään vaikuttaa. Hän vain muotoilee ne huonosti ja tökerösti. Mutta oli hänestä mitä mieltä tahansa, lukuisat piraattiehdokkaat ovat olleet hänen esilletuomistaan kannoista eri mieltä jo pitkään. Esimerkiksi kun hän <a href="http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48341-seksin-puute-tasa-arvo-ongelmana">ensimmäisen kerran</a> pomppasi teksteillään julkisuuteen, <a href="http://liljat.fi/2010/10/herrasmiesklubi-ja-feministinen-salaliitto/">Lilja Tamminen</a>, <a href="http://mikkosarela.blogspot.com/2010/10/alemman-tason-miehet-ja-seksuaalinen.html">Mikko Särelä</a>, <a href="http://www.nybergh.net/notes/2010/10/10/irtoajatuksia-norttimiehista-ja-seksista/">Thomas Nybergh</a> ja <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48434-seksi-on-molempien-sukupuolten-ongelma">minä</a> esitimme kaikki huomattavasti ihmisläheisempiä kommentteja aiheeseen. Yhtä harkitsematonta ja huonosti muotoiltua mielipidettä kohtaan löytyy ainakin nelinkertainen määrä eriäviä ja huolellisesti harkittuja mielipiteitä.</p><p>En ole tähän asti vaivautunut hirveästi julkisesti kommentoimaan Horsmalahden tai kenenkään muunkaan toilailuita. Toisaalta se tuo vain lisähuomiota tyhmyyksille ja toisaalta siinä tuhlaantuu energiaa puolueen sisäisiin liekkisotiin. On tuntunut tehokkaammalta koettaa vaieta asia kuoliaaksi ja keskittyä kirjoittamaan itse jotain fiksua sen sijaan. Mutta jotta asiassa ei jäisi mitään epäselvää: <strong>sanoudun täysin irti kaikenlaisesta seksismistä, rasismista ja muusta vastaavasta. </strong><em><strong>Niin tekee myös valtaosa muista puolueen ehdokkaista</strong>, vaikka he ehkä kokevatkin asian liian itsestäänselväksi sanoakseen sitä erikseen ääneen</em>. Olen myös aiemmin kirjoittanut mm. siitä miten <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47841-tasa-arvo-ei-ole-sukupuolikysymys">tasa-arvo ei ole sukupuolikysymys</a>, miten <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48434-seksi-on-molempien-sukupuolten-ongelma">seksiin liittyvät ongelmat koskettavat molempia sukupuolia</a> ja miten <a href="http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52597-markkina-arvoteorian-kriittista-tarkastelua">markkina-arvoteorian sovellettavuus on huomattavasti väitettyä rajallisempaa</a>.</p><p>Tai sitten tämä tuore kommenttikausti. Ensin oli sinällään ihan asiallinen, <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043">Piraattipuoluetta kritisoiva kirjoitus</a>. Kieltämättä toki aika provosoivaan tyyliin kirjoitettu. Sitten sen kommentteihin meni pari piraattia möyhöämään että olette ihan tyhmiä kun olette meidän kanssamme eri mieltä, eikä ketään piraattia ei voi yhtään kehottaa varomaan sanojaan KOSKA SE TUHOAISI SANANVAPAUDEN. Huokaus. Tämänlainen täysi kykenemättömyys reagoida kritiikkiin asiallisesti ei anna piraateista hirveän hyvää kuvaa sekään. Ei pettynyt mahdollinen äänestäjä ole mikään vihollinen, jonka kimppuun pitäisi hyökätä.</p><p>Siinäkin keskustelussa on kuitenkin taas yksittäisiä meluajia peittämässä asiallisempien piraattien äänet alleen. Eduskuntavaaliehdokkaistamme mm. <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043#comment-424016">Lilja Tamminen</a>, <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043#comment-424041">minä</a>, <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043#comment-424131">Samuli Pahalahti</a>, <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043#comment-424148">Sampo Smolander</a> ja <a href="http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/?p=1043#comment-424228">Henry Vistbacka</a> kävivät esittämässä kommentteja, joissa <strong>ei&nbsp;</strong>lähtökohtaisesti lähdetty "kaikki kritisoijat ovat pahoja, yhyy"-linjalle. Nämäkin päätynevät kuitenkin unohduksiin, koska ihmiset luonnolliset huomaavat lähinnä ne äänekkäimmät tyypit.</p><p>Piraateissa on paljon fiksua ja asiallista väkeä. Helsingistä voisin erityisesti mainita <a href="http://ahtoapajalahti.fi/">Ahto Apajalahden</a>, <a href="http://tapiob.info/">Tapio&nbsp;Berschewskyn</a>, <a href="http://hautakangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/">Ville Hautakankaan</a> ja <a href="http://liljat.fi/">Lilja Tammisen</a>. Uudenmaan ehdokkaista mieleen tulevat fiksuina <a href="http://2011.piraattivaalit.fi/pasi-palmulehto/">Pasi Palmulehto</a>, <a href="http://www.nybergh.net/">Thomas Nybergh</a>, <a href="http://neulasia.wordpress.com/">Sampo Smolander</a>, <a href="http://mikkosarela.blogspot.com/">Mikko Särelä</a> sekä <a href="http://2011.piraattivaalit.fi/henry-vistbacka/">Henry Vistbacka</a>. Varsinais-Suomesta <a href="http://ruuhijärvi.fi/">Tuomas Ruuhijärvi</a> on jäänyt erityisesti mieleeni monilla järkevillä ja älykkäillä kirjoituksillaan. Pirkanmaalla on monia hyviä tyyppejä, kuten <a href="http://aamulehdenblogit.ning.com/profile/KyuuEturautti">Kyuu Eturautti</a>, <a href="http://jaakkokoivula.fi/">Jaakko Koivula</a>, <a href="http://kivisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/">Harri Kivistö</a> ja <a href="http://www.heijastuspinta.fi/">Maria Morri</a>. Ja niin edelleen. Voisin myös muistuttaa siitä, että valtaosa ehdokkaistamme <a href="http://2011.piraattivaalit.fi/vaalit/julkilausumat/sukupuolineutraali-avioliittolaki/">tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia</a> sekä <a href="http://2011.piraattivaalit.fi/vaalit/julkilausumat/perustulo/">kaksi kolmasosaa perustuloa</a>.</p><p>Kyllä, meillä on joitakin vähän hassuja ehdokkaita, mutta niin on jokaisessa puolueessa. Pienellä puolueella ei valitettavasti ole resursseja eikä mahdollisuuksia ruveta valikoimaan täikammalla ehdokaslistaansa, jolloin mukaan päätyy väistämättä sekalaista väkeä. Tämä on yksi tapa lisää, jolla Suomen vaalijärjestelmä potkii pienpuolueita.</p><p>Fiksua ja asiansa osaavaa väkeä on kuitenkin sitäkin enemmän, ja on paljon todennäköisempää että he ovat niitä läpimenijöitä kuin hörhöt. Äänestä heitä, ja auta varmistamaan että tämä pitääkin paikkansa. Oikeusturvan, sananvapauden ja yksityisyydensuojan kaltaiset perusoikeudet ovat edelleen länsimaisen yhteiskunnan kulmakuvia, joista mitkään muut puolueet eivät pidä kunnolla kiinni. Esimerkiksi <a href="http://blog.piraattipuolue.fi/2011/03/vain-piraattipuolue-turvaa-sananvapauden/">vain Piraattipuolue turvaa sananvapauden</a>.</p><p>Tee hyvä teko, äänestä fiksua piraattia.</p><p><em>Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki <a href="http://www.facebook.com/pages/Kaj-Sotala-eduskuntaan/117729548283096">kampanjani Facebook-fanisivulle</a>.</em></p> Monet piraatit ovat antaneet itsestään vähintäänkin kyseenalaisen kuvan. He ovat kuitenkin äänekkyydestään huolimatta edelleen vähemmistössä piraattien keskuudessa.

