Kaj Sotala - Näkökulmia mieleen ja maailmaan Blogi on ikkuna kirjoittajansa ajatuksiin ja mielipiteisiin, sivuten yhteiskunnallisia aiheita psykologiasta tekijänoikeuksiin.

julkisen valinnan teoria

Vapauden hintana on ikuinen valppaus

Demokratian suurin ongelma ja etu on, että päätökset tehdään enemmistön halun mukaan. Se johtaa sekä epäreiluun päätöksentekoon ja eturyhmien suosimiseen, että vääryyksien välttämiseen ja asioiden paranemiseen. Asiat voivat mennä parempaan suuntaan, mutta se vaatii jatkuvaa työtä niiden eteen.

Kolme syytä epäillä valtiovaltaa

En pidä valtiota vihollisena tai pahana mörkönä. Siitä huolimatta on kolme hyvää syytä suhtautua epäluuloisesti kaikkeen valtion toimintaan.

Julkaise syötteitä