*

Kaj Sotala - Näkökulmia mieleen ja maailmaan Blogi on ikkuna kirjoittajansa ajatuksiin ja mielipiteisiin, sivuten yhteiskunnallisia aiheita psykologiasta tekijänoikeuksiin.

Homot ja heterot ovat mielikuvitusolentoja

  • Stereotyyppinen seksuaalikäsitys, jossa homot, heterot ja biseksuaalit menevät kukin omaan lokeroonsa tai laatikkoonsa.
    Stereotyyppinen seksuaalikäsitys, jossa homot, heterot ja biseksuaalit menevät kukin omaan lokeroonsa tai laatikkoonsa.
  • Kinseyn skaala, jossa (bi)seksuaalisuus on esitetty liukuvana määreenä.
    Kinseyn skaala, jossa (bi)seksuaalisuus on esitetty liukuvana määreenä.

Mitä jos harrastaa kerran seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa? Onko silloin bi tai homo? Entä jos on muuten hetero, mutta yksi tietty saman sukupuolen edustaja himottaisi? Onko tässä tiukassa rajanvedossa ylipäätään järkeä?

Homon, heteron ja biseksuaalin käsitteet ovat monessa mielessä käteviä työkaluja. Ei silti kannata unohtaa, että ne ovat yliyksinkertaistuksia.

Tilanne on vähän sama, kuin jos koettaisi kuvata ihmisen ruumiinrakennetta "pieni, keskikokoinen, iso"-luokittelulla. Ihminen voi olla pitkä mutta laiha, tai lyhyt mutta harteikas. Monilla onkin vaikeita löytää sopivia vaatteita, koska heidän mittasuhteensa eivät sovi tavallisiin kokomuotteihin. Vastaavasti seksuaalisuuskaan sopii harvoin perinteisiin muotteihin aivan täysin.

Mikä tässä perinteisessä jaossa sitten on vikana?

Otetaan vaikka minut esimerkiksi. Minulla on ajoittaisia fantasioita miehistä, ja voisin periaatteessa kuvitella itseni suhteeseen miehen kanssa. Nautin myös joistakin miehiä esittävistä piirroskuvista. Kuitenkin on erittäin harvinaista, että tuntisin fyysistä vetoa kehenkään tosielämässä kohtaamaani mieheen. Niin käy ehkä kerran parissa vuodessa. Olen siis periaatteessa bi mutta käytännössä hetero. Kumpikaan nimitys ei tunnu täysin oikealta.

Askel parempaan suuntaan olisi Kinseyn skaala. Se kulkee nollasta kuuteen. 0 on puhtaan heteroseksuaali, 3 puhtaan biseksuaali ja 6 puhtaan homoseksuaali. Minä asettuisin Kinseyn skaalassa varmaankin ykkösen kohdalle. Aseksuaaleille on varattu oma merkintänsä, X.

Tämäkin skaala on kuitenkin ongelmallinen. Se käsittelee seksuaalista ja romanttista kiinnostusta kuin nämä olisivat sama asia. Kuten sanottu, tunnen hyvin harvoin seksuaalista kiinnostusta miehiin. Vielä suurempi ongelma miessuhteilulleni on, että minun on vaikeaa saada miehiin tunnetason yhteyttä. Ilman tunnesidettä ei synny romanssia. Toisaalta olen ajoittain myös ihastunut joihinkin miehiin puhtaan platonisella tasolla.

Aseksuaalien niputtaminen omaan ryhmäänsä on myös hankalaa. Tiedän aseksuaalisia hetero-, homo- ja biseksuaaleja. He ovat ihmisiä, jotka kokevat vähän tai eivät lainkaan kiinnostusta seksiin. Silti he ovat kiinnostuneita seurustelusta ja elämänsä jakamisesta toisen ihmisen kanssa.