Tommi Uschanov kirjoitti pamfletissaan Mikä vasemmistoa vaivaa Suomen EU-kansanäänestyksestä ja jäsenyyden vastustajien imagosta. Hän sanoi toivoneensa pitkään, että joku fiksu EU-jäsenyyden vastustaja tulisi esiin ja sanoisi EU:ta vastaan voitavan äänestää siitä huolimatta, että kaikki siihenastiset jäsenyyden vastustajat olivat olleet täydellisiä pellejä. Kun näin ei käynyt, oli hänenkin pakko äänestää kyllä.

Ei tehdä samaa mokaa. Jotta kuvaillunkaltainen tapaus ei toistuisi, todettakoon että Piraattipuoluetta kannattaa edelleen äänestää, vaikka meilläkin on tehty kaikkea tyhmää. Fiksujen ehdokkaiden määrä ylittää edelleen hölmöilevien ehdokkaiden, vaikka hölmöilevät pääsevätkin helpommin näkyviin.

Otetaan vaikka se Panu Horsmalahti. Sinänsä en usko, että hänen mielipiteensä ovat läheskään niin pahoja kuin miltä äkkiseltään vaikuttaa. Hän vain muotoilee ne huonosti ja tökerösti. Mutta oli hänestä mitä mieltä tahansa, lukuisat piraattiehdokkaat ovat olleet hänen esilletuomistaan kannoista eri mieltä jo pitkään. Esimerkiksi kun hän ensimmäisen kerran pomppasi teksteillään julkisuuteen, Lilja Tamminen, Mikko Särelä, Thomas Nybergh ja minä esitimme kaikki huomattavasti ihmisläheisempiä kommentteja aiheeseen. Yhtä harkitsematonta ja huonosti muotoiltua mielipidettä kohtaan löytyy ainakin nelinkertainen määrä eriäviä ja huolellisesti harkittuja mielipiteitä.

En ole tähän asti vaivautunut hirveästi julkisesti kommentoimaan Horsmalahden tai kenenkään muunkaan toilailuita. Toisaalta se tuo vain lisähuomiota tyhmyyksille ja toisaalta siinä tuhlaantuu energiaa puolueen sisäisiin liekkisotiin. On tuntunut tehokkaammalta koettaa vaieta asia kuoliaaksi ja keskittyä kirjoittamaan itse jotain fiksua sen sijaan. Mutta jotta asiassa ei jäisi mitään epäselvää: sanoudun täysin irti kaikenlaisesta seksismistä, rasismista ja muusta vastaavasta. Niin tekee myös valtaosa muista puolueen ehdokkaista, vaikka he ehkä kokevatkin asian liian itsestäänselväksi sanoakseen sitä erikseen ääneen. Olen myös aiemmin kirjoittanut mm. siitä miten tasa-arvo ei ole sukupuolikysymys, miten seksiin liittyvät ongelmat koskettavat molempia sukupuolia ja miten markkina-arvoteorian sovellettavuus on huomattavasti väitettyä rajallisempaa.

Tai sitten tämä tuore kommenttikausti. Ensin oli sinällään ihan asiallinen, Piraattipuoluetta kritisoiva kirjoitus. Kieltämättä toki aika provosoivaan tyyliin kirjoitettu. Sitten sen kommentteihin meni pari piraattia möyhöämään että olette ihan tyhmiä kun olette meidän kanssamme eri mieltä, eikä ketään piraattia ei voi yhtään kehottaa varomaan sanojaan KOSKA SE TUHOAISI SANANVAPAUDEN. Huokaus. Tämänlainen täysi kykenemättömyys reagoida kritiikkiin asiallisesti ei anna piraateista hirveän hyvää kuvaa sekään. Ei pettynyt mahdollinen äänestäjä ole mikään vihollinen, jonka kimppuun pitäisi hyökätä.

Siinäkin keskustelussa on kuitenkin taas yksittäisiä meluajia peittämässä asiallisempien piraattien äänet alleen. Eduskuntavaaliehdokkaistamme mm. Lilja Tamminen, minä, Samuli Pahalahti, Sampo Smolander ja Henry Vistbacka kävivät esittämässä kommentteja, joissa ei lähtökohtaisesti lähdetty "kaikki kritisoijat ovat pahoja, yhyy"-linjalle. Nämäkin päätynevät kuitenkin unohduksiin, koska ihmiset luonnolliset huomaavat lähinnä ne äänekkäimmät tyypit.

Piraateissa on paljon fiksua ja asiallista väkeä. Helsingistä voisin erityisesti mainita Ahto Apajalahden, Tapio Berschewskyn, Ville Hautakankaan ja Lilja Tammisen. Uudenmaan ehdokkaista mieleen tulevat fiksuina Pasi Palmulehto, Thomas Nybergh, Sampo Smolander, Mikko Särelä sekä Henry Vistbacka. Varsinais-Suomesta Tuomas Ruuhijärvi on jäänyt erityisesti mieleeni monilla järkevillä ja älykkäillä kirjoituksillaan. Pirkanmaalla on monia hyviä tyyppejä, kuten Kyuu Eturautti, Jaakko Koivula, Harri Kivistö ja Maria Morri. Ja niin edelleen. Voisin myös muistuttaa siitä, että valtaosa ehdokkaistamme tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia sekä kaksi kolmasosaa perustuloa.

Kyllä, meillä on joitakin vähän hassuja ehdokkaita, mutta niin on jokaisessa puolueessa. Pienellä puolueella ei valitettavasti ole resursseja eikä mahdollisuuksia ruveta valikoimaan täikammalla ehdokaslistaansa, jolloin mukaan päätyy väistämättä sekalaista väkeä. Tämä on yksi tapa lisää, jolla Suomen vaalijärjestelmä potkii pienpuolueita.

Fiksua ja asiansa osaavaa väkeä on kuitenkin sitäkin enemmän, ja on paljon todennäköisempää että he ovat niitä läpimenijöitä kuin hörhöt. Äänestä heitä, ja auta varmistamaan että tämä pitääkin paikkansa. Oikeusturvan, sananvapauden ja yksityisyydensuojan kaltaiset perusoikeudet ovat edelleen länsimaisen yhteiskunnan kulmakuvia, joista mitkään muut puolueet eivät pidä kunnolla kiinni. Esimerkiksi vain Piraattipuolue turvaa sananvapauden.

Tee hyvä teko, äänestä fiksua piraattia.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

]]>
18 http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69121-piraatteja-kannattaa-aanestaa-tyhmyyksista-huolimatta#comments Kotimaa Mon, 11 Apr 2011 13:05:58 +0000 Kaj Sotala http://kajsotala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69121-piraatteja-kannattaa-aanestaa-tyhmyyksista-huolimatta