Lyhentyykö työura työuran pidentämisestä?
MTV3 uutisoi, että hallitus aikoo työurien pidentämiseksi esittää mm. osa-aikaeläkkeen lopettamista. Myönnän, etten ole eläkekeskusteluun juurikaan perehtynyt. Siitä huolimatta tämänlainen idea kuulostaa siltä, kuin se saattaisi pikemminkin lyhentää ihmisten työuria. Jos ihmisellä on mahdollisuus tehdä töitä vähän vähemmän päivässä, jaksaa hän niitä todennäköisesti pidempään kuin jos niitä olisi pakko tehdä hammas irvessä täysipäiväisesti.
Michael Zey kirjoittaa kirjassaan Ageless Nation yrityksistä, jotka ovat todenneet kannattavaksi antaa pitkäaikaisille työntekijöilleen ajoittaista pidempää vapaata. Takaisintullessaan työntekijät ovat levänneitä ja tarttuvat työtehtäviinsä uudenlaisella innolla. Referoin häntä omassa Kehittyvä ihmiskunta -kirjassani seuraavasti:
Jo nyt eri yritykset tarjoavat työntekijöilleen mahdollisuden ottaa sapattivapaata: mm. Yhdysvalloissa Newsweek tarjoaa 15 vuotta töitä tehneille kuuden kuukauden vapaata puolella palkalla, Procter & Gamble kahdentoista viikon palkatonta vapaata ensimmäisen työvuoden jälkeen sekä jokaista sen jälkeen tulevaa seitsemää vuotta kohden, ja Intel tarjoaa kahdeksan viikon palkallista vapaata jokaista seitsemää työvuotta vastaan. Otettuaan pidempää vapaata ihmiset palaavat töihinsä vapautuneina ja energisiä, jatkaen uraansa uudella innolla. Mitä pidemmäksi ihmisen odotettu elinikä kasvaa, sen vähemmän todennäköiseksi käy, että hän pystyisi tekemään koko uraansa samassa firmassa. Tämä kannustaa yrityksiä tarjoamaan enemmän maksettuja vapaita, jotta työntekijät eivät kokisi ainoiksi vaihtoehdoiksi monotonialle työnantajan tai jopa uran vaihdosta.
Zey kirjoittaa myös siitä, miten alkuperäisestä työstään eläkkeelle lähteneet ovat pienen lepäilemisen jälkeen lähteneet kokonaan uudenlaiselle uralle:
Eräs mies lähti Yhdysvaltojen ilmavoimista 20 vuoden uran jälkeen, saaden tarpeeksi hyvät edut voidakseen elää niillä loppuikänsä, mutta muutti postimerkkikeräilyharrastuksensa työksi ja perusti firman sen ympärille. Toinen toteutti eläkkeelle siirtymisen jälkeen unelmansa golfkentällä työksentelystä ja palasi sen jälkeen takaisin liike-elämään. Kolmas vetäytyi 55 vuoden iässä esimiestehtävistä teleliikenneyhtiöstä ja onnistui saamaan yliopistolta vakinaisen viran liiketalouden professorina.
Jos minulle annettaisiin tehtäväksi miettiä, miten työuria saisi pidennettyä, en ensimmäiseksi ajattelisi eläketurvan heikentämistä. Pikemminkin pyrkisin miettimään keinoja, joilla osa-aikaeläkkeelle siirtymistä saataisiin helpotettua ja joilla täysipäiväsellekin eläkkeelle siirtyneitä rohkaistaisiin löytämään itselleen mielekästä uutta työtä. Työ joka on etsitty vapaaehtoisesti, tekemisen halusta, tuntuu paljon kevyemmältä kuin työ jota tehdään pakosta koska rahat eivät riittäisi muuten.
Tästä voisi muutenkin olla hyötyä eläkeläisten mielenterveyden kannalta. Useinhan voi käydä niin, että siirtyminen työelämästä eläkkeelle vie merkittävän osan päivien aiemmasta sisällöstä ja yhtäkkiseen vapaa-aikaan on vaikea tottua. Myös sosiaalisten kontaktien määrä vähenee helposti, kun ei ole enää työkavereita ympärillä. Monille eläkkeelle siirtyminen toki on pelkästään tervetullut muutos, mutta monille ei. Nykyinen "joko olet täysipäiväisesti töissä tai täysipäiväisesti eläkkeellä"-vastakkainasettelu tuntuu epäterveelliseltä - eivätkä ehdotetut muutokset asiaa ainakaan paranna.
Loppukaneettina linkki Dan Buettnerin esitelmään How to live to be 100+. Buettnerin järjestö on tutkinut maailman pitkäikäisimpiä yhteisöjä, yhteisöjä joissa satavuotiaaksi elämisessä ei ole mitään epänormaalia. Näistä on löytänyt yhdeksän eri tekijää, jotka yhdistävät näitä kaikkia. Yksi niistä on kokemus siitä, että se mitä tekee on merkityksellistä ja nautinnollista. Kokemus työstä pakkopullana lyhentää elinajanodotetta - joskin niin myös työn puute. Kaksi vaarallisinta ajanjaksoa ihmisen elämässä ovat hänen ensimmäinen elinvuotensa, sekä se vuosi jolloin hän siirtyy eläkkeelle.
Joten miksi emme tekisi eläkkeelle siirtymisestä enemmän asteittaista prosessia, joko-tain sijaan?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
hmmmmm......
Oudon tervehenkinen kommentti tältä nuorelta bloggaajalta....
Hyvä Kaj!
Olen kanssasi(eläkeläisenä) täysin samaa mieltä!
Tuo linkki omaan kirjaasi tuottaa muuten 404:n.
Hallituksella on nyt tavoitteena tappaa yli kuusikymmpiset, tai ainakin sairastuttaa heidät. Todellista tarkoitusta ei nyt uskalleta vaan ääneen sanoa, sillä onhan se tällaisessa nuorisotyöttömyystilanteessa (23%), häpeällistä myöntää, että tavoitteena on omien työurien pidentäminen. Valehtelu kääritään kauniiseen pakettiin ja jaloihin tarkoituksiin, mutta valehtelua se on kuitenkin. Raha alkaa heti riittämään nuortenkin työllistämiseen, kun byrokratiaa aletaan nopeasti purkaa.
Hallitus on nyt viemässä leivän nuorempien suusta, ja luomassa heille lohdutonta tulevaisuutta.
Täysin käsittämätöntä, että demareiden Sailas saa sanella Suomelle säännöt. Sama tyyppi oli viimelamassakin puuhamiehenä. Mitä on jäänyt viime lamasta jäljelle, monen nuorisopolven elämän vaikeuttaminen, perheiden hajoaminen, väkivallan lisääntyminen ja yleinen Suomessa vellova pahoinvointi. Veikkaan että tästä ei hyvää seuraa.
"Raha alkaa heti riittämään nuortenkin työllistämiseen, kun byrokratiaa aletaan nopeasti purkaa."
Ihmiset haluavat koko ajan enemmän säätelyä siihen ja tähän. Lakisääteistä sitä ja tätä, pakottavaa oikeutta/velvollisuutta subjektiivisene siihen ja tähän.
Kuka tätä sitten (esimerkiksi sosiaalietuuksia, lapsilisiä, koulunkäynnin kustannuksia yms) hallinnoi, jollei viranomainen?
Kukaan ei näytä haluavan kevyempää hallinnointimallia, jossa veroprosentti lasketaan ja itse sitten maksetaan nettotuloista halutut palvelut.
Mikä lie syy - sekö, että netto-ottajia liian paljon, enemmän kuin nettomaksajia?
Kas, vaihteeksi olen kanssasi täysin samaa mieltä. Eläkkeelle siirtymisestä on tehty liian valtava loikkaus jota mm. osa-aikaeläke on jonkin verran pehmentänyt. Olisi kuitenkin parempi, että tämä eläkkeelläolon ja työssäolon kynnys olisi pienempi niin, että halutessaan vaikkapa hyväkuntoinen eläkeläinen voisi työskennellä kuntonsa mahdollistamalla tavalla. Jos viimeiseen asti pitäisi puurtaa täysillä, ei tätä jaksamista enää myöhempinä vuosina todennäköisesti syntyisi.
Että voi joillekin olla vaikeeta vanheneminen ja eläkkeellelähtö. Sitä on pyöritetty omia virkoja kun ellunkanat, mutta kanallekin tulee vanhuus ihan vääjämättä.
Nykyinen Vanhasen hallitus on maksattamassa tätäkin lamaa samoilla henkilöillä, jotka maksoivat jo viime laman, pitämällä heitä löysässä hirressä roikkumassa. Eläkeuudistus tehtiin nimenomaan joustamaan eläkkeelle lähtöä. Nyt muutaman vuoden päästä palataan lähtöasetelmiin ja mennään ihan toiseen suuntaan. Nyt ollaan taas luomassa kiinteät eläkerajat. Mitä ihmeen veivaamista tää touhu oikein on?
Lähtekää nyt suuripalkkaiset setsemääkymmentä lähentelevät menemään niistä viroistanne. Aivan naurettavaa touhua Sailaksella ja kumppaneilla, ja lapsellista.
iiiyyyy... epämiellyttävä totuus individualismia korostaville epäsosiaalisutta pelkäämättömille suomalaisille: extra ecclesiam nulla salus!
:D

Kommentoi 9 kommenttia