Kinseyn skaalasta seuraava askel voisi siis olla jaottelu, jossa olisi erikseen seksuaalinen ja romanttinen kiinnostus toisaalta miehiä ja toisaalta naisia kohtaan. Tämä alkaa jo käydä paremmaksi. Joku voisi vaikka tuntea miehiin neljän pisteen romanttista ja kahden pisteen seksuaalista kiinnostusta. Naisiin taas kuuden pisteen seksuaalista ja neljän pisteen romanttista kiinnostusta.

Täysin tyydyttävää tulosta ei vieläkään saada. Luin tuoreeltaan jutun ihmisistä, jotka kokevat rakastuneensa rakennuksiin, esimerkiksi Eiffel-torniin tai Berliinin muuriin. Vastaavia epätavallisia suuntautumisia on maailma täynnä. On olemassa ääretön määrä asioita, joihin saattaisi kokea vetoa. Jos haluaisimme täysin kattavan luokittelun, pitäisi meillä on kiinnostuneisuusakselit kaikelle mahdolliselle. Ei mikään ihmekään, ettei tämänlaista luokittelua yleensä tehdä. Valtaosa mahdollisista suuntautumisista on niin harvinaisia, ettei niistä juuri koskaan tule puhetta. Sekä romanttinen että seksuaalinen kiinnostukseni Eiffel-torniin on nolla, mutta jollekin toiselle se on isompi.

Mutta palataan vähän arkisempiin tilanteisiin. Lisäongelmia tulee siitä, että (esimerkiksi) puhtaat heteroseksuaalitkaan ovat harvoin kiinnostuneita kaikista vastakkaisen sukupuolen edustajista. Naimisissa oleva saattaa tuntea kiinnostusta vain ja ainoastaan kumppaniaan kohtaan. Joku saattaa olla pääosin vain kiinnostunut ujoista miehistä, toinen lihaksikkaista naisista. Joku saattaa olla puhdas hetero, kunnes rakastuu palavasti yhteen - ja vain yhteen - samaa sukupuolta olevaan. Mikään tästä ei olisi lainkaan ennenkuulumatonta.

Aikaisemmat luokittelumme ovat siis pelkästään keskiarvoja. Kuvauksia siitä, millaiset ihmiset tai asiat tyypillisesti kiinnostavat. Ne ovat yhteenvetoja siitä, miten todennäköisesti miehellä tai naisella tai Eiffel-tornilla on niitä asioita, jotka meihin jollain tasolla vetoavat.

Jos haluaisimme mennä oikein tarkaksi, tekisimme listan kaikista niistä piirteistä jotka tuottavat meissä vetoa. Tietynlaiset silmät saattavat tuottaa meissä kiinnostusta, tai tietynlaiset luonteenpiirteet. Toisten piirteiden ilmeneminen taas tuottaa meissä vastareaktion. Heteromiehelle penis voi olla sellainen asia, joka vie kaiken seksuaalisen kiinnostuksen sen omistajaan. Piirteet voivat myös olla abstraktimpia, kuten ihan vain se että joku pitää itseään tietyn sukupuolen edustajana. Ne eivät vaikuta toisistaan riippumatta, vaan tietyt piirteiden yhdistelmät tuottavat eri reaktion kuin samat piirteet yksinään.

"Mies" tai "nainen" ei ole mikään absoluuttinen luokka. On perinteiseen mies- tai naiskuvaan sopivia ihmisiä, mutta myös transsukupuolisia ja intersukupuolisia, on geneettisiä miehiä jotka vaikuttavat fyysisesti naisilta, ja ihan vain ihmisiä jotka sopivat huonosti sukupuolistereotypioihin. Kuten kaikki kategoriat, "mies" tai "nainen" on yhteinen nimi tietyille piirteille, jotka tyypillisesti esiintyvät yhdessä. Ei ole jotakin maagista mieheyden tai naiseuden syvintä olemusta, yksittäistä tekijää jolla ihminen voitaisiin suoraan määrittää tietyn sukupuolen edustajaksi. Sen sijaan on tietynmallisia kehoja, tietynlaisia ajattelutapoja, tiettyjä temperamentteja, tiettyjä sukupuoli-identiteettejä. Osaa niistä esiintyy joillain sukupuolilla enemmän kuin toisilla. Näiden piirteiden avulla määritämme ihmisen sukupuolen.

Kun haemme seksuaalista suuntautumistamme vastaavia ihmisiä, haemme pohjimmiltamme ihmisiä jotka viehättäisivät meitä. Jos tunnemme eniten vetoa asioihin joita kokemuksemme mukaan esiintyy vain miehillä, saatamme ajatella olevamme kiinnostuneita vain miehistä. Tai jos meitä viehättäviä piirteitä esiintyy tasaisesti kaikkien sukupuolen edustajilla, saatamme pitää itseämme bi- tai panseksuaaleina. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteisen selkeä asia. Se on karkea yhteenveto siitä, millaisiin piirteiden yhdistelmiin tunnemme ihmisissä vetoa.

Toki sanat kuten "biseksuaali" ovat monissa yhteyksissä käteviä. Niillä voi nopeasti kertoa keskiarvoja itsestään. Ei kuitenkaan kannata huolestua, jos ne sanat eivät tunnu sopivan. Heterot, homot ja bit ovat kaikki pohjimmiltaan mielikuvitusolentoja, mieltemme luomia luokituksia. Todellinen ihmispsykologia on paljon monimutkaisempaa kuin nämä karkeat yleistykset.

Aiheeseen liittyen englanniksi: 37 Ways That Words Can Be Wrong, erityisesti kohdissa 1-14 mainitut linkit.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän topiassalonen kuva
Topias Salonen

Toisaalta, seksuaalisella suuntautumisella (rinnakkaistermi on sukupuolinen suuntautuminen) kuvataankin lähinnä mikä on romanttisen ja/tai seksuaalisen kiinnostuksen kohteen sukupuoli, ei niinkään mikä ylipäänsä on romanttisen ja/tai seksuaalisen kiinnostuksen kohde. Heteroseksuaalisuus on kyky kiinnostua ainoastaan tai pääosin vastakkaisesta sukupuolesta, homoseksuaalisuus kyky kiinnostua ainoastaan tai pääosin omasta sukupuolesta, biseksuaalisuus kyky kiinnostua laajemmalti molemmista sukupuolista, transsuuntautuneisuus kyky kiinnostua transhenkilöistä ja omni-/panseksuaalisuus kyky kiinnostua kaikista sukupuolista.

Jaottelu on toimiva ja auttaa jäsentämään maailmaa, vaikka toki häilyviä rajoja aina on. En kuitenkaan sanoisi niitä karkeiksi yleistyksiksi. Ne ovat sanoja, joille on löydettävissä melko helposti niitä vastaavat ilmiöt ihmisten käyttäytymisestä.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Niin, eihän noi luokittelut vedenpitäviä oo, mut aika käytännöllisiä kuitenkin. Luokitellaanhan ihmisiä muidenkin asioiden suhteen paljon vähäisemmilläkin perusteilla, koska ne luokittelut yksinkertaistaa kommunikaatiota ja ihmisten vuorovaikutusta toistensa kanssa. Nää luokitukset voi sit aina välillä aiheuttaa vähän hankalia tilanteita etenkin niiden yksilöiden kohdalla, jotka sopii yleisesti käytössä oleviin luokkiin erityisen huonosti.

Mut en mä suurta virhettä siinä näkis, et tyyppiä joka on aina käyttäytyny ja 99,9% ajasta tuntenu heteroseksuaalisesti, kutsutaan heteroseksuaaliks. Olis vähän rasittavaa laatia jokaisen yksilön kohdalla kuvaus, jossa eritellään kaikki sen fantasiat, unet ja ailahtelevat fiilikset, tyyliin "kolme vuotta sit näin kerran samaa sukupuolta olevan tyypin, jonka koin esteettisesti miellyttäväks" ja määritellä se kokonaisuus jollain liukuvalla skaalalla. Näin tietty voi tehdä oman päänsä sisällä esim. tutuista tyypeistä, mut muiden kanssa kommunikoitaessa vois olla usein aika hankalaa.

En usko, et nuoremmille ihmisille nää seksuaalisuudet ja niiden luokittelut olis nykyään kummonen ongelma. Valtaosa alle 35v ihmisistä on aika vapaamielisiä. Ongelmia syntyy silloin, kun eri luokkia asetetaan järjestykseen jonkinlaisten subjektiivisten(tai muka objektiivisten) lukkoonlyötyjen moraaliarvostelmien pohjalta.

Käyttäjän kajsotala kuva
Kaj Sotala

Kuten tekstissä totesinkin, on niillä hyödyllinen funktio siinä että ne ovat usein käteviä tapoja kommunikoida keskiarvoja. Eikä niiden käyttämisessä olekaan mitään vikaa tai väärää. Ongelma tulee vasta kun luulee niitä absoluuttisemmiksi kuin mitä ne ovatkaan.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Joo, en oikeestaan tarkottanukaan kritisoida sun kirjotustas, vähän täydensin vaan tota käytännöllisyysnäkökulmaa.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Homo/heterojaottelu mallintaa todellisuutta paremmin, kuin liukuva asteikko. Muistikuvani hahmontunnistuksen ja monimuuttaja-analyysin luennoilta on, että useimpien käytännön *ilmiöiden* dimensionaalisuus jää kolmeen tai alle. Vaikka seksuaalisuuteen, rotuun, elämänasenteeseen tai puoluekantaan vaikuttaisi kymmeniä tai satoja "satunnaismuuttujia", luokitteluun riittää kahdesta neljään muuttujaa. Suuressa populaatiossa on väistämättä aina "väliinputoajia" tai "huippuyksilöitä", jotka eivät mahdu mihinkään lokeroon, mutta tämä ei ole syy hylätä luokittelun käsitettä.

Käyttäjän kajsotala kuva
Kaj Sotala

Tarkempi asteikko mallintaa kyllä paremmin, mutta karkeampi voi olla kätevämpi tai laskennallisesti helpompi. :)

Asiaan tietty vaikuttaa sekin, että se millaiseksi ihmiset itsensä kokevat riippuu siitä, mitä asteikkoja käytetään. Jos homo/hetero/bi-jako on se yleisesti käytetty normi, luokittelevat ihmiset myös itsensä sen mukaisesti.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Ei se mallinna, kun homoudessa ei ole olemassa mitään numeerisesti mallinnettavaa. Sitä voisi enintään mallintaa laadullisesti -- vähän samaan tapaan, kuin musiikkikappaleita tai ruokia voi luokitella. Tietysti voi olla niin, että minulla ei ole mitään käyttöä seksuaalisuuden luokittelulle -- siinä missä vaikkapa tieto viskin sijoittumisesta makeus/savuisuus- akseleilla voisi auttaa ostopäätöksessä.

Käyttäjän kajsotala kuva
Kaj Sotala

Homoutta voi mallintaa numeerisesti monillakin tavoilla. Ensimmäinen mieleentuleva olisi todennäköisyys sille, että yksilö X kokee vastaantulijan Y seksuaalisesti tai romanttisesti haluttavana, Y:n sukupuolen funktiona.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Jos käytetään tällaista jatkuvaa asteikkoa 100 % homoseksuaalista 100 % heteroseksuaaliin, ja ajatellaan, että ihmiset sijoittuvat tälle vaihteluvälille, niin tästä ajattelutavasta seuraa se johtopäätös, että:

MELKEIN PUOLET SUOMALAISIA ON KESKIMÄÄRÄISTÄ HOMOSEKUSALISEMPIA

??

Jussi Heino

Kaj,

Mielenkiintoinen näkökulma vaikka lähes kaikki oli minulle tuttua. Tuossa on itua ja pointtia paljonkin. :)

kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minä olisin kohdassa 5 around.

Toimituksen poiminnat