Miten turvata teosten tuotanto

Niko Laasonen on 2. tammikuuta julkistanut Piraattipuolueelle ja Vihreille nuorille ja opiskelijoille suunnatun avoimen kirjeen, jossa hän kysyy:
Kuvitellaan tilanne missä kulttuurituote ei maksaisi kuluttajalleen yhtään mitään ja sen hinta olisi lähes olematon ja sen kopiointi ja levitys tapahtuisi rajoittamattomasti esimerkiksi vertaisverkossa. Ja toisaalta kuvitellaan, että tekijänoikeuslainsäädäntö olisi huomattavasti löyhempi. Mikä olisi se toimintamalli millä tämä saataisiin yhtä pysymään kannattavana toiminanta myös tekijöilleen?
Esimerkkinä Laasonen mainitsee lisäksi kuvitteellisen pienen budjetin äänitteen, jonka saattamiseen julkaisukelpoiseksi masteriksi menee 10 000 - 15 000 euroa.

Kysymys voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos vertaisverkkokopiointi vapautetaan. Toinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos tämän lisäksi vielä kaupallisen kopioinnin rajoituksia höllennetään. Vastaan näihin kysymyksiin yksi kerrallaan.

Vertaisverkkokopiointi. Kun ihminen kysyy, miten tuotteilla voisi edelleen tehdä voittoa laillisen vapaan kopioinnin aikanakin, tekee hän samalla kolme oletusta. Nämä oletukset ovat: 1) kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen 2) luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä 3) teosten maksuttomaan levitykseen ei oltaisi jouduttu ilman luvatonta kopiointia. Näistä oletuksista jokainen ansaitsee erillisen tarkastelun.

Oletus 1: kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen. Kyseenalaista.  Luvaton kopiointi on noussut sellaiseksi kiistakapulaksi kuin on nimenomaan siksi, että se on luvattomuudestaan huolimatta yleistynyt räjähdysmäisesti. Suomalaisista yhdeksäsluokkalaisista 74 prosenttia on syyllistynyt luvattomaan kopiointiin elämänsä aikana, useampi kuin on esimerkiksi ollut luvatta poissa koulusta.
Yleensä rikollisuuden taustatekijöitä tutkittaessa kysytään, miten pieni rikoksia tekevä vähemmistö eroaa muusta väestöstä erilaisten riskitekijöiden suhteen. Koska lähes kaikki nuoret ovat ainakin joskus käyttäneet vertaisverkkoja, ei tämän kysymyksen esittäminen ole tässä yhteydessä järkevää – vertaisverkkoja käyttävät nuoret ovat enemmistö, ja näin ollen ”normaalinuoria”. -- Mikko Aaltonen, Nuoret vertaisverkoissa.
Lisäksi yritykset vähentää luvatonta jakamista kiristämällä lainsäädäntöä ovat olleet tehottomia. Esimerkiksi Ruotsin verkkoliikenteessä näkyy Pirate Bay-oikeudenkäynnin aikaan tullut pudotus verkkoliikenteeseen, mutta liikenne on sittemmin palannut entiselle tasolleen. Vahvemmatkaan toimet eivät ole tuottaneet pysyvämpää tulosta. Näitä ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa käydyt, suurta julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit joissa yksittäisiltä jakajilta on vaadittu jättikorvauksia.

Tiedostonjakajien määrä Yhdysvalloissa. Lähde: Oberholzer-Gee & Strumpf 2009.Vaikuttaakin todennäköiseltä, että nykyisen lainsäädännön vaikutus tiedostonjakamiseen on varsin vähäinen. Sen vaikutusta ei myöskään ole käytännössä mahdollista merkittävästi kasvattaa, ei ainakaan mikäli yksilön perusturva halutaan säilyttää.

Oletus 2: Luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä. Eri viihteenalojen myyntilukuja on tarkasteltu kattavasti työn alla olevan kirjani toisessa luvussa.  Lopputulos näyttää olevan se, että jos tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta eri alojen myyntilukuihin, ei se vaikutus ole kovinkaan merkittävä. Ainoa kulttuurin ala jossa näkyy merkittävää laskua on äänitemyynti. Digitaalimyynti on kuitenkin korvannut sen pudotusta jossain määrin. Tästä huolimatta äänitemyynnin maailmanlaajuisesta arvosta on aikavälillä 1999-2007 kadonnut noin reilu viidennes. Toisaalta samaan aikaan vaikuttaa myös siltä, että konserttitulot ovat kasvaneet selkeästi enemmän kuin äänitetulot ovat laskeneet.

Oletus 3: Teosten maksuttomaan kopiointiin ei oltaisi päädytty ilman luvatonta kopiointia. (Lyhennelmä aiemmasta kirjoituksestani.) On mahdollista, että tiedostonjakaminen ei niinkään aiheuttanut teosten hintojen rajua putoamista, kuin vain nopeutti sitä.  Raha on jo aikaa sitten lakannut olemasta se tekijä, joka eniten rajoittaa ihmisten kykyä nauttia kulttuurista. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen.

Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuisi joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin maksuttomuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista ja epäkaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille, ja maksuttomuus on hyvin tehokas tapa saada huomiota, mainetta ja rahaa. Yhä suurempi joukko tekijöitä päätyisi joka tapauksessa laittamaan teoksiaan ilmaisjakeluun, mikä pakottaisi muut vähitellen samaan. On käynyt jo käsitteeksi, että yhtyeillä on MySpace -sivustolla omat sivut, joiden kautta heidän kappaleidaan voi kuunnella ja joiden kautta he saavat julkisuutta. Tiedostonjakaminen on vain nopeuttanut tätä kehitystä.

Liikemallit. Aiemman kolmen oletuksen kyseenalaistamisesta näkyy, että kysymyksen "miten teosten tekemiseen voisi saada rahoituksen jos nykyään luvaton kopiointi olisi laillista"  vastaus saattaa hyvinkin olla "samalla tapaa kuin muutenkin". Laasonen kuitenkin valitsi esimerkikseen juuri äänitemyynnin, ja äänitemyynti on se yksi ala jonka myyntitulot ovat laskeneet tiedostonjakamisen aikana. On avoin kysymys johtuuko tämä tiedostonjakamisesta, mutta olisi silti hyvä pystyä tarjoamaan liikemalleja jotka eivät kärsi äänitemyynnin laskusta. Näitä on ainakin kolme mahdollista.

Liikemalli 1: Keikkapainotteisuus. Kuten aiemmin mainittiin, Ruotsin tutkimustulokset kertovat live-esiintymisistä saatujen tulojen kaksinkertaistuneen aikavälillä 2000-2008. Myös musiikintekijöiden taloudellinen tilanne on parantunut, sillä maksettujen tekijänoikeuskorvausten määrä on kasvanut. Mikäli sama trendi jatkuu, tekee se nykyisille levy-yhtiöille kannattavaksi muuttaa liikemalliaan sitä hyödyntäväksi. Tässä liikemallissa levy-yhtiö rahoittaisi lupaavan yhtyeen äänitteiden tuottamisen, kuten tähänkin asti. Kuitenkin sen sijaan että voitot otettaisiin äänitteiden myymisestä, käytettäisiin niitä pääasiassa yhtyeen mainostamiseen. Varsinaiset tulot tulisivat kiertueilta, levy-yhtiön ja muusikoiden sopiessa levy-yhtiön saavan osuutensa kiertuetuloista.

Liikemalli 2: Massahalpamyynti. Tämä liikemalli on alkanut jo nostaa päätään Spotifyn muodossa. Valtaisat ihmisjoukot houkutellaan käyttämään laillista palvelua laajalla valikoimalla ja halvoilla kuukausimaksuilla tai mainosrahoitteisuudella. Tällä hetkellä lukuisat muusikot ovat ilmaisseet Spotifyn suhteen tyytymättömyyttä, koska korvaukset ovat olleet varsin pieniä.  Toisaalta kannattaa muistaa useampi asia. Ensinnäkin Spotify on vasta pääsemässä jaloilleen ja ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan se ei ole päässyt edes voitolliseksi. Toisekseen ainkaan joidenkin laskelmien mukaan sen maksamat korvaukset eivät esim. perinteiseen radiosoittoon verrattuna ole kovinkaan pieniä. Lisäksi mikäli juuri Spotify maksaa tekijöille selkeästi pienempiä korvauksia kuin voisi, on se ongelma firmassa, mutta ei välttämättä liikemallissa yleisesti. Jokin muu yhtiö saattaisi omaksua saman liikemallin, mutta maksaa tekijöille selkeästi paremmin.

Potentiaali on kuitenkin valtaisa. Suomessa äänitteiden vähittäismyynnin arvo on parhaimmillaan pyörinyt noin 120 miljoonan euron paikkeilla. Oletetaan, että esimerkiksi viidennes suomalaisista päätyisi Spotifyn käyttäjiksi. Oletamme myös, että Spotify saa mainosmyyntinsä kannattamaan, ja ilmaiskäyttäjä tuo yhtiölle suunnilleen yhtä paljon arvoa kuin maksava. Tällöin yksi käyttäjä tuo yhtiölle 10 euroa kuussa, tai 120 euroa vuodessa. Tämä yksinään tuottaisi sen 120 miljoonaa euroa, mitä äänitemarkkinoilta on parhaassa tapauksessa saatu. Ei myöskään ole mitenkään poissuljettua, etteikö Spotifyn käyttäjien määrä voisi kasvaa vielä tätäkin suuremmaksi.

Liikemalli 3: Lunnasmalli. Lunnasmalli on liikemalli, jossa teoksen rahoitus kerätään ennen sen julkaisemista. Tyypillisessä tapauksessa tekijä tekee ensin teoksensa valmiiksi, ja kertoo sitten suurelle yleisölle pitävänsä sitä panttivankina kunnes hänelle lahjoitetaan tietty määrä rahaa. Kun lunnassumma tulee täyteen, vapautetaan teos kaikkien saataville. Mallia ovat onnistuneesti hyödyntäneet mm. roolipelikirjailija Greg Stolze sekä muusikko Jill Sobule. Mallin ilmeinen ongelma on, että se vaatii suhteellisen tunnetun tekijän ja valmiin fanikunnan. Se voi kuitenkin toimia yhdistettynä kahteen muuhun tapaan hankkia rahoitusta.

Yhtyeille suunnattuja lunnasmallipalveluita on ilmestynyt jo useampia. Useampi Grammy-voittaja on rahoittanut levynsä ArtistShare-palvelun kautta. Sellaband tarjoaa levyn rahoittajille lisäksi mahdollisuuden saada osuutensa sen voitoista.

Kaupallisen tekijänoikeuden höllentäminen. Piraattipuolue on tiedostonjakamisen vapauttamisen lisäksi vaatinut myös tekijänoikeudellisen suoja-ajan lyhentämistä yleisesti. Eniten on puhuttu 5-10 vuodesta, mutta tämä ei ole niinkään lopullinen vaatimus vaan alustava ehdotus. Noin kaksi kolmasosaa äänitemyynnin tuloista saadaan ensimmäisen viiden vuoden aikana. Tätä pidempään merkittävästi myyvät äänitteet ovat tyypillisesti isojen nimien tekemiä. Suoja-ajan rajaaminen esimerkiksi kymmeneen vuoteen ei tällöin merkittävästi vaikuttaisi keskimääräisen pienen budjetin äänitteen kannattavuuteen.

Äänitemyynnin tulot äänitteen iän mukaan. Lähde: Gower's Review of Intellectual Property. Tämän lisäksi on myös keskusteltu toisenlaisista vaihtoehdoista. Esimerkiksi sen sijaan, että tekijänoikeus - tai äänitteen kohdalla lähisuoja - 10 vuoden jälkeen katoaisi kokonaan, voitaisiin se siinä kohtaa saattaa joukkopakkolisenssin piiriin. Tällöin kuka tahansa pystyisi uudelleenkäyttämään teosta kaupallisesti, mutta joutuisi maksamaan myyntituloistaan tietyn prosentin tekijälle. Jotta maksaminen olisi mahdollisimman helppoa, kanavoitaisiin rahat tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Tämä muistuttaa nykyisiä käytäntöjä, jotka tekevät yhtyeille mahdolliseksi soittaa helposti muiden tekemää musiikkia maksamalla vain asiaankuuluvat Teosto-maksut. Tämänlaiset muutokset eivät juuri vaikuttaisi keikkapainotteiseen liikemalliin eivätkä lunnasmalliin. Massahalpamyynnin kannattavuus tekijälle saattaisi kärsiä jos tekijänoikeus säädettäisiin liian lyhyeksi, mutta esimerkiksi 20 vuoden suoja-aika vaikuttaisi jo hyvin todennäköisesti tarpeeksi hyvältä.

Lopuksi kannattaa muistaa, että Suomen kielialue on pieni, ja kaupallisen kulttuurin menestyksekäs tekeminen on vaikeaa tekijänoikeuksien avullakin. Tarkastellaan muusikoiden sijaan hetki musiikintekijöitä. Vuodelta 2003 peräisin olevien tietojen mukaan vain 20% vakavan ja 10% kevyen musiikin säveltäjistä ei tee muuta työtä sävellystyön ohessa. Vuonna 2001 musiikintekijät saivat tekijänoikeuskorvauksia keskimäärin vajaat 2 000 euroa ja muita tuloja säveltämisestä n. 1 700 euroa. Valtaosa musiikin tekijöistä koki taloudellisen asemansa epävarmaksi ja tilanteensa säveltäjänä, sanoittajana ja/tai sovittajana heikoksi.

Esimerkiksi kirja-alalla tilanne ei ole merkittävästi parempi. Kirjailijaliiton vuoden 2005 tulokyselyn mukaan kirjailijaliiton jäsenten tekijänpalkkioiden mediaani oli 2000 euroa vuodessa. Palkkio oli neljänneksellä vastanneista korkeintaan 450 euroa vuodessa. 72 prosenttia vastanneista ilmoitti saavansa apurahaa. Apurahan yleisin suuruus oli 11 800 euroa vuodessa, eli 983 euroa kuussa. Matalia tuloja ei muuttanut miksikään se, että vastaajat olivat julkaisseet keskimäärin 10 kirjaa, ja tyypillinen tahti oli kirja kahden vuoden välein. Myöskään esimerkiksi pitkiä elokuvia tai dokumentteja on lähes mahdoton tehdä ilman valtiontukea.

Nämä tiedot vihjaavat sen suuntaan, että tiukat tekijänoikeudet eivät suinkaan ole paras tapa kulttuurin tekemisen edistämiseen. Kirja-alalla tämä näkyy selvimmin, kirjailijoiden eläessä merkittävissä määrin valtion apurahojen varassa. Tiedostonjakamisesta ja mahdollisesta tekijänoikeuden lyhentämisestä koituu kansantaloudelle siinä määrin hyötyä, että niiden tuomien säästöjen myötä voisi olla perusteltua myös lisätä kulttuurialan saamaa valtiontukea.

Suorien apurahojen lisäksi olisi tärkeää korjata kulttuurintekijöiden eläketilannetta. Nykyhetkellä tekijänoikeustuloista masketaan veroa, mutta ne eivät kartuta saajansa eläkettä. Asia olisi aiheellista korjata mahdollisimman pian, ja laittaa tekijänoikeuskorvaukset kasvattamaan eläkettä samalla tapaa kuin muutkin ansiotulot. Kulttuurin tukemiseksi voitaisiin vakavasti harkita myös sitä, että valtio maksaisi tästä koituvat eläkemaksut, jolloin muutos ei kaventaisi tekijänoikeuksista tällä hetkellä saatavaa tuloa. Tämä lisäisi kulttuurin tekemisen kannattavuutta, tuottamatta kuitenkaan senkaltaisia kulttuurin hyödyntämisen esteitä kuin mitä tiukempi tekijänoikeus saisi aikaan